Hinnoittelun konsensus

Jääkiekkohanska on varusteista se, josta jälkipolville ei jää mitään jäljelle. Pelimies kuluttaa sen riekaleiksi.Voidaan siis puhua kulutustavarasta, joka kestää aikansa ja sitten on aika marssia urheiluliikkeeseen uutta valitsemaan.

Juniorin hanskan kämmen oli jo kerran saanut yhden nahkapaikan, mutta jossain vaiheessa ilmanvaihto muodostui kohtuuttoman suureksi. Kokonaisen kämmenenkin alan suutari pystyy taikomaan, mutta loputtomasti ei hanskojen elinikää pysty jatkamaan. Jos ei muuta, niin haju jää.

Sunnuntaisen iltapäivän ostoskierros alkoi paikallisen, ison urheiluliikkeen valikoimaa tarkastellen. Bauerin Vapor 7.0 oli hinnoiteltu leimalla 120 euroa. Hyvä hanska, huono hinta. Punaisesta lapusta löytyi kuitenkin hintapyynti 99,90 euroa. Koska kyseinen liike myy varusteet edustamalleni seuralle ns. "seurahintaan", oli se lopullinen hinta tässä tapauksessa 96 euroa (20 % 120 euron hinnasta). Ei toimi.

Seura-alennuksella ei ole mitään käytännön merkitystä, sillä tuotteiden "oikea hinta" on lähes sama kuin "suositushinnasta" laskettu alennushinta. Kuka huijaa ja ketä?

Tämä hinnoittelu ei siis miellyttänyt, joten koukkasimme toisen liikkeen kautta. Sama hanska ja kaupan normaalihinta 99 euroa. Ei yllätys sinänsä, sillä Tampereen urheiluliikkeissä samoilla varusteilla on aina sama hinta liikkeestä riippumatta. Toisilla lapussa lukee normaalihinta, toisilla tarjoushinta. Numerot ovat silti aivan samat.

Hanskaostoksilla kierroksen viimeinen kohde oli suuri tavaratalo. Jääkiekko-osasto ei ole valikoiman suuruudella pilattu, mutta täysin sama hanska sieltäkin löytyi. Hinta 99 euroa ja kyljessä 30% alennuslappu. Kaupat syntyi siis 70 euron hintaan. Seura-alennuksella olisi joutunut pulittamaan 96 euroa.

Kokemuksesta voi siis suositella, että tavaratalot kannattaa katsoa läpi. Hinta on alempi kuin erikoisliikkeissä ja niitä "parempiakin" malleja hyllyistä löytyy. Tämä ostoskierroksen kaava ei ollut ensimmäinen kerta. Samalla mallilla on menty aikaisemminkin. Ja tullaan menemään jatkossakin. Eurokin on liikaa.

Ohjaajan taivaan avaimet

Sunnuntaipäivän futsal-pelien välisellä tauolla käytin hetken aikaa lukeakseni teosta: Näin tehtiin Iron Sky. Kirjassa käydään läpi tämän tunnetun elokuvan tuotannon vaiheita ensimmäisestä ideasta - joka muuten keksittiin suomalaisittain yllättävästi saunan lauteilla - sen lopulliseen viimeistelyyn.

Ohjaaja Tomi Vuorensola kirjoittaa kuudennessa luvussa, miten hän oppi lisää ohjaajan työn olemuksesta keskustellessaan kuvaustauolla yhden päänäyttelijän Götz Otton kanssa. Kokenut näyttelijä opasti suomalaisia keskittymään enemmän kohteliaisuuksiin käsitellessään näyttelijöitä.

Kansainvälisessä maailmassa  suomalaisten suorasukaiset töksäytykset kaipaavat mausteeksi lisäsanoja -  kuten "please" ja "thank you". Näin saadaan vaikeinakin tunnetut näyttelijät "syömään kädestä".

Joukkueen valmentajia sanotaan myös ohjaajiksi. Rinnastus elokuvamaailmaan ja näiden ohjaajien toimintatavat sopivat myös hyvin pelikentille. Valmentaja on monessa suhteessa pelitapahtuman - valmistuvan elokuvan - ohjaaja, jonka pitää ottaa monella tapaa huomioon näyttelijät, eli pelaajat. Saada heidät toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla niin, että näytös etenee kohti haluttua lopputulosta.

Valmentajana toimiessani olen huomannut, että pelaajat saa tekemään mitä tahansa, kunhan heitä käsittelee oikella tavalla. Alussa ongelmaksi voi tulla kontaktin saaminen, erilaisten mekanismien selvittäminen - ylipäänsä tutustuminen pelaajan sielunmaisemaan. Tämä voi vaatia aikaa, mutta kun tämä työ on tehty, loppu onkin jo helpompaa.

