perjantaina, huhtikuuta 20, 2012

Viimeinen VKC?



Voitelukeskus Cup on nuoremmille junioreille suunnattu, maan suurimpiin kuuluva perinteinen jääkiekon turnaustapahtuma Tampereella. 98-ikäluokan osalta sarja on ollut jo ainakin kolmena keväänä poistumassa, mutta aina vaan ikähaitaitaria on laajennettu.

Luultavasti tämä oli näille pojille