torstaina, joulukuuta 30, 2010

Sveitsissä tehdyt

Tässä lähipäivänä huomasin, että juniorin luistimessa oli isot aukiviillot kummallakin puolella takakielekkeen reunassa ja kieleke oli jopa murtunut. Myös toisessa luistimessa oli myös orastavat murtuman alut nahkareunassa, joten kyseessä on valmistusvirhe, tai koko luistin on suunniteltu väärin.

Aika erikoista kun kyse on vain kolme kuukautta käytössä olleista uusista luistimista ja käyttäjä on 12-vuotias poika. Takakielekkeeseen ei muutenkaan kohdistu mitään isoja voimia. En ole vastaavaa rikkoutumista nähnyt koskaan edes käytetyissä luistimissa.

Luistimet lähtivät eilen katsottavaksi maahantuojalle ja nyt on pärjättävä varaluistimilla kunnes tilanne selviää. Nämä ulkojäillä käytetyt Bauerit painavat jalkaterää ulkoreunasta, mutta ovat muuten kelvolliset menopelit. Olisiko kyse siis varaluistimista, joilla ei voi luistella? Tästä tulee välittömästi mieleen legendaariset "Tukion luistimet".

Korjatut tai uudet luistimet tulevat aikanaan, mutta siihen asti homman pitää jäällä jatkua. Takuukeikat ovat yleensä pitkiä ja työläitä, joten saa nähdä miten kauan tässä menee. Toivottavasti luistimia ei nyt sentään tehtaalle asti tarvitse lähettää tutkittavaksi.

Made in Switzerland-merkintä tuo yleensä mielikuvan laadusta, mutta miten nyt näin pääsi käymään? Palataan asiaan tuonnempana.

keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

Urheilun seuraamisen pelätään eriarvoistuvan

Ylen uutiset kertoo siitä, miten urheilun siirtymien maksukanaville jättää monet sen ulkopuolelle.

Urheilun seuraamisen pelätään eriarvoistuvan

Jatkoa siis tähän samaan aiheeseen ->.

lauantaina, joulukuuta 18, 2010

Vaihtelua harjoituksiin



Kanadalainen Steve Serdachny oli joulukuun alussa vetämässä kahden tunnin lauantaiharjoitukset D98-ryhmälle. Tunnettu luisteluvalmentaja on tullut tutuksi myös Suomessa vetämistään kesäleireistä.

Ammattitaitoiset harjoitukset vietiin läpi jäällä ja seuraavaksi suuntana oli jo tulevan maanantain harjoitukset Edmontonissa. Kiireinen mies kiitää mantereelta toiselle. Lisää niistäkin harjoituskuvioista löytyy Power Skating-nettisivuilta.

Onko viihde hyväksi?













SM-liiga jäi siis joulutauolle, joka aiheuttaakin yllättävästi vieroitusoireita. Moskovan kisatkin ovat näkymättömissä jollain maksukanavilla. Hyvänä puolena asiassa on, että nyt havaitsee ympärillään myös muuta elämää. Viihde on hyväksi - vai onko?

Tänä syksynä on siis tullut katsottua UrhoTV Totalin kautta pelejä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Johtuu tietysti myös siitä, ettei vastaavaa ole aikaisemmin ollut edes tarjolla. Paljon on urheilua saatavilla nykyisin ruutuun, mutta koko saralla tarjonta on huolestuttavasti pirstaloitunut eri tv-maksukanaville. Luultavasti tilanne tulee jatkumaan vielä sekavampana sopimuskausien päättyessä, vaihtuessa ja alkaessa.

Eri lajit, kisat ja liigat laukkavat rahan perässä kanavatarjoajilta toisille. Harva kuluttaja pystyy kustannusten puolesta nämä kaikki mahdolliset kanavat hankkimaan, joten mielenkiintoiseksi tuleekin vaihtorumba - etenkin laajakaistarintamalla, joka on se suurin, tärkein ja kasvavin osa-alue. Pitkiin sopimuksiin sitoutuvan kuluttajan kannattaa olla tarkkana, ettei liiga yhtäkkiä siirrykin kesken sopimuskauden toisen laajakaistatv:n kanaville.

Tarjonta lisääntyy, mutta samalla katsoja maksaa yhä enemmän katsomastaan. Toivottavasti kilpailu pitää hinnat kurissa ja massiivisista kanavapakettien niputusmyynneistä päästään eroon. Kuluttaja haluaa täsmäostoksia sopivaan hintaan. Muussa tapauksessa kaupat jää tekemättä - varsinkin näin epävarman talouden ja ylivelkaantuneiden kotitalouksien aikana.

Viihde on hyväksi niin kauan kuin se ei ole pahaksi.

(...kauden ylivoimaisesti lyömättömin loppuaforismi :=)

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2010

Hetken tauko paikallaan

Tappara D2 sai kahdella joukkueellaan syksyn pelit lopulta päätökseen. Jatkosarja käynnistyy tammikuun puolella vähän tiivistyssä muodossa.

Tätä ennen vietetään joulunaikaa, joka harrastustoiminnan kannalta on vähän rauhallisempaa aikaa. Harjoitukset toki pyörivät lähes normaaliin tapaan.

Talvi hyökkäsi keskuuteemme koko voimallaan normaalia aikaisemmin. Jos joulukuun alkua mennään 20 astetta hipoen, mitä lukemia mittari näyttääkään tammikuun puolella? Jatkuuko viime talven meno pakkashurjasteluineen?

Kylmä keli karsii ulkojäiltä luistelijat - varpaat kohmettuvat ja jää nitisee kovuuttaan. Joona kyllä viihtyi kaverin kanssa maanantaina puolitoista tuntia 16 asteen kelissä. Lopussa alkoi vähän jaloissa nipistellä, mutta muuten pärjäsi hyvin. Ulkojäille kun on kuulemma pakko päästä höntsäilemään ja harjoittelemaan laukauksia - ja ihan omatoimisesti.

Tällä kaudella on tuo omatoiminen harjoittelu tullut kovasti mukaan. 12-vuotiaat alkavat ymmärtämään sen, että taidot paranevat harjoittelemalla. Ja selvästi näyttää tuo laukaus parantuneen syksyn levylaukausten, ja nyt ulkojäiden ylimääräisten sessioiden jäljiltä.

Lähipäivien uutiset kertovat Tapparan ex-valmentaja Mikko Saarisen siirtyvät Bluesin liigajoukkueen valmennusrinkiin. Tappara D2 jäi nyt siis kaipaamaan yhtä lenkkiä valmennusryhmästään, jonka mukana Saarinen on vaikuttanut loppusyksyn aikana.

Pienemmistä kuvioista suurempiin käy tekijöiden tie. Eteenpäin pyrkijät hakevat haasteita ja suurempia saappaita. Nälkä kasvaa ja sitä myötä jalat - niitä saappaita varten.

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2010

Ajankohtaista | FOFI

Hesarissakin nähdyllä ilmoituksella Suomalaisen Jääkiekon Ystävät hakee kykyjenetsijää. Mainostaminen hakee siis uusia muotoja ja herättää huomiota.

Pistetäänpä sähköpostiosoite ruutuun ja katsotaan mitä tilatessa tulee. Palaan asiaan sen jälkeen uudelleen.

Ajankohtaista | FOFI

perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Ulkojäät tulivat

Ulkojääkausi on saapunut. Kolme tuntia Kallen puistossa ja pojan terät näyttivät kuin niillä olisi läpi kivien luisteltu. Niin varmaan olikin, sillä kovista pakkasista huolimatta sora paistaa vielä paikoin läpi. Ohutta on alkutalven jää.

Vajaan tunnin aikaväli harjoituksiin lähtöön ei antanut mahdollisuutta teroituskierrokselle, joten niillä terillä mentiin jotka alta löytyy. Erilliset ulkoluistimet olisi tähän saumaan kova veto, joten pitänee harkita asiaa. Lähipuiston teriä ahmiville jäille on kuitenkin kova hinku päästä, sillä siellä on kaverit ja höntsypelit muodostuu. Koulukadun tekojää on hyvälaatuinen, mutta kaukana, kaukalossa ahdasta ja pelejä ei synny.

Hyvät pakkastalvet synnyttävät ja pitävät vielä piha- ja puistopelitraditiota hengissä. Omatoimista harjoittelua ja pihapelien autuutta tuodaan kovasti esiin nousevien junnutähtien kohdalla. Näinhän asia onkin, sillä kehitys vaatii paljon peliä myös omalla ajalla, mutta seurojen osuutta ei pidä kuitenkaan väheksyä. Jos pelkillä pihapeleillä huipulle noustaisiin, olisin minäkin sinne noussut - sen verran paljon tuli kiekkoa ja palloa hakattua Herralahden jäillä ja Yrjönkadun sisäpihan asfalttitantereella.

Kun näissä kuvioissa talvi loppui, siirryttiin kesäkauteen ja silloin vasta pelit alkoi. Ja mailoja meni. Asfaltilla hakatessa mailat kuluivat lavoistaan ohuiksi tikuiksi hyvinkin nopeasti. Jossain vaiheessa kauppoihin alkoi ilmestyä muovisia lapoja, joita sitten soviteltiin puuvarsiin. Lavat taivutettiin kuumentamalla niitä ensin lämpimässä vedessä ja taivuttamalla ne sitten patterin välissä sopivasti kaarelle. Ja nehän kesti sitten koko kesän.

Niistä peleistä on jäänyt mieleen myös maalivahtien varusteet. Nykyajan kaupasta saatavia pihalätkävarusteita ei ollut, joten niiden virkaan ajoivat pesäpalloräpylä, pelihanskaan sidottu vaahtomuovista leikattu kilpi, sekä tärkeimpänä varusteena isoista vaahtomuovin paloista tehdyt polvisuojat.

Kypäriä tai maskeja ei käytetty edes maalivahdilla, mutta laukauksia viljeltiin aika surutta. Jossain pelissä eräskin maalivahti katkoi etuhampaansa "irtipoikki" kun sai tennispallosta laukauksen suuhun. Pienemmät "ihottumat" ja ruhjeet eivät ole jääneet mieleen, vaikka luultavasti niitä on sattunut melkein jokaisen pelisession aikana.

Pihapelit synnyttävät muistoja ja legendoja jotka elävät omaa elämäänsä.

lauantaina, marraskuuta 20, 2010

Maistuu hyvältä

Hämeen aluesarja jatkuu huomenna Seinäjoella ja vastassa on paikallinen S-kiekko. Tapparan mies teippaili jo illalla mailaansa. Valkoista erkkaa olisi pitänyt olla, mutta viimeinenkin rulla oli tällä kertaa loppu. Mustaan oli siis tällä kertaa tyytyminen.

Uusi teippaustyyli oli myös hakusassa, huomasin sivusta touhua seuratessani. Teipin katkaisu tapahtui puremalla. "Maistuu hyvältä, tämä on kunnollista teippiä". Pelistä on varmaan odotettavissa hyvää, kun kerran erkkakin kutittelee makuhermoja. Viimeistely vielä päälle ja maila oli valmiina sunnuntain koitokseen.

sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010

Isänpäivä

Ihmeisä saa vielä kantaa viittaansa. Osaa ja pystyy, tekee mitä vaan. Korjaa autot ja koneet, rakentaa tyhjästä vaikka avaruusbotskin ja osaa vielä lentää sillä kuuhun asti. Tunnistaa linnut ja muut eläväiset, osaa luistella, pelata ja käyttää tietokonetta.

