torstaina, toukokuuta 29, 2014

Golfkauden alku

Patamies käyttää näitä palloja.

Toukokuun aikana on tullut pelattua yhteensä yhdeksäntoista golfkierrosta - näistä neljä täysiä 18-reiän kierroksia. Lyöntejä peleissä on kertynyt 1108 kappaletta. Tilastoista on kierroksilla pitänyt huolta GameBook-ohjelman Android-versio.

Tänään tuli pelattua viimeisin kierros vähän kylmassä ja sateisessa säässä. Peliryhmän kolme muuta luovuttivat kolmannen väylän jälkeen. Itsa jatkoin loppuun asti, sillä mitä haastavampi keli, sitä enemmän kokemusta tuleviin peleihin.

Sade ja kosteus on yksi suurista ongelmista pelin aikana. Viime viikolla sain kokea tämän konkreettisesti ensimmäistä kertaa. Vitosväylän avauksessa pallo lähti komeassa kaaressa vasemmalle, aidan yli rangekentälle. Maila sen sijaan lähti hienossa kaaressa 20 metriä oikealle, viereiselle väylälle. Kosteutta imenyt lyöntihanska teki tepposet.

Messukylän kentän lammikoista tuli tänään bongattua sukelteleva telkkä, sekä haapana-pariskunta. Muut toukokuun tähtihetket liittyvät henkilökohtaisiin lyöntiennätyksiin kaikilla Messukylän kentillä - niin ison kentän 18- kuin 9-pituinen kierros, kuin Vuohenojan par3-kentän ennätys.

Mieliin on jäänyt myös seiskaväylän kolme hole in one-yritystä. Ensin jäätiin 30 sentin päähän, sitten pallo lipui ohi 15 sentin päästä ja lopuksi paras yritys näinä vuosina. Pallo osui suoraan lipun juureen ja pomppasi lipun ja aukon reunan kautta takaisin greenille. Ilman lippua pallo olisi ollut sisällä?

Harjoitukset ja pelit jatkuvat kesäkuun puolella. Nyt tilauksessa on kuivaa ja lämminta säätä. Kaikesta huolimatta golf on harrastetasolla parhaimmillaan kun sää hemmottelee pelaajaa.

Sarjan huonoimmat kentät


Lämmittelyt Saharan kentällä keväällä.
Tampereen pallokenttien maine ei kovin hyvältä vaikuta, jos vastustajan joukkueenjohtajan ensimmäinen kommentti on: "Mikään ei ole muuttunut. Tampereella on aina sarjan huonoimmat kentät." Tähän en voinut kuin todeta asian pitävän paikkansa ja vastata: "Totta".

Pelattiin siis Kaupin tekonurmella, joka kieltämättä alkaa olla malliltaan monen polven takaa. Ainoa lohduttava seikka on se, että alusta on molemmille sama. Paras voittakoon.

Tänään ei voittajaa saatu selville, vaan pisteet jaettiin tuloksella 1-1. TPV pelasi kauden parasta peliään, vaikka toukokuun loppu onkin ollut harjoitusten kannalta haastavaa aikaa. Luokkaretket ja moninaiset riennot ovat karsineet väkeä harjoituksista.

Tämän joukkueen tavaramerkki on kuitenkin aina ollut antaa parastaan peleissä - ja varsinkin jos vastassa on ennakolta kovempi vastustaja. Yrityksen puutteesta ei voi syyttää. Pelimiehet pistävät itsensä likoon aina täydellä sydämellä.

Ennen pelin alkua vähän arvelutti joukkueen alkulämpöjen onnistuminen. Kun yksin toimii joukkueenjohtajana, valmentajana ja huoltajana, aikaa menee pelin valmisteluun yllättävästi. Kotijoukkue hoitaa pöytäkirjat vastustajalle ja tuomarille, organisoi maalien siirrot ja muut järjestelyt. Tämän lisäksi tänään oli vielä harjoitusvuorojen kanssa päällekkäisyyttä. Asia kuitenkin saatiin selvitettyä ja oikealla kentällä oltiin pelaamassa.

B-poikien III-divarissa on saatu neljä peliä pelattua. Voitto ja tasapeli tasoittavat kahden tappion kokeneen joukkueen taivalta. Kovin on vaihtelevaa ollut pelien kirjo. Koskaan ei tiedä onko vastassa ysiyseillä ryyditetty ryhmä, edustusjoukkueen lainamiehiä, vai perusjoukko ilman mausteita. Tässä kai on pelien suola. Mitä vaan voi tapahtua. Ja tapahtuu. Pelit jatkuu sunnuntaina Nokialla.