Joukkueen pyörittäminen on hienovaraista puuhaa, jossa yhteyksiä ja lankoja on moneen suuntaan ja eri tahoille. Pelaajien lisäksi on muita valmentajia, toimihenkilöitä, vanhempia, valmennuspäälliköitä, mummoja, kavereita, muita harrastuksia, tuomareita, liiton väkeä. Ei aina helppoa. Valmentamiseen sopiva yksi termi on: nöyryys.

Piiri on iso ja kaikki rattaat pitäisi saada toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, toinen toisiinsa nivoutuen ja niin, että syntyvä voima rullaa joukkuetta ainoaan oikeaan suuntaan. Valmentajalla ja elokuvan ohjaajalla on sama päämäärä. Saada koko "paletti" liikkeelle ja eteenpäin. Jossain odottaa se maali.

Futsal - missä mennään?

Futsal-joukkueen taival jatkuu uuden vuoden vaihtuessa. Pirkkahallin harjoituksilla valmistauduttiin eilen seuraavan viikonlopun peleihin. Kaiken kaikkiaan piirinsarjan pelejä tulee kuitenkin kauden kuluessa liian vähän. Tarve olisi huomattavasti isompaan pelimäärään. Pelaajat haluavat enemmän pelejä.

Etelä-Amerikassa futsalin asema on "palloilukartalla" hieman erilainen kuin täällä pohjoisessa - suositumpi ja erilaisista lähtökohdista kumpuava. Kun sikäläinen ilmasto äityy liian kuumaksi, on aika siirtyä sisätiloihin juoksemaan futsal-pallon perässä. Suomessa  taas lähdetään pakoon pakkasta ja lunta, joka estää pelaamisen ja harjoittelun ulkona.

Futsal on muutenkin Suomessa "harjoituslajin" asemassa. Jalkapalloseurat satsaavat talvellakin jalkapalloon. Turnauksia pelataan isoissa halleissa ja lämmitettävillä tekonurmikentillä. Jalkapalloa pelataan ympäri vuoden ja futsal voi tulla siinä sivussa jonkinlaisena "kakkoslajina".

TPV Valkoinen on kuitenkin jättänyt jalkapallon talven ajaksi syrjään ja keskittynyt pelkästään futsaliin. Tähän on selkeät syyt. Paikallisiin jalkapallohalleihin "kolmosjoukkueella" ei ole mahdollista saada vuoroja. Koulujen salit ovat ainoat viikottain toistuvat vuorot, joita joukkue saa käyttöönsä. Kovapintaisilla, pienillä saleilla pystyy pelaamaan vain futsalia. Laji on kuin tehty sinne.

Piirinsarja on lyhyt ja ottelumääriltään vähälukuinen. Turnauksia ei juurikaan ole. Harjoitusotteluihinkin on vaikea saada vastustajia. Suurin osa joukkueista keskittyy vain jalkapalloon - joka lajina on monessa tapauksessa se määräävin.

Muuten sarja on sangen toimiva. Joukkueiden taso on erinomainen. Miten siitä saataisiin laajempi ja kattavampi? Ilmeisesti palloliiton pelkona on se, että osallistuvat joukkueet "katoavat", jos pelimäärät nousevat? Aika ei enää riittäisi talvijalkapalloon ja sisähallien ison kentän turnauksiin?

Futsalin pariin on siis tämän joukkueen kohdalla ajauduttu "olosuhteiden" pakosta. Hyvä niin - onhan edes jotain liikuntaa tarjolla talveksi. Nuoret tarvitsevat harrastuksia. Niillä pitää olla vetäjät, paikat ja puitteet - vaikka sitten pakon sanelemana.

Futsalilla lajina olisi mahdollisuuksia nostaa profiiliaan. Koulujen liikuntatunneille laji tarjoaisi hyvät mahdollisuudet laajentaa urheilun kirjoa. Tarvitaan vain olosuhteet kuntoon. Salit on jo olemassa, joten puuttuu vain pallot, maalit ja innostus asiaan. Viimeisin taitaa olla se tärkein - ja vaikein - kynnys ylitettäväksi.

Joukkueen futsal-kausi siis jatkuu ja se ponnistaa uusin voimin uuteen vuoteen. Ja toivottavasti monessa suhteessa korkealle ja kovaa - kuten tässä kuvassa esimerkkiä annetaan.

Kuvat: Pirkkahalli Tampere - Jan Suominen © 2013

Uusi vuosi - uudet lajit?

Pyöreällä pallolla vastaavat temput on jo nähty tässäkin blogissa. Vaihdetaan siis välillä lajia. Näin siis palloillaan Norjassa "ameriikan malliin"... Näillä näytöillä irtoaa sopimus NFL-liigaan.