Muistaa, jaksaa, suoriutuu, venyy, paukkuu joka suuntaan, taipuu kuin suolaheinä tuulessa - mutta "pojong" suoristuu taas entistä ehompana. Lentää tärkätty viitta tyylikkäästi takakenossa pelastamaan hätään joutuneet.

Isä on ihmeisä vielä kaksitoistavuotiaalle, mutta epäilys alkaa herätä. Onko se ja pystyykö se kaikkeen tuohon? Ei se pystykään... eikä ole koskaan pystynytkään. Valokeilassa on kuitenkin mukava paistatella vielä hetki. Kaikki hiipuu aikanaan ja totuus tulee esiin.

Poika kasvaa ja on eräänä päivänä isompi, vahvempi ja fiksumpi - kuin isänsä.

E.S.T. - From Gagarin´s Point Of View

perjantaina, marraskuuta 12, 2010

Keskittymällä onnellisemmaksi

Keskittyminen on urheilussa ja harjoittelussa yksi tärkeimpiä elementtejä onnistumisen kannalta. Tämän lisäksi asialla näyttäisi olevan myös muita puolia, sillä keskittyminen tekemiseen tekee myös ihmisen onnellisemmaksi.

Ylen tiedeuutisista voi lukea lisää.

torstaina, marraskuuta 11, 2010

Videon synty



Kuluva viikonloppu on peleistä vapaa ja ohjelmassa puolentoista tunnin harjoitukset Hakametsän ykköshallissa. Pihalle on pystytetty makkarakoju ja syy selviää hallin käytävälle siirtyessä. Nuorempien juniorien turnaus käynnissä ja viimeisiä pelejä saatetaan loppuun kaukalossa. Pelaavat jaetulla kentällä ja kahta peliä samaan aikaan. "Ysikasit" pelasivat aikoinaan poikittain, nyt mennään pitkittäin. Muuten samat kuviot.

Klonk, klonk, klonk... pyöräkassi kolahtelee joka portaalla kun siirrytään alas pukukopeille. Ulkoremontti on kesken ja perinteinen luiska pois käytöstä. Siirrytään ovesta jossa on iso Ilveksen logo ja teksti: "Vain pelaajille ja valmentajille". Klonkutellaan alahallin käytävälle.

Joona painelee alkulämmittelyyn ulos ja seurailen nuorempien viimeiset pelit loppuun kaukalon laidalla. Janne Ojanen käyskentelee alakäytävällä, varmaan oma joukkue - Timantit - on jo pelinsä pelannut. Hienoa nähdä kokenut pelimies ihan nuorimpien vetäjänä.

Ysikasi-ryhmä palailee lämmöiltä ja keräilee kassejaan. Huoltaja viuhtoo ohi ja kyselee kopin numeroa. Huikkaan tietämättömyyteni ja seurailen tilanteen edistymistä. Pukukoppi selviää ja alkaa uskomaton ryntäys. Kopissa on oltava jotain hienoa ja tavoiteltavaa, sillä sinne syöksytään jopa kassien pyörät kattoa kohti sojottaen. Vielä ei lue pelurin nimi hyllyn reunassa. Nopeimmat vievät parhaat paikat.

Käytävälle tulee vähitellen tilaa, joten pääsen siirtymään portaikkoon ja sitä kautta kohti hallin katsomoa. Matkalla sinne on vuorossa ajatusten vaihtoa hallin B-käytävällä ja kameralaukun nouto autosta. Makkarakoju on tällä välin purettu. Myynti loppui kuin seinään kun pilli kentällä vihelsi viimeisen pelin päättyneeksi. Eipä haittaa, sillä ruokapöydän kautta on hallille tultu.

Siinä se on koko komeudessaan - Hakametsän halli. Molemmin puolin kattoa roikkuvat ne lukuisat mestaruusviirit, joita on yhteensä uskomaton määrä. Lasken ne. Missään Suomen hallissa ei ole näin paljon mestaruusviirejä - eikä tule.

Siirryn katsomon yläosaan ja availen kameralaukun valmiiksi. Lehdistöpöydällä on vielä kansio ja muuta materiaalia ringeten MM-kisojen jäljiltä. Suomi voitti edellisenä päivänä tällä paikalla mestaruuden. Kaivan kameran ja otan muutamia yleiskuvia. Yksi niistä päätyy myöhemmin tämän blogisivun taustakuvaksi.

Kello raksuttaa ja vähitellen Tapparan 98 AAA-pelaajan valuvat yksi kerrallaan jäälle. Maaleja siirrellään paikoilleen ja ryhmä valmistautuu lämmittelemään. Otan vielä muutaman yleiskuvan ja vaihdan videokameraan. Toiminta alkaa.

Kuvatessa aika menee nopeasti. Välillä tavallisia otoksia ja taas videokuvaa. Harjoitukset vaihtuvat, kamera pyörii ja akkujen teho alkaa hiipua. Ennakosta poiketen en lähde kiertämään kaukalon laidalta lähikuvaa, vaan tyydyn tällä kertaa kuvaamaan vain yhdestä paikasta.

Harjoitusten loppu lähenee, joukkue vetää viimeisen vedon ja samalla akun teho hiipuu. Aika hyvä ajoitus. Koko joukkue vetää vielä nopeuskisan päädystä siniviivalle. Kaksi nopeinta palkitaan suihkukomennuksella. Ensimmäinen startti ja tämähän on Joonan laji - suihkunhimoinen rykäisy, tuuletus vielä siniviivalla ja ensimmäisenä koppiin. Uusi kierros käyntiin - ja uudet suihkumiehet.

Loppulenkiltä tulijaa odotellaan lopuksi hallin käytävällä ja sitten kotimatkalle. Harjoitukset on tallessa muistikortilla ja 15 minuutin kooste suunnitteilla. Kyllä tätä kelpasi dokumentoida ja tässä lopputulos. Näyttelijät ainakin pistivät parastaan.

lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Höntsäilyä

Höntsäily on kivaa. Ongelmana on koota kaverit ja löytää pelikenttä. Joskus tämä onnistuu, mutta olosuhteiden luomiseen voi tarvita apua. Uusi palvelu tarjoaa Tampereella kentän ja pelikaverit maksua vastaan.

Kävin testaamassa salibandyvuoron Saukkolassa ja huomasin että alaselkä on olemassa - ja reidet. Sen verran aikaa on viimeisestä pelituokiosta, vaikka puntit on tehty ja muutakin liikuntaa harrastettu.

Viikottaisen vakiovuoron ongelma on - niin - viikottainen vakiovuoro. Jos aikataulut eivät siihen taivu, tai et halua maksaa koko kaudesta, Höntsy-palvelun tarjoamat vuorot eri lajeista ovat ratkaisu. Lajia voi vaihtaa ja vuoroilla käydä silloin kun sopii.

Tarjolla on sählyä, futsalia, koripalloa ja talven tullen jopa jäävuoroja. Hyvä niin, sillä Tampereella on vaikea löytää höntsäilyporukkaa ulkojäiltä. Koulukadun kentätkin ovat turhan ahdas junnujen laukausharjoitusareena. Pelejä ei sinne muodostu, niihin ei ole kiinnostusta, eikä tilaa, eikä ilmeisesti perinteitäkään?

Palvelu on uusi, joten mielenkiintoista nähdä miten se lähtee pyörimään syksyn ja talven mittaan. Riittääkö osallistujia? Voi olla että tämä jää tavaksi. Pitkään pyörinyt salibandyryhmittymä Team Torstai hajosi keväällä. Syksyn salikausi innostaa kuitenkin tarttumaan taas mailanvarteen. Uusin kuvioin tällä kertaa.

perjantaina, marraskuuta 05, 2010

Me ollaan kontiaisia kaikki...?

Suomi siis juhli tänään ringette-kultaa Tampereella hienoissa tunnelmissa. Onnittelut voitosta!

Mailat tuon lajin pariin tulevat muuten jääkiekon puolelta. Siellä huoltajien pahin harmi onkin mailavarastoihin helposti pesiytyvä lapamato. Onneksi lavattomiksi syödyt varret voidaan kiikuttaa ringette-joukkueille uusiokäyttöön.

Lapamatoa pöllytellään mailoista seuraavan kerran 98-junnujen toimesta sunnuntain harjoituksissa Hakametsän ykköshallissa. Samassa paikassa missä ringettemestarit nostelivat tänään voittopystiään. Harjoituksia ja MM-kisoja Hakametsässä - mutta kuinka kauan?

Hakametsän jäähalli on nimittäin jäämässä jääkiekon historiaan. Mikäli uusi Keskusareena saa betonia alleen, kiekkoilu historiallisessa vanhassa hallissa loppuu. Halli ei nyt ihan purkuun joudu. Suurhalli-hankkeen myötä Hakametsän ykkönen saa antaa tilaa muille lajeille jo muutaman vuoden sisällä. Remontin jälkeen käytössä olisi uusi sisäliikuntakeskus.

Keskusareena poikkeaa mukavasti muista vireillä olevista rakennussuunnitelmista Tampereella, sillä se rakennetaan maan päälle - ja vieläpä rautatien ja betonilaatan päälle. Keskustan parkkihallia ja Näsijärven rannan ohitustunnelia jyrsitään ja suunnitellaan maan alle.

Tuntuu siltä, että Tampere tosiaan tarvitsee jotain virkistävää, näkyvää ja konkreettista. Koko ajan vaan pyritään maan alle. Kuka nyt haluaisi viettää aikaansa esim. Hervannan jäähallin uumenissa yhtään pidempään kuin on pakko? Jos ihmisen olisi tarkoitus elää maan alla, sillä olisi lapiomaiset eturaajat ja se söisi pääasiassa kastematoja - kuten kontiainen.

Jätetään maanalainen elämä kontiaisille ja annetaan uuden toivon tornien nousta kohti korkeuksia (kuvassa). Ja seuraavat MM-kisat Tampereelle - ei vain ringetten, vaan ne seuraavat jääkiekon kotikisat?

torstaina, marraskuuta 04, 2010

Rengas liikkuu

Osuin sattumalta tv:n kakkoskanavalle seuraamaan ringetten ensimmäistä finaalia, jonka Suomi lopulta käänsi edukseen Kanadaa vastaan jatkoerässä. Jännittävää katsella ja lajihan on hieno.

Mukava olisi käydä ihan paikan päällä seuraamassa toista finaalia, varsinkin kun aivan lähinurkilla kisoja pelataan - Tampereen Hakametsässä. MM-kisat on aina MM-kisat ja hieno nähdä kun Kanadaa viedään.

Ringetten renkaita käytettiin jonkin verran myös nuorempien kiekkojunnujen harjoituksissa. Näin saatiin vaihtelua jäälle ja peleihin ihan uudenlainen ajatusmaailma kuin kiekon kanssa pelatessa. Peli nimittäin muuttui huomattavasti kun heitin peliin renkaan ja mailat käännettiin ympäri.

Useampi dominoiva pelaaja kentällä vaihtui. Nopeat ja vikkelät luistelijat, joilla kiekonkäsittely oli taidoissa hieman jäljessä muista, pääsivät nyt oikeuksiinsa. Rengasta on helppo kuljettaa ja pitää hallussa. Heikommat luistelijat eivät enää pysyneet perässä ja omatuista mailankäsittelytaidoista ei suurta etua saanut näissä peleissä.

Käyttämällä rengasta pienpeleissä pystyi helpommin opettelemaan ja keskittymään itse liikkumiseen pelin sisällä, paikanhakuun ja vaikkapa pään pystyssä pitämiseen. Rengas kun pysyy mukana, eikä vaadi niin kovaa keskittymistä kuin kiekko - varsinkin jos taidot ovat vielä kehitysvaiheessa.

MM-kisat siis jatkuu vielä ja Suomi on menossa kohti mestaruutta. Jos halliin ei pääse, tunnelmia voi tarkastella virallisen kisasivuston kautta. Jääurheilua tämäkin - ja isolla Jiillä.

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

Ronaldon näköinen mies



Tulevaisuudessa saamme nähdä entistä enemmän suomalaisia huippujalkapalloilijoita maailmalla. Maajoukkueemme pääsee arvokisojen lopputurnauksiin ja kotimaan jalkapallosarjan taso nousee. Kotimaan sarjoihin vahvistuksia etsitään muualtakin kuin lomamatkalta Kossilta. Totta vai tarua tulevaisuudesta?

Ainakin nuorten palloilijoiden eteen tehdään töitä ja parannuksia. Tampereella TPV aloittaa kokovuotisen ikäkausitoiminnan jo 9-vuotiaille ja kehitysryhmä perustetaan jopa 6-vuotiaille. Jalkapallotaitojen tehostettu opettelu aloitetaan siis huomattavasti aikaisemmin kuin ennen. Nähdäänkö kymmenen vuoden päästä uuden toiminnan luomia huippuja?

Tampereella on myös olosuhteiden kehittämiseksi ryhdytty seurojen toimesta hommiin. Ahvenisjärven tekonurmikentästä tehdään ympärivuotiseen käyttöön soveltuva halli. Tämä parantaa juniorien talviharjoittelumahdollisuuksia. Kesää ei voi tuoda tai rakentaa. Suomessa vallitsee edelleen pitkä, kylmä ja luminen talvi - ilmaston muutosten arvioinneista huolimatta. Ja näin on myös tulevina vuosina.

lauantaina, lokakuuta 16, 2010

Tunnetta mukaan

Maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen kaipaili mediassa lisää tunnetta ja tuuletuksia liigakaukaloihin. Kiekkotyöläisten arjen ilo ei ilmeisesti aina välity katsomoon asti.

Tätä onnistumisen riemua on mukava katsella junnujenkin peleissä. Viime kaudella tuli nähtyä myös alempien tasoryhmien otteluita. Jostain syystä siellä tuuletuksia viljeltiin ja onnistumisen ilo näkyi ja välittyi kaukalon ulkopuolelle. Ylemmän tasoryhmän joukkueet taas suhtautuivat voittoihin ja onnistumisiin viileämmin. Tulevaisuuden kiekkotyöläisiä?

Liigakatsomoihin kaivataan myös vipinää. Sitä on tarjolla ainakin Villissä Lännessä, joka on tällä kaudella herännyt unestaan. Halli on täynnä ja meno kuin hopeakaudella. Pata käy kuumana, kuten kuvasta näkyy.

Todellisuus

Puhuvat mediassa liigakiekon tyhjistä katsomoista. Väki ei käy peleissä vanhaan malliin. Nyt haetaan syytä jääkiekosta yleensä ja lauantaipelien väärästä alkamisajasta. Voihan niissäkin olla jotain parannettavaa, mutta taustalla on muutakin.

Talouden taantuma on vielä keskuudessamme ja alkava vuosikaan ei hyvältä näytä. Ruoka tulee kallistumaan, sähkö siinä mukana, asumiskustannukset nousevat enemmän kuin vähäjärkinen pystyy käsittämään. Siinä vain esimakua tulevasta. Yleinen hintataso on siis nousussa ja se heijastuu kaikkeen.

Jääkiekko on vain yksi pieni osa elämää. Valintoja on tehtävä ja perheiden tulot eivät välttämättä riitä kaikkeen. Kun rahapussin nauhoja pitää kiristellä, silloin etsitään säästöjä viihdeosaston supistuksilla.

Jos vaikka nelihenkinen perhe lähtee Hakametsän hallille jääkiekko-otteluun, ei sinne ihan pikkurahalla mennä. Liput kohtuuhintaisesta C-katsomosta 4x19 = 76 euroa (pitkältä suoralta 4x29 = 116 euroa). Ottelu on pitkä ja jano yllättää, mahdollisesti nälkäkin...? Kun vielä juomat ja purtavat ostetaan ns. suolaiseen hintaan, tulee helposti pari-kolme kymppiä lisää illan pelin hintaan. 100 euroa per kierros ja niitähän on monta jo kuukaudessakin. Huh.

Korutonta kertomaa on laahavan talouden jättämä jälki. Ruokaa on kuitenkin ostettava, laskut hoidettava ja velkaa lyhennettävä. Nämä kyllä polkevat kiekkoviihteen edelle tiukassa tilanteessa. Siinä on liigataloutta miettiville pohdittavaa. Tutustuminen asiaan kannattaa aloittaa hakeutumalla todellisen elämän pariin.

perjantaina, lokakuuta 15, 2010

Kävelyllä



Tänään oli alakoulun 6-luokkalaisten Unicef-kävelyn päivä. Lisää tietoa asiasta löytyy Unicef-sivuilta. Seitsemän kilometriä tuli täyteen meidän sällille - ja sen päälle kiekkoharjoitukset Tesomalla.

Tästä käynnistyi samalla koulujen syyslomaviikko.

keskiviikkona, lokakuuta 06, 2010

Isoilla kuvioilla

Tampereella suunnitellaan lähivuosiksi mittavia rakennushankkeita. Rantaväylän ohitustunnelin lisäksi vireillä on Keskusareena, jota kaavaillaan myös tulevien jääkiekon MM-kotikisojen näyttämöksi. Tarvitaanko näin isoa areenaa jääkiekon tapahtumiin? Liigakierrosten yleisö mahtuu Hakametsäänkin ja kuluneella viikolla pelattu Minnesota-pelikin kiinnosti vain vajaata viittätuhatta katsojaa. Tyhjää olisi ollut Keskusareenalla - ja paljon.

Samaan aikaan 98-jääkiekkopojat kulkevat viikottaisissa harjoituksissa Lempäälässä ja Orivedellä - Ylöjärvelläkin on tapahtumia. Muutkin vuorot ovat eri puolilla kaupunkia, joten kilometrejä tulee ja aikaa kuluu. Jäävuoroista on kaupungissa pulaa ja maakunnissa tilanne onkin paljon parempi. Junnujen harjoitukset aina samassa paikassa ja jäätä riittää - jopa isolle "naapurille" tarjota.

Tilannetta helpottava Sentterin kakkoshalli viivästyi ja valmistuuko se koskaan? Rakennusprojekteista ei voi tietää. Esimerkki löytyy Hakametsästä. Ykköshallin takapiha on kesän jälkeen kuin räjähdyksen jäljiltä. Iso kellaritason varastoremontti on kaksi kuukautta myöhässä ja tänään rakennusliike meni konkurssiin.

Hommat seisoo. Liigahallin sisäänkäyntiluiska on pois pelistä edelleen. On siinä Minnesotan Mikko Koivu ollut ihmeisssään kantaessaan kassiaan sivuovien kautta ja portaita alas kohti hallin pukukoppeja. Oli sentään jää jolla pelata.

Kysymys kuuluukin: Mahtihankkeita kehiin vai perustarpeet kuntoon? Tavallinen tamperelainen harrastaja hurraa perustarpeiden parannuksille. Mahtihankeet kun yleensä vaativat Mahtilompakon. Joka suhteessa.

lauantaina, syyskuuta 18, 2010

Totaalinen suoritus

Soneran UrhoTV Total on nyt tehnyt sen, mitä jokainen kiekkofani on jo vuosia halunnut. Pääset valitsemaan ja katsomaan oman joukkueesi pelit koko kauden ajalta. Kaksi kierrosta on takana ja homma toimii. Tämä kaikki vielä kohtuulliseen hintaan - tosin vain jos olet Soneran laajakaista-asiakas. Ainahan voi vaihtaa - ja sitähän Sonera hakee.

Torstai ei aluksi hyvää lupaillut, sillä ohjelmaopas antoi näkyville tiedot vain neljästä ottelusta. Kaikki kuusi kuitenkin näkyivät kun H-hetki koitti. Ennakkotietojen puute, sekä muutamat pienet kauneusvirheet kertovat alun hankaluudesta. Selostusten äänitaso eri kanavilla poikkesi suuresti toisistaan - Raumalta ei saatu kuin pientä pihinää ja vahvistimesta oli säädettävä lukemat -20. Seuraavalla kerralla kanavaa kääntäessä naapurikin ponnahti sohvaltaan.

Lukko-Ässät-pelistä puuttui myös pelikello ja kuvan tasossa oli pientä poikkeamaa hallista riippuen, mutta UrhoTV Totalin esiinmarssi oli totaalinen voitto. Tällä konseptilla jääkiekon katselun suosio tulee kääntymään nousuun ja se on plussaa lajille. Kalliiden kanavapakettihirviöiden uumenissa vähäisin ottelumäärin esitettynä laji kuin laji näivettyy ja jää pienten joukkojen herkuksi.

Paljon, usein, kaikille ja halvalla... siinä on resepti.

tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Hallilta toiselle

Kauden taitojäät käynnistyivät tänään Hakametsässä. Vanhasta muistista ajeltiin ensin Sentteriin, ihmeteltiin tyhjiä koppeja ja lähdettiin vauhdilla kohti oikeaa osoitetta.

"Kyllä sun pitäisi muistaa, kun niitä kirjailet kalenteriin...?" Niin pitäisi, mutta hyvin oli muistissa, että taitojäät on a i n a ollut Sentterissä.

Paikalla oli tänään viisi poikaa, joten tiedossa oli paljon toistoja ja henkilökohtaista opastusta. Päivän teema oli syöttö, jonka parissa tehtiinkin hyvät harjoitukset.

Nyt osa porukasta keskittyi saksalaisiin vieraisiin, eli illan Mannheim-koitokseen Tesomalla, mutta ensi viikolla onkin jo suurempi ryhmä jäällä. Yritin katsella tuloksia Facebook-tulospalvelun kautta, mutta eipä tietoa ollut tarjolla tänään. Niitä odotellessa voi etsiä tietoa Mannheimista vaikka täältä->.

Champions League: Barcelona - Panathinaikos 0-0 0min

tiistaina, syyskuuta 07, 2010

Pyykkärin ilta

Kesäjalkapallon viimeinen peli pelattiin eilen. Nyt on siis kausi ohi ja jälkipyykin aika. Kaupparissa sen hoitaa kone, joka pyörittää pelipaidat ja liivit uuteen kuosiin. Puhdasta tulee.

Peli päättyi omien joukkueiden välillä tulokseen 3-3 ja ihan suunnitellun mukaisesti - vaikka joku sivusta livautti etteivät joukkueet ole tasaiset. Voiko tämän tasaisemmin pelata kun pelitilanteetkin oli tuloksen mukaiset?

Kotona ennen peliä Joona ehdotti itseään tuomariksi tähän peliin. Mietin kaksi sekuntia ja kaupat tehtiin. Poika itse halusi kokeilla ja meni innolla kentälle samanikäisiä tuomitsemaan. Ei mikään helppo paikka 12-vuotiaalle.

Kentällä on kaksi tuulista virkaa, maalivahti on ensimmäinen ja toinen on tuomari. Hyvin Joona pelistä selvisi pillinvarressa, oli tarvittavan jämäkkä, pysyi tuomioissaan vaikka pelaajat välillä painostivat. Hyvä komennus opetuksen ja kasvatuksen kannalta. Poika oli myös tyytyväinen. Jäi hyvä maku tehtävästä. Luulen että nähdään vielä joskus pillin varressakin?

Kentän laidalla vaihdettiin Ilkan kanssa muutama sana ja todettiin tosiasia. Jos suomalaisena haluaa jalkapallon EM-kisoihin päästä, on varminta tarttua pillin varteen jo nuorella iällä. Pelaajana kentältä sinne ei pääse, mutta tuomarina on pieni mahdollisuus.

Eurokarsinnat jatkuvat (tuskaisina)... toinen puoliaika.

Euro2012: Netherlands - Finland 2-1 45 min

perjantaina, syyskuuta 03, 2010

Juoksua ja loikkaa

Ratina torstai klo 18:53.

Kenttätestien viimeinen vaihe on alkanut ja kahdentoista pojan joukko lähtee ensimmäiselle kierrokselle. Edessä on 3000 metrin juoksu ja ryhmä etenee yhtenäisenä. Parhaat puskevat matkan varmaan neljääntoista minuuttiin.

Alkulämmittelynä on juostu pikamatka ja loikittu viittäloikkaa. "Siinä oli kahdeksan, yhdeksän ja kymmenen metrin raja. Lensin siitä vielä yli - kymmenen ja viisikymmentä", selitti poika kotimatkalla. Hyvä tulos - ryhmän pohjat tällä kertaa.

Pitkä juoksu ei suju yhtä mallikkaasti toipilaana. Toista kierrosta mennään ja letka alkaa muodostua. Mennään kuin Kalevan Kisoissa, miestä alkaa pudota nopeampien kyydistä. Ensimmäinen jättää leikin kesken ja siirtyy radan sivuun.

Syksy on alkanut kiekkoryhmässä sairastelun merkeissä. Monella on ollut ties mitä tautia ja harjoituksia on jäänyt väliin. Se näkyy muutamien juoksussa. Seuraava kierros tulee täyteen ja kärki kiristää vauhtia. Näissä mittelöissä ei jäniksiä käytetä. Tempo pitää löytää ihan itse.

Ylimääräistä lakkia ja takkia lentää radan sivuun. Toinen jättää leikin kesken ja muu ryhmä valmistautuu viimeiselle kierrokselle. Kello ei kilise, mutta valmentaja kertoo tilanteen. Sutena kohti takasuoraa.

Loppusuoralle saadaan vielä kirikamppailu ja kaksi energisintä syöksyy maalilinjoille. Alkukesän aikoja parannellaan. Kirin nopein kyykistyy puuskuttamaan kentän laidalle ja heittää päätteeksi "herkkunakit" varisten syötäväksi. Kova loppurutistus.

Joonakin saapuu maaliin hyvissä voimin. Kävelee korokelaidalle. Istuu, juo ja räkii. Röhinä haittaa vielä vähän, mutta voiton puolella ollaan. Lisää vettä ja takkia niskaan. Viimeinenkin juoksija ylittää maaliviivan ja aplodit sille. Reippaita poikia ja hurtti meininki. Loppukesän kenttätestit on tehty.

Kävellään hiljalleen autolle, availlaan Chevyn ovet ja suunta kotia kohti. Ajomatkalla keskustellaan - niin... niistä haamuloikista.

Moldova - Suomi 0-0 45 min

torstaina, syyskuuta 02, 2010

Leikin loppu

Lyhyessä ajassa lasten omatoiminen leikkiminen ulkona on vähentynyt huomattavasti. Ennen lapset kerääntyivät ulos leikkimään keskenään, mutta erityisesti Yhdysvalloissa lapsia ei enää edes uskalleta päästää ulos yksin. Kuviteltu vaanija odottaa joka kulman takana.

Vapaa leikki keskenään ikäisten kanssa kehittää lapsen aivoja, erityisesti sosiaalisia taitoja, riskin ottamista ja luovuutta. Leikkiminen on korvautumassa ohjatulla toiminnalla, joka ei ole sama asia. Moni lapsi joka ohjatussa ryhmässä suoriutui tehtävistä, oli vapaassa toiminnassa rajoittunut - mikään ei sujunut, jos joku ei ollut koko ajan kertomassa mitä pitää tehdä.

Samoin eräässä tutkimuksessa havaittiin, miten harjoitusryhmän sisällä tapahtui yllättävä muutos, kun siirryttiin ohjatusta vapaaseen toimintaan. Ohjatussa pelissä määrätyt lapset olivat johtavia, mutta tilanne muuttui kun lapset saivat pelata vapaasti keskenään. Monet niistä lapsista, jotka jäivät ohjatussa toiminnassa taka-alalle, olivatkin vapaassa, luovuutta vaativassa toiminnassa johtavassa asemassa.

Näistä aiheista kertovan hyvän tiededokumentin voi katsoa vielä kolmen viikon ajan täältä-> Lapsuuden loppu.

keskiviikkona, elokuuta 25, 2010

Kolmella mennään

Illan jalkapalloharjoituksiin löytyi kolme osallistujaa. Harjoitukset pidettiin normaalisti, koska neljä oli paikalle vaivautunut tulemaan. Pienellä ryhmällä voidaan antaa yksilöllisempää opastusta ja suorituksiin tulee toistoja enemmän.

Vaikka loppukausi onkin muutamien intoa laskenut, suurimmalla osalla oli muita syitä. Tällä kertaa puolet joukkueesta oli leirikoulussa, yksi sairaana ja muutama jääkiekkoharjoituksissa. Joona käväisi Lapin leiriltä tänään Norjan puolella ja Jäämeressä uimassa. Tuli kesän pisin uimareissu - ja kylmin.

Illan ohjelmassa oli syöttöjä, laukauksia ja erikoistilanteita. Nopeusharjoituksia, kulmapotkuja ja lopuksi pienpeliä. Huomenna otetaan lihaskuntoharjoitukset, pallon hallintaa ja peliä. Osallistujamäärä on arvoitus, mutta harjoitus pidetään jos yksikin ilmestyy.

Kesäjalkapallot lähestyvät päätöstään. Syyskuu pimentää illat ja on aika keskittyä muihin puuhiin. Harrastusten vaihtoviikot.

tiistaina, elokuuta 24, 2010

Kaikenlaisia valmentajia

Liigakiekkoilu on Tampereella kriisissä, vaikka kausi ei ole vielä edes käynnistynyt. Tappara ilman valmentajaa ja harjoituspelit eivät suju. Ilves etsii toimitusjohtajaa ja päätti viime kauden karsintoihin. Kausikortitkin pitäisi saada myytyä.

Valmentaminen ei ole koskaan helppoa ja paineet ovat kovat - varsinkin jos lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset. Liigataso on asia erikseen, mutta jo lasten kanssa touhuavilla puuhastelijoilla riittää pohdittavaa niin jääkiekon kuin jalkapallonkin puolella.

Odotukset voivat olla kovat joka suhteessa - jopa tuloksellisesti, vaikka voitot eivät ole kaiken ydin. Toiminnan pitäisi lisäksi olla tasapuolista ja kymmenet eri mielipiteet huomioon ottavaa. Kehitystä pitäisi olla, vaikka harjoitusmäärät ovat vähäiset.

Liigatasolla palkka juoksee, kun kaupparin vapaaehtoiset ponnistavat omasta innostaan, yrittäen pitää mukana myös kasvatuksellista näkökulmaa asioihin. Antaen opastusta käytöksessä, vaikkapa... miten valmentajan ohjeita kuunnellaan - eikä aina haluta sinne samalle pelipaikalle - ja noudatetaan niitä ilman niskoittelua. Opettaen myös ymmärtämään, että vain harjoittelemalla voi kehittyä. Ja kun nämä monet asiat on saatu ymmärryksen asteelle, seuraava vaihe on saada ne toimimaan käytännössä.

Kaikkien valmentajaksi aikovien pitäisi ensin tutkituttaa yksi asia - päänsä. Kukaan ei pakota, mutta ihan hullua hommaahan se on.

Champions League: Sampdoria - Bremen 2-0 45 min.

maanantaina, elokuuta 23, 2010

Enemmän leikkiä, vähemmän harrastuksia?

Syksyn harrastusrumbat ovat alkamassa. Kalenterit on täynnä ja aikoja sovitellaan. Monelle vanhemmalle niin tuttua. Monella varmaan jostkus tekisi mieli lopettaa vaan kaikki... Tärkeintä on kuitenkin kuunnella lasta ja havainnoida merkkejä, kuten lastenpsykiatrian erikoislääkäri tässä jutussa toteaa.

Joskus tuntuu siltä, että psykiatrien ja valmennuspäälliköiden ajatusmaailmat ovat kovin kaukana toisistaan. Ei ihme että vanhempi on hämillään. Varmaan paras keino onkin se: Kuuntele lasta.

tiistaina, elokuuta 17, 2010

Kanoilla alkuun

Valmentaminen on opettamista ja sitä tehdään myös eläinten parissa. Mitä ohjeita antaa maassamme vieraillut eläinvalmentajaguru ameriikasta? Miten koulutetaan koira.

Tärkeää on palkitseminen, koska vaikka rankaiseminen toimii, niin samalla menetetään luottamus. Vanhakin koira oppii uusia temppuja. Lähtökohtana on kuitenkin että muutos tapahtuu ohjaajassa - sen jälkeen kaikki on mahdollista. Ja lopuksi yksi tärkeimmistä ohjeista.

Koulutus kannattaa aloittaa kanoilla, neuvoo sotakoiriakin kouluttanut eläinkasvatustieteilijä. Kun ensin harjoittelee kanoilla, niin ei mene koira heti pilalle, päättää guru luentonsa.

Champions League: Dynamo - Ajax 0-0 45 min

sunnuntaina, elokuuta 15, 2010

Pysäköintimellakan keskellä

Sunnuntaiaamun lähtö tapahtui kuin mellakkaan varustautuvalla poliisilla - pahinta peläten ja kaikkeen varmistuen. Apina putosi harteilta - pahat aavistukset osoittautuivat vääräksi - kun vastassa ei ollutkaan ruuhkaa, jonoja, hammasten kiristystä tai sanaharkkaa.

Lentonäytöksen parkkipaikkana toimivan Pirkkahallin turnauksen erillispysäköinti toimi kuin unelma, järjestysmiehet olivat sulaa vahaa ja tie oli avoinna taivaaseen. Näin sen pitää toimia.

Peli ei kuitenkaan tänään toiminut. Syöttö, syöttö, syöttö. Ilman syöttöä ei elä taitavilla yksilöilläkään. Lisäksi puolet pelaajistakin oli poissa - suurin osa kuumesairaana - ja niistäkin kolme vakimaalivahtia. Paha sauma pelata omaa peliä.

T-paidat jakoon, uudet kunniakirjat ja mukava sää. Viimeisestä pelistä käynnistyivät Hallila-viikot. Su ma ke ja aina vaan Hallila. Näillä peleillä valmistaudutaan viikon päässä odottavaan kauden viimeiseen turnaukseen. Siinä joukkue punnitaan eli mitataan ja siellä kaiken pitäisi loksahtaa paikoilleen.

Loksahtaa tai poksahtaa. Josta tulikin mieleen... pesismaila. Ei tullut aamulla mukaan, vaikka mietinnässä olikin. Pysäköintimellakkavarustusta Pirkkahallille.

lauantaina, elokuuta 07, 2010

Syöttöketju

Nykyaikainen jalkapallo on syöttöpainotteinen joukkuepeli. Nivelletty syöttöketju on yksi pelin kulmakiviä. Tilastollinen tosiasia kuitenkin on, että ketju katkeaa sitä nopeammin mitä pidempään yhtenäinen liike jatkuu. Yli kuuden syötön katkeamaton ketju on harvinainen jopa huipputasolla.

Maalinteon kannalta ratkaisevinta ei ole määrä, vaan laatu. Pallo pitää saadaan nopeasti, laadukkaasti ja vähäisin syötöin maalitilanteeseen.

Tutkimus osoittaa, että 80 % maaleista syntyy korkeintaan kolmen peräkkäisen syötön jälkeen. 60 % maaleista tehdään riistettyjen pallojen jälkeen.

(lähde - Ken Bray: How to score. Science and the Beautiful Game)

torstaina, elokuuta 05, 2010

Mr Bean-tyylillä

Hiekkakenttien legendaarinen jalkapalloryhmä kokoontui tänään kesäloman jälkeen kolmannen kerran harjoituksiin. Vain puolet miehistöstä oli jalkeilla, sillä lomat, jääkiekkoleiri ja palautumisen liioitteleva sisäistäminen olivat karsineet vahvuutta.

Kaikesta huolimatta tiukka ydinryhmä ahkeroi pallon parissa. Ohjelmassa oli myös lihaskuntoharjoituksia, joihin sisältyi selkää, vatsaa ja jalkoja kiusaavia liikkeitä. Punnerruksia tehtiin myös ja useilla eri tyyleillä. Normaalin mallin lisäksi suosiossa oli "naisten tyyli" - polvet maassa - sekä ns. "Mr Bean"-tyyli, jossa vartalo liikkuu sangen elastisesti - aaltomaisesti ylös ja alas. Tätä harrasti muutama joukkueen humoristi ja tyylin nimikin oli sisäistetty.

Harjoituksissa revittiin myös kauden ensimmäiset pelihousut (repeytyi). Ei valmentajan, eikä "Mr Bean"-harjoitusten lomassa, vaan ihan pelitilanteessa. Kausi lähtee käyntiin kunnolla vasta kun ensimmäiset pelihousut on revitty.

Urheilijalla pitää olla itseluottamusta. Liika on liikaa, vai mitä sanotte tästä keskustelusta Edun kanssa?

- Onko nuo "nollanollia"? (viereisellä tekonurmella)
- Ei. Ne on myös ysikaseja, mutta ikäkausijoukkue. Schalke.
- Pelataanko me niitä vastaan?
- Ei.
- Miksei?
- Me hävittäisiin 30-0.
- Me voitettaisiin ne.
- Schalke kävi juuri kahdeksan päivän reissulla Liverpoolissa ja voitti siellä turnauksen.
- Mitä sitten?
- Me hävittäisiin.
- Miten niin. Onhan me voitettu monia muitakin joukkueita...?

Niin. Onhan se tietysti mahdollista, että (vajaan) kesäkauden 2-3 kertaa viikossa harjoitteleva joukkue pystyisi antamaan vastusta koko vuoden 5-6 kertaa viikossa (jo vuosia) harjoitelleelle ryhmälle. Kissakin lentää kun tarpeeksi taajaan räpyttelee...?

-------------------------------------

Me opimme asioita kolmella tavalla:

Mietiskelemällä, joka on jaloin. Matkimalla, joka on helpoin. Kokeilemalla, joka on kitkerin.

(Konfutse)

maanantaina, elokuuta 02, 2010

Aaltojen taklailua

Helteinen kesä meni ja syyskauden harjoitukset pyörähtivät yllättäen käyntiin. Jääkiekon perinteinen viisipäiväinen aloitusleiri käynnistyi Sentterissä ja jalkapallon ensimmäiset harjoitukset vietiin läpi tekonurmella viidellä osallistujalla. Hmm?

Vaikka heinäkuu vierähtikin pitkälti riippukeinussa pilviä katsellen ja jäistä mehua siemaillen - helle kun imaisi miehestä puhdin - tuli kuitenkin piipahdettua perinteisellä länsirannikon vierailulla.

Jeff Beck soitti ikimuistoisen konsertin Arenalla sunnuntaina. Kitara Jumalan käsissä nivoi monitahoisesta materiaalista yhteen niin tyylikkään paketin, että se kolahti yhtenä 2000-luvun Pori Jazzin parhaista konserteista - omalla kokemusasteikolla mitaten.

Merivesi oli lämmintä, kuten aina tähän vuoden aikaan. Kova tuuli nostatteli satunnaisia isoja aaltoja, joita Joona taklaili innolla. Kaiketi tämä voidaan laskea myös jonkinlaiseksi jääkiekon kesäharjoitteluksi. Aaltojen taklailua.

Porin stadionilla vedettiin yhdet nopeusharjoitukset ja samalla katsastettiin uuden nousevan Patajunnuareenan rakennustyömaa. Punaiset lippusiimat ja iso kuoppa. Siihen se nousee ja on käytössä helmikuussa.

Kiertokadun puistossa tehtiin lihaskuntoharjoitus ja pelattiin koripalloa peliareenalla. "Saa pelata" kehoitti kyltti ja niin tehtiin. Harmi vaan kun tekonurmi on täynnä soraa, tölkkejä, korkkeja, lasia, muovinpaloja ja muuta törkyä. Käyttäjät eivät roskaa, mutta muu notkuva jengi? Olisiko näiden puhtaanpito hyvää työtä kaupungin kesätyöntekijöille?

Kiitos kesäinen Pori - Patasydänten kaupunki.

(Photo by Jan Suominen © 2010 - Jeff Beck Pori Jazz 2010)

sunnuntaina, heinäkuuta 18, 2010

Kesäharjoittelu

D2-ikäluokan AAA-ryhmän kiekkopoikien kesäloma etenee parhaillaan kolme kertaa viikossa suoritettavien omatoimisten harjoitusten merkeissä. Kaikki tekemiset kirjataan harjoituspäiväkirjaan - niin ohjeiden mukaiset, kuin kaikki muutkin liikuntasuoritukset.

Päiväkirjan pitäminen on pojille jo tuttua, sillä koulun tempauksissa on käytetty vastavaa liikuntapassia. Kirjaamalla tiedot, ne voidaan luovuttaa eteenpäin valmentajille ja omakohtaisestikin on helppo seurata mitä on tullut tehtyä.

Päivän ohjelmassa oli pojalla tänään nopeusharjoitus - lämmittelyt, venyttelyt, askellukset ja joukko eri pituisia juoksuvetoja, sekä lopuksi jäähdyttely venyttelyineen. Osallistuin tänään itsekin harjoituksiin. Aika menee mukavammin kuin vain "valvojan" tehtävissä.

Askelluksissa pojalla näytti olevan nopeampi lento. Pysyäkseen mukana sai pitää yllä jatkuvaa tahtia. Borsov-kävely veti lopussa reisiä jumiin. Ohjelmassa kun sitä oli tuplasti - vartalon kierrolla ja ilman. Mahtoikohan edellisen päivän rullaluistelulenkillä olla oma osuutensa (keksii selityksiä... hän).

Spurtit vedettiin 20, 30 ja 40 metrin matkoilla. Joona sai vähän lisärutistusta kun kirittäjä juoksi rinnalla. Jäniksen paikan pitäisi kaiketi olla vähän edellä? Nyt alkoi loppua kohti "jänöjussi" hyytyä askelmitan jälkeen. Rullislenkin vaikutuksia tämäkin? Kaikesta huolimatta pojalta löytyy yllättävästi vauhtia.

Vedot avasivat myös hyvin reisiä - mahtaako sama tunne olla vielä huomenna aamullakin. Kokonaisuutena harjoituksiin osallistuminen oli positiivinen juttu ja näin osaa paremmin suhtautua tekemiseen kuin vain vierestä seuratessa. Hyvä muistutus siitä, että oikeasti näillä kaksitoistavuotiailla on kova meininki ja harjoitukset - varsinkin näin kesälomalla ja viime viikkojen helteet huomioon ottaen. Ja sen tajuaa kun itse mukana rehkii ja hikoilee.

Kesäohjelman viikkoon kuuluu edellisen lisäksi lihaskunto/voimaharjoitus sekä pitkä lenkki, joka on pääsääntöisesti tehty rullaluistellen. Pyörien päällä on oltu mukana itsekin, joten nuo punnerrukset, linkkarit ja kahvakuulat on vielä kokeilematta. Eiköhän senkin vielä ehdi tämän loman aikana.

lauantaina, heinäkuuta 17, 2010

Aikansa kutakin

Jääkiekkoliiton virallinen tiedotuskanava Kiekkolehti lopetti toimintansa tällä päivämäärällä. 70-luvulta asti - lisenssipelaajille maksuun kuuluvana - ilmestyneen aviisin viimeinen julkaisu löytyi postilaatikosta eilen.

Ajan hengen mukaisesti liitto siirtää tiedotuksensa nettiin ja avaa syyskuussa uuden palvelun osoitteessa www.leijonat.fi. Leijonalaumaan voi liittyä jo nyt. Rekisteröitymällä uutiset suoraan sähköpostiin ja sitä rataa.

keskiviikkona, heinäkuuta 14, 2010

Varhainen kehitys

Yle Tiede uutisoi nuorten jalkapalloilijoiden parissa tehdystä tutkimuksesta. Tämä vahvistaa aikaisempaa käsitystä siitä, että alkuvuodesta syntyneet saavat lisäetua muihin niin fyysisiin, sosiaaliseen kuin oppimiseen liittyvissä taidoissa.

Kyse ei ole niinkään alkuvuoden syntymäajasta, vaan varhaisesta kehityksestä. Mitä kehittyneempi lapsi on verrattuna muihin samanikäisiin, sitä varmempi on pääsy eteenpäin ja menestyminen lajissa. Ongelmana onkin siis se, että hitaammin kehittyvät putoavat kelkasta, kun 11-vuotiaasta alkava karsintavaihe käynnistyy, kirjoittaa aiheesta UCC:n uutisivu.

tiistaina, heinäkuuta 13, 2010

Round 7








Hienot kisat päätettiin Espanjan juhliin. Oma kisailuni päättyi Fifa Fantasy-liigassa viimeisillä kierroksilla pisteisiin 66. Lopputuloksissa tuli myös voitto kaveriliigassa pisteillä 554.

Koko ison kisan voittaja oli muuten suomalainen cerzy-FIN (pisteet 739), joka kuittasi tästä tempustaan uuden Kia Sorenton. Löytyy kotimaastamme siis jonkinlaista MM-tason jalkapallo-osaamista?

Neljän vuoden päästä tavataan Riossa.

lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Round 6

Finaalit jäljellä. Hellettä riittää...

sunnuntaina, heinäkuuta 04, 2010

Round 5

Paraguay-Espanja tarjosi MM-kisojen tähän asti viihdyttävimmän ottelun eilen. Tapahtumat vaihtelivat ja molemmilla joukkueilla oli mahdollisuutensa. Ei muodostunut tylsäksi.

Kisojen aikana on tuomaroinnista keskusteltu. Viimeisissä peleissä tuomarien taso on noussut ja edellä mainitussa pelissä päästiin jo huippusuoritukseen silläkin osa-alueella.

Yhteenvetona - kentällä uskallettiin pelata ja tuomaroida.

Fifa-liigassa kierros 5 toi sittenkin melko hyvät pisteet (85) joukkueelleni, vaikka alussa näyttikin pahalta. Oheisessa kuvassa kentällinen pisteineen. Muutama pelimies petti (Alcaraz, Perez, Kaka) mutta vastaavasti joukko muita (Villa, Schweinsteiger, Lahm ja Casillas) esitti hyviä otteita.

Tästä on hyvä lähteä viimeisille kierroksille, sillä kaveriliigan kakkospaikka on tukevasti hanskassa ja johtokin enää kahden pisteen päässä. Tiukille menee.

perjantaina, heinäkuuta 02, 2010

Round 4

Neljännen kierroksen kentällinen keräsi tähän asti parhaat pisteet 97. Kautta linjan hyvää satoa. Kokonaispistemäärä on nyt 333.

Kisat lähestyy loppuaan. Enää kahdeksan jäljellä.

Uruguay - Ghana 0-1 puoliaika

tiistaina, kesäkuuta 29, 2010

Viimeiset potkut

Jalkapallon alkukesän viimeiset harjoitukset olivat tänään. Pelailtiin ruoholla ja vietiin läpi muutama laukaisukisa pienellä ryhmällä. Nyt on reilu kolmen viikon tauko edessä.

Eilen käväistiin Pirkkalassa pelaamassa PJK:n kanssa viimeinen ottelu. Jouduttiin pelaamaan viidellä kenttäpelaajalla kun paikalle ei saatu riittävästi miehitystä. Ilman vaihtomiehiä lämpimässä ilmassa tunti alkoi painaa jalkaa, mutta yllättävän hyvin kuitenkin pysyttiin pelissä mukana.

Aivan lopussa tuli vielä piristysruiske ja kolmikko: Ali, Joona ja Erno värkkäsi nopeaan tahtiin kolme maalia. Omiin meni kuitenkin enemmän, mutta positiivinen maaliote jatkuu. Jo kolmannessa pelissä peräkkäin kolme maalia.

Myös Keke, Jaakko ja Santeri täydensivät joukkueen panosta. Pallo kulki välillä ihan mukavasti ja maalithan olivat komeita. Pienellä ryhmällä hieno venyminen Killon hyväkuntoisella nurmella oli hyvä alkukesän päätös. Jatkuvasti näyttää siltä, että nämä pojat pelaavat paremmin nurmella. Harjoitukset ovat kuitenkin hiekkakentillä, joten sikäli erikoinen juttu.

Mukavaa kuitenkin on, että ollaan kiitettävästi päästy kokeilemaan "oikeaa" jalkapalloa - sitä vihreän veran kosketusta. Näissä merkeissä jatketaan heinäkuun lopulla ja toivotaan lisää "vihreää linjaa".

Junnuille oma areena

Porilaisen junnukiekon olosuhteet paranevat kun uusi Patajunnuareena valmistuu helmikuussa 2011. Urakoitsijat on valittu ja työt käynnistyvät vielä kesäkuun puolella.

Vuosia kestänyt hanke on lopulta toteutumassa ja tuo nimenomaan lasten ja nuorten sekä harrastusjoukkueiden tarpeisiin uudet tilat. Halliin tulee 350-paikkainen katsomo, kahvio ja nykyaikaiset pukuhuoneet, sekä toimistotiloja.

Nykyinen vanha "harjoitushalli" sijaitsee tien toisella puolella ja on rakennettu 1990 ison tekojääradan päätyyn - käytönnössä siis vain kevyesti katettu tekojää. Pukuhuoneet sijaitsevat viereisen Karhuhallin tiloissa. Käynti jäälle tapahtuu ilmeisesti ulkoilman kautta?

Isomäen liiga-areena on tällä hetkellä pyhitetty aikuisjoukkueiden käyttöön. Ässien liigajoukkue ja isommat junnut, sekä kaukalopallojoukkue Kärpät ovat kaiketi suurimmat jääajan käyttäjät. Näistä lähtökohdista ajatellen, uusi halli tulee todella tarpeeseen.

Tarkemmin ajatellen uusi Patajunnuareena on Porin ensimmäinen "oikea" jäähalli. Pääpyhättö on aikoinaan rakennettu 1964 avoimeksi tekojääradaksi ja katettu vuonna 1971. Nykyinen harjoitushalli on tehty myös kasaamalla seinät vanhan tekojään päälle.

On siis Jäähallin aika.

sunnuntaina, kesäkuuta 27, 2010

Tutka toiminnassa

Viime syksynä kirjoitin puhelimessa toimivasta Speedhero-ohjelmasta, jolla voi mitata laukausten nopeuksia. Ohjelmasta on saatavana ilmainen kevytversio Ovi Storen kautta. Maksullinen versio sisältää enemmän ominaisuuksia. Nyt päästiin kokeilemaan tutkaa käytännössä, ja kyllä se toimii.

Ensin valmistellaan laukaisupaikka, johon varataan kuvan mukaisesti laukaisualusta ja maalilevy. Puhelin sijoitetaan matkan puoliväliin. Nyt kaikki on valmiina kisaan.

Ohjelma käynnistetään ja syötetään asetuksiin laukaisumatka ja halutut muut asetukset, kuten herkkyys, äänenvoimakkuus ja mittauksen pituus. Tämän jälkeen valitaan play.

Mittaus käynnistyy piippauksella ja sen jälkeen on 4-10 sekuntia (säädettävä) aikaa suorittaa laukaus. Kun laukaus ja mittaus on suorittu, ohjelma näyttää tuloksen (km/h) näytöllä ja kertoo sen myös puheena kaiuttimen kautta.

Mittaus perustuu ääniin, jotka lähtevät laukauksen alussa ja lopussa - kun objekti saatetaan matkaan ja iskeytyy maalilevyyn - joten äänimaailmasta pitää huolehtia. Kovat kopinat on hyvä asia. Myös puhelimen sijoitus pitää olla "ääniystävällinen".

Mittaus toimi kiekolla levyyn ampuessa lähes joka kerta ja tulokset noudattivat näköhavaintoja. Kovimmalta näyttänyt ja tuntunut veto antoi myös kovimmat lukemat. Mittauksen tarkkuudesta ei voi sanoa mitään, koska vertailututkaa ei ollut käytössä. Mittaus sujui yllättävän hyvin myös jalkapallolla, vaikka käytössä oli kevyt telepallo.

Toiminta oli siis hyvä. Käyttö on helppoa ja tuloksen puheilmoitus on toimiva ominaisuus, sillä nopeusnäyttö ei välttämättä näy kovin hyvin auringonpaisteessa - myös puhelinmallista riippuen. Mittauksen käynnistys vaatisi näyttöön ison painikkeen, sillä nyt pienen play-tekstin painaminen kosketusnäytöltä on vaikeaa.

Tätä pitää kokeilla junnujen kanssa jalkapalloharjoituksissa. Pieni kisa pystyy ennen kesälomien alkamista.

lauantaina, kesäkuuta 26, 2010

Round 3

Alkusarjojen kolmas kierros päätöksessä. Pisteitä 78 ja yhteensä kolmen kierroksen jälkeen 236. Suomi ranking 1109.

Nyt joukkueet menevät uusiksi ja aloitetaan eräällä tavalla "puhtaalta pöydältä". Pisteiden metsästys jatkuu.

Juhannus alkoi aattona klo 00:01 Pirkkalan metsissä neljän tunnin ja kymmenen minuutin 18r-kierroksen päättyessä. Peli sujui "vaihtelevasti", mutta yötön yön, lämmin keli ja kuutamo kruunasivat koitoksen - unohtamatta niitä uskomattoman hyökkääviä hyttysiä.

Peli kuin peli, pisteitä metsästetään...

keskiviikkona, kesäkuuta 23, 2010

8 tuntia jalkapalloa

Onkohan tullut jo liikaa jalkapalloa yhdelle päivälle? Ensi oma peli nokialaisten kanssa tekonurmella, sitten päivän ensimmäinen MM-kisapeli tv-ruudusta. Tämän jälkeen Lake pelasi Kaukajärvellä Lekiä vastaan ja lopuksi Saksa-Ghana TV kakkoselta. Iltaan on mahtunut siis pelaamista, tuomarointia ja katselua.

Oma peli toimi tänään Hervannassa suhteellisen mukavasti, varsinkin ensimmäinen jakso kun pääsin hyökkääjäksi kärkikahinoihin. Maalikin on aina mukava tehdä. Liian pitkäksi venyneen maalivahtituurin jälkeen puolustukseen ajautuminen latisti pelifiilistä. Johtuneeko siitä, että vihaan puolustuksessa olemista - pelissä kuin pelissä. Rankka ilmaisu, mutta tässä tapauksessa varovainen ja lievähkö. Tarpeeksi kuvaavaa sanaa ei suomenkielestä löydy.

Päivän ensimmäinen kisapeli - Englanti vastaan mikähänsenytolikaan - ei jäänyt tällä kertaa mieleen. Enemmän taisin katsella samaan aikaan pelattavaa USAn ja Algerian välistä koitosta. UrhoTV Total kun tarjoilee kaikki ottelut suorana Soneran laajakaistan kautta.

Poikien ottelu Kaukajärvellä olikin sitten pelkkää maalintekoa. Kaksikymmentä häkkiä tunnin aikana on aika paljon. Vastustajan vuotta vanhempien piirisarjatason ikäkausiryhmä painoi päälle ja pisti nuorempien kesäkaupparilaisten verkot heilumaan.

Jos jotain positiivista haluaa hakea - ja niinhän pitää tehdä - saatiin juonittua sentään kolme maalia. Joona teki yhden komealla tykityksellä - ja isä katseli tyytyväisenä pilli suussa. Kahdessa edellisessä ottelussa on joukkue tehnyt kuusi maalia ja hyviä vastustajia vastaan. Alkukausi on mennyt tähän asti melko kuivissa merkeissä. Edistystä?

Illan päätteeksi Saksa niputti Ghanan ja parivaljakko Lahm & Schweinsteiger saalisti Fifa Fantasy-joukkueelleni JAZZ FC melkoisen joukon pisteitä. Tuleeko kolmannella kierroksella nyt paras saalis? Vähän näyttää siltä, mutta ei taida riittää kaveriliigan kärkeä hätyyttämään. FC Poffnut porskuttaa vielä kärjessä. Katsotaan... kierroksia ja pelejä on vielä jäljellä.

Tikkumuikkuja Kangasalla

Kaukajärven joukkue kävi sunnuntaina pelaamassa turnauksen Kangasalan Kyötikkälässä. Nurmella pelaaminen on aina juhlaa ja varsinkin kun sää, järjestelyt ja pelit menevät nappiin.

Vastassa oli vuotta vanhempia ikäkausijoukkueita ja jännä nähdä miten pieni tasoero häviöistä huolimatta oli. Erot syntyvät lähinnä joukkuepelissä. Ikäkausipuolella paikat osataan pitää ja pelata kurinalaisesti. Vauhdissa ja yrityksessä oltiin Kaukajärven joukkueessa jopa edellä.

Otteluissa oli käytössä paitsiot, joihin sarjassa ei ole totuttu. Tältä osin peli sujui kuitenkin kokemattomuudesta huolimatta hyvin. Tiukkalinjainen tuomarointi antoi myös oppia miten kentällä saa pelata ja miten ei.

Kesän aikana on tullut havainnoitua selvästi, miten osallistuminen ja harjoittelu vaikuttaa kehitykseen. Aktiiviset osallistujat kehittyvät selvästi ja tekevät eroa vähemmän osallistuviin, niin henkilökohtaisella tasolla, kuin joukkuepelissä. Itsestään selvää, mutta tilanne näkyy jo muutaman kuukauden aikana.

Kyötikkälässä pelattiin kehutulla naisten EM-harjoitusnurmella ja hyvä alusta olikin. Huippumalli-ehdokkaan myymät tikkumuikut tuli syötyä ja joukkue kokeili pallotutkaa. Päivä päätettiin hopeamitalit kaulassa. Helppoa kauraa kun D12-sarjassa jaettiin omat sijoitukset ja osallistuneita joukkueita oli vain kaksi. Loppuottelussa on aina hauska pelata ja hopea on hopea.

tiistaina, kesäkuuta 22, 2010

Round 2

Fifa Fantasy-peli etenee. Kierros 2 päättyi ja pisteitä tälläkin kertaa 79. Kaka otti punaisen kortin ja kuusi pistettä lähti siitä tempusta. Saksan panos oli nihkeä ja Schweinsteiger sai lähteä vaihtopenkille.

Kisat ja pelit jatkuu.

keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2010

Toiset menee yli...

Tänään junnujen pelimatka suuntautui Vesilahden Narvan kentälle. D-poikien sarjapelit jatkuivat ruohokentällä VesVin joukkuetta vastaan. Vierasmatka on sarjan pisimpiä ja navigaattori oli toisellakin kerralla hyvä apu pikkuteitä ajellessa.

Automatkan kyytiläinen Jusi heitti päivän vitsin: Toiset menee yli, Muhammed Ali. Aika nokkela ja vielä erikoisempi, kun joukkueesta vielä löytyy molemmat viimeksi mainitut. Loppumatka puhuttiinkin sitten jääkiekosta ja saavuttiin lopulta perille. Idyllinen nurmikenttä keskellä maalaismaisemaa, pienen kylän keskellä - tänne on aina mukava tulla pelaamaan.

Tänään pelissä oli paljon hyvää, hiukan keskinkertaista - ja aavistuksen verran liian pitkä ruoho. Pallo liikkui siinä hitaasti ja se oli vastustajan etu. Ei silti, vuotta ja kahta vanhempia vastaan oli paha pinnistellä. Takkiin siis tuli oikein kunnolla.

Lopputuloksesta huolimatta peli-ilme näyttää hyvältä ja koko ajan paranee. Eteenpäin mennään pienin portain koko ajan, henki on hyvä tappioista huolimatta ja peli näyttää sujuvan iloisesti.

Viime viikonloppuna Pirkkahallin kentillä pelattu turnaus meni paremmin kuin miltä näyttää. Ensimmäisen pelin häviö 1-2 turnauksen voittajalle vei ottelemaan sijoista 5-6. Yksi maali ja tasapeli olisi vienyt pronssipeliin ja voitto kultapeliin.

Ensi viikonloppuna mitataan joukkueen taso Kangasalan turnauksessa. D12-sarja kuivui kokoon, joten kutsu kävi D13-joukkoon. Kun vielä muiden joukkueiden kohdalla puhutaan ympäri vuoden harjoittelevista ikäkausijoukkueista, kesätoimintaa pyörittävä joukkue voi olla melkoinen huutolaisryhmä tässä joukossa.

Tästä huolimatta lähdetään avoimella asenteella pelaamaan omaa peliä. Mikä parasta - päästään taas pelaamaan nurmella. Näillä seuduilla se on luxusta ja pojille varmasti kesän kohokohtia - oli sitten vastassa kuka tahansa.

Round 1

MM-kisoissa saatiin ensimmäinen kierros päätökseen. Fifa Fantasy World Cup -joukkueeni JAZZ FC sai kasaan 79 pistettä oheisella joukkueella. Viimeisessä pelissä Espanja torppasi odotetun pistepotin häviämällä Sveitsille.

Pelin toiselle kierrokselle lähdetään oman kaveriliigan kakkostilalta ja ranking-listan sijoilta 687 / 62193 (Suomi / Maailma). Vuvuzelan soitto jatkuu...!

perjantaina, kesäkuuta 11, 2010

Pölyt pois nurkista!


Blogi sai jalkapallon MM-kisojen käynnistymisen myötä uuden ulkoasun. Välillä on aika mennä eteenpäin ja uudistua. Katsoa tulevaisuuteen ja jättää vanhat asiat taakseen. Tuulettaa pölyisiä pesiä ja antaa raikkaiden tuulten puhaltaa.

Uudistus antaa nyt mahdollisuuksia rakentaa erilaisia elementtejä vapaammin sivun ympärille. Mitä ne sitten tulevat olemaan, se nähdään kesän mittaan. Pölytys siis tulee vielä jatkumaan.

Tänä päivänä päätin myös luopua vanhasta F ykkösestä - Ferrariksikin kutsutusta Fiat Unosta - 21-vuotiaasta kakkosautosta, joka palveli neljä vuotta monilla harjoitus- ja pelireissuillakin. Kaikesta huolimatta senkin kohtalo oli tulla tiensä päähän ja siirtyä viettämään leppoisia vanhuuden päiviä - luultavasti romuttamoon muiden peltilehmien seuraan?

Uruguay-Ranska (ottelu alkaa...)

torstaina, kesäkuuta 10, 2010

Pallo peliin ja kisat käyntiin


Huomenna käynnistyvät MM-kisat Etelä-Afrikassa ja urakka on kova monelle harjoitusleirin läpikäyneellekin sohvankuluttajalle.

Rakensin oman joukkueeni Fifa World Cup Fantasy-peliin ja ensimmäiset kierrokset pelataan oheisen kaavion mukaisilla pelaajilla. 140 rahayksikköä on käytössä joukkueen kasaamiseen ja niiden mukaan mennään ottelu kerrallaan.

Pelaajat saavat pisteitä pelisuoritusten mukaisesti - maalintekijät ja nollapelin puolustajat enemmän, maaleja päästäneen vähemmän jne - ja tämä kaikki kertyy yhteispistekassaan.

Kisojen jälkeen nähdään kenen osallistujan joukkue on kerännyt eniten pisteitä ja parhaat palkitaan. Osallistua voi myös paikallisliigaan, joita voi perustaa vaikka omalle työpaikka- tai kaveriporukalle.

Lisähupia kisojen seuraamiseen.

keskiviikkona, kesäkuuta 09, 2010

Työlista lyhenee

Pc on nyt saanut uutta rautaa sisäänsä ja herännyt uuteen kukoistukseen. Pieni este on poistunut blogin päivittämiseltä. Myös muut kiireet ovat sekoittaneet normaalia elämän rytmiä - vai onko kiireestä tullut elämänrytmi?.

Näyttää kuitenkin siltä, että lopultakin kaikki lukuisat vialliset laitteet - autoista tietokoneisiin - on saatu kuntoon. Juhlat ja päättäjäiset on läpikäyty. Onko jo aikaa keskittyä vaikka golfkierroksille?

Alkukesän muutama pelikierros tiputti jo tasoitusta piste kerrallaan. Viime kesä meni samaan malliin. Tasaisesti sentti kerrallaan - kuin venäläiset seiväshyppäjät - on rima noussut korkeammalle. Ainoa ero on siinä, että huippuhyppääjät rahastivat jokaisesta korotuksesta huimat summat. Itse maksan jokaisen pykälän omasta pussista.

Tänään aamulla ennen töihin menoa oli tunti lähestymislyöntejä viidestä kympistä ja draiverilyöntejä. Iltapäivällä tunti jalkapalloa Nokialaisten kanssa. Huomenna koittaa taas aamu rangella pallojen parissa. Hyvät merkit ilmassa.

Pc hyrähti käyntiin entistä ehompana viime yönä klo 1:55. Sieltähän se perheellisen ylimääräinen aika otetaan arjen aherruksiin. Yön pimeistä tunneista.

sunnuntaina, toukokuuta 30, 2010

Maalivahti Nysä

Tässä kaikkien aikojen pienin maalivahti aikuisten pelissä jonka olen nähnyt.

Hetki ennen VHS:n harjoitusten alkamista Kaukajärven tekonurmella sunnuntaina. Mutta se onkin jo toinen juttu. Hiki ainakin tuli.

lauantaina, toukokuuta 29, 2010

Joukkueen kaksi puolta

Kaksi erilaista kuvaa joukkueesta samalla sivulla: Riehakas ja asiallinen. Kun nämä elementit osaa yhdistää sopivalla tavalla joukkueeseen, ollaan hyvällä tiellä. Jos toinen puuttuu, kiikkulautaa on vaikea pitää tasapainossa.

Kaukajärvi D12 2010.

Dire Straits - Skateaway

perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Kiekkolehden tie päättyy

Suomen pitkäikäisin jääkiekon erikoislehti lopettaa toimintansa. Kiekkolehti on tullut liiton lisenssipelaajille maksuun kuuluvana kotiin ja toiminut näin lajin tiedotuskanavana. Jatkosopimusta ei enää syntynyt, koska kiekkoliitto luottaa jatkossa netin voimaan ja vie tiedotuksensa sinne.

Heinäkuun puolivälissä ilmestyy viimeinen numero. Tänään ilmestyneessä numerossa asia kerrottiin "virallisesti". Edellisestä numerosta asia olisi jo selvinnyt tutkimalla keskiaukeaman irtomainosta. JÄÄkiekkolehti nousi raunioille tekemällä tilaustarjouksen ja tekstissä mainittiin "...Kiekkolehden nyt lopettaessa toimintansa...".

tiistaina, toukokuuta 25, 2010

Mutasarjan avaus

Kuuden vuoden aikana ei ole peliä jouduttu keskeyttämään sateen takia. Tänään sekin ihme nähtiin, kun Kaukajärvi Park asettui VesViä vastaan Kaukajärvi stadiumilla. Hiekkakenttä meni sen verran puuroksi, että jalkapallon pelaamisesta ei enää voinut puhua.

Tällä kertaa kyllä jäätiin kauas vuoden 2008 elokuun harjoituksista Järvikadulla. Silloin ei puhuttu mudasta, vaan järvestä. Ukkosrintama iski ja vettä oli polviin asti. Tässä kuva kentältä ja koko juttu.

lauantaina, toukokuuta 22, 2010

Toistot ei aina auta

MM-kisojen Venäjä-Saksa -pelin erätuolla kolmikko Sihvonen, Nurminen, Peltonen keskusteli juniorijääkiekosta. Mitä pitäisi tehdä 8-13 -vuotiaiden kanssa, jotta pitkällä aikavälillä maajoukkueessa olisi uusia ja osaavia pelimiehiä.

Ratkaisu ei ole helppo. Jos se olisi, asiasta ei tarvitsisi keskustella ja hyviä pelimiehiä riittäisi. Toimittaja Sihvonen esitti tiukkoja ratkaisuja nuorisokiekon tason nostamiseksi. Paljon toistoja ja Nuori-Suomi -toiminta on lopetettava.

Sihvonen voi tietää kaiken pelikirjoista, mutta Nuori-Suomi -periaatteista ei juuri mitään. Kommentti noudatti kliseistä mediahokemaa, jolla pyritään hakemaan "syyllinen" - ja kun tämä peikko poistetaan, kaikki onkin yhtä riemuvoittoa.

Lisättäköön tähän lyhyesti, että Nuori-Suomi -periaatteet eivät estä harjoittelua määrällisesti ja sallivat tasoryhmät. Jopa monet "pitkänlinjan" veteraanit Kallu Nummisesta alkaen ovat todenneet, ettei Nuori-Suomi -mallista ole haittaa.

Sihvonen haluaisi karsia jyvät akanoista jo 8-vuotiaana. Huiput kuoritaan päältä ja pistetään tehoharjoitteluun. Asiat näyttävät helpoilta ja yksinkertaisilta. Totuus on toinen.

Seurattuani läheltä juniorien jääkiekkotoimintaa kuuden vuoden ajan voin todeta seuraavaa. Kehitys on yksilöllistä ja kypsyminen voi tapahtua hitaasti. Tiedän monta tapausta, jossa pelaaja olisi 8-vuotiaana jäänyt varmasti tehoryhmän ulkopuolelle, mutta 12-vuotiaana onkin valittuna AAA-ryhmään.

Sihvonen puhuu toistoista. Taito saavutetaan tekemällä lukuisa määrä toistoja toisensa perään. Tämä tosiasia on ollut tiedossa jo pitkään. Tässä ei ole mitään uutta. Asian ydin onkin siinä, miten saadaan (ilman pakkoa) nämä 8-12 -vuotiaat tekemään ne lukuisat harjoitukset ja toistot.

Lapsella pitää olla halu ja motivaatio harjoitteluun. Lisäksi pitää antaa aika, paikka ja mahdollisuus. Tämän lisäksi pitää motivoida vanhemmat, löytää rahoitus ja pysyä terveenä, innostuneena ja tehdä harjoitukset oikein.

On myös tapauksia joissa koko kiekkoharrastus loppuu kokonaan vaikkapa jo 11-vuotiaana, vaikka taitoa löytyisi ja kuuluisi siihen parhaaseen ryhmään. Jos homma ei kiinnosta, niin se ei kiinnosta. Silloin ei edes toistot auta.

Champions League Final: Bayern - Inter 0-1 - puoliaika

keskiviikkona, toukokuuta 05, 2010

Kahvasta kuulaa

Tänään oli aika heittäytyä kahvakuulien maailmaan. Kiekkopoikien kesäharjoittelut käynnistyivät ja yhtenä välineenä käytetään neljän kilon kahvakuulaa. Ja sitten kaupoille.

Vanha Venäjällä hyvin suosittu harjoitusväline on viime vuosina lyönyt itseään läpi myös Suomessa. Eri kokoisia kuulia siis löytyy monesta kaupasta. Matkalla ensimmäisenä oli vuorossa paikallinen Halpa-Halli, joka myi Karhun keltaista kuulaa hintaan 13,90. Valurautainen mötikkä, jonka alaosaa koristi jonkinlaista suojaa laskualustalle tarjoava muovitus.

Kiinnostusta vertailun suorittamiseen oli sen verran, että seuraavaksi suunta oli tien toiselle puolelle. Sportian urheilukaupasta löytyi karun, mutta toimivan harmaa vaihtoehto. Mielikuvia herättävä Atlas-nimi komeili kyljessä ja pohjassa pehmustetta tarjosi kuminen lätkä. Perusväline raavaille miehille hintaan 12,90.

Kierros jatkui viereisen Prismaan ja urheiluhyllyjä koluamaan. Kohokohta odotti kuntovälineiden taakse sijoitetulla pöydällä. Vaaleanpunaisen kuulan kyljessä komeili tyylikkäästi Emäntä. Tästä tulevan sunnuntain äitienpäivälahja hintaan 14,95. Tuon kun pistää viuhumaan niin isäntä on hallinnassa koko loppukesän. Ei silti, vierestä löytyi myös 8-kiloinen musta Isäntä-vaihtoehto. Duudsonit ovat näköjään lyöneet oman leimansa näihinkin tuotteisiin.

Tässä vaiheessa otettiin puhelinyhteys maailmalle ja tarjottiin vaihtoehdot. Emäntä ei pojalle kelvannut (hyi!), Atlaskin menisi (ok!), mutta keltainen otso valittiin tällä kertaa (ota se!). Siinäpä on mielleyhtymän herättävä nimi kahvakuulalla - Karhun nelonen.

Yllättävästi eri merkkien kahvojen muotoilu poikkesi toisistaan, kuten kuvakin kertoo. En tiedä onko sillä käytännön merkitystä - toinen voi olla parempi kahden käden harjoituksissa, toinen yhdellä viuhtoen. Kahvan paksuudessakin tuntui selvä ero. Mitään standardimitoitusta tuotteissa ei ainakaan näytä olevan. Yhteistä taitaa olla vaan - Made In China.

























tiistaina, toukokuuta 04, 2010

Kuudennen kesän noste

Päivät ovat erilaisia. Eilen lähdettiin hakemaan keskittymistä ja se löytyi tänään. Kahden peräkkäisen päivän harjoituksilla voi olla uskomaton ero. Ulkopuolisten ärsykkeiden kaaoksesta siirryttiin rauhalliseen, energiseen ja vastustamattomalla imulla etenevään tekemiseen.

Tämän kesän ensimmäinen hyvä harjoitus tehtiin tänään. Harmi vaan, että niin monta oli ryhmästä pois. Sairastelut ovat vieneet oman osansa ja myöhäiset harjoitusajat tekevät omaa kiusaansa. Koulutyötä on vielä tekemättä tälle keväälle joten sillekin pitää antaa aikaa ja voimavaroja.

Joukkueen malli näyttää nyt erittäin hyvältä. Oppiminen, ryhmän henki ja tasapaino pulpahtelevat pintaan. Torstaina jatketaan pallon parissa Kaukajärven nappulassa ja toivotaan iltaharjoituksiin valoa, auringonsäteiden viimeisiä pilkahduksia ja hyvän nosteen jatkoa.

Kuudennen kesän merkeissä.

maanantaina, toukokuuta 03, 2010

Keskittymistä hakemaan

Päivän harjoitus kääntyi tänään osin kaaoksen puolelle. Jos ulkoiset olosuhteet eivät ole kunnossa, lopputulos ei aina ole paras mahdollinen. Tänäkin keväänä olen taas huomannut, että Kaukajärven kenttä ei ole aina se paras paikka harjoitukselle. Pinta on hyvä, mutta ympäristön olosuhteet luovat omat häiriötekijänsä.

Jos kenttää ympäröi vettä täynnä oleva oja - johon pallot jatkuvasti menevät - harjoitus ja peli kärsivät. Tänään sinne upposi pallo jos toinenkin, kuten myös yksi pelimies - tosin vain polviaan myöten. Nämä keskeytykset hajoittavat aina tilannetta - ja ohjaajaa.

Isolta kentältä pienelle kentälle aidan yli tasaisesti pomppivat pallot ja läpi kentän pukuhuoneeseensa siirtyvät isot pelaajat kilpailevat huomiosta omaa palloaan kesyttävän pienen pelimiehen kanssa. Ulkopuoliset tekijät häiritsevät keskittymistä.

Harjoitusten alussa piti vielä - jopa kolmeen kertaan - ilmoittaa isoista miehistä koostuvalle ryhmälle, että pojilla alkaa harjoitus ja kentän puolikkaalla peli pitää valitettavasti lopettaa. Eivät ymmärtäneet, että kentällä on seuran ja kaupungin varaus meille, ja että yhteiskäytölle ei ole tilaa. Puhumattakaan siitä, että jos pallo eksyy väärälle puolelle ja tulee vahinko. Ohjaaja on vastuussa pelaajistaan. Poistuivat kuitenkin - haistatellen ja käyttäen tähän blogiin sopimattomia ilmauksia.

Myös hyvää saatiin pallon parissa tehtyä, vaikka aikaa menikin paljon turhaan. Huomenna harjoitukset jatkuvat Järvikadun kentällä, joka on suosikkini siitä syystä, että se takaa häiriöttömän ympäristön - eli on otollinen keskittymiselle ja oppimiselle.

Tämä seikka on hyvin tärkeä asia niin koulun penkillä, kuin jalkapallokentälläkin. Levottomuus luo levottomuutta ja siitä pitää päästä eroon. Keskittyminen on kaiken oppimisen alku.

sunnuntaina, toukokuuta 02, 2010

Jalkapallon pariin

Jalkapallokausi pyörähti käyntiin niin vilkkaasti, että blogi jäi kauaksi jälkeen. Ei silti, kirjottamiset ovat laahanneet jo pidemmän aikaa "jälkijunassa". Ajankäytön ongelmia...?

Harmittavaa sikäli, että monia mielenkiintoisia juttuja on jäänyt kirjaamatta tänä keväänä. Monet asiat ovat ajankohtaisia, ja jos niitä ei heti esille saata, aika ajaa niistä ohi.

Kaukajärven D12-poikien kausi on siis käynnissä ja toiminta näyttää pyörivän hyvin. Sopivan kokoinen ryhmä saatiin kesäksi kasaan ja olen siihen muutenkin tyytyväinen. Tämän lisäksi löytyi vielä toinen ohjaajakin. Kaukajärvellä pyörii hyvin!

Pallohetkiin palataan vielä kesän mittaan monta kertaa. Viikottain kentillä liikutaan kolme kertaa, pelataan sarjapelejä ja osallistutaan useampaan turnaukseen. Tekemistä riittää. Myös viikonloppuisin, koska silloin valmistellaan viikon harjoitusohjelma. Tänään kirjasin Googlen muistikirjaan viikon 18 harjoitukset. Ei tarvitse sitten viikolla uhrata aikaa näiden parissa. Mennään vaan kentälle ja tehdään pois.

Oheinen valokuva on jalkapalloa käsittelevästä kirjasta, jonka luku on loppuvaiheissaan. Sen herättämiä ajatuksia voi halutessaan lukea tästä->.