Erityisen hienoa oli nähdä, miten Suomen joukkue oli yhtenäinen ryhmä joka kasvoi kisojen loppua kohti selvään mestaruuteen. Peleissä näkyi venymisen taito ja sitkeä taka-asemasta voittoon nouseminen. Haettua maalijyvääkin löytyi lopulta runsain mitoin ja oikeaan aikaan.
Yleisesti kisoissa herätti huomiota yksilötähdille rakentuvien joukkueiden romahdus. Sama linja on ollut nähtävissä myös kuluneen kauden SM-liigassa. Yksittäisiin huippupelaajiin vahvasti tukeutuvat ryhmät eivät ole menestyneet parhaalla tavalla. Vastuulla kuormitetut nimipelaajat eivät ole kantaneet, vaan joukkue on romahtanut.
Joukkuehengellä on ollut suuri merkitys. Laajalla rintamalla käytetyt voimavarat ja peluutus yhdistettynä koko ryhmän yhtenäisyyteen ovat tuoneet tulosta paremmin. Nykypäivänä ei enää pärjää yhden tähtiketjun joukkueilla millään areenoilla.
Hieno jääkiekon MM-kulta saatiin vihdoin Suomeen. Kiitos Leijonat. Olitte sen arvoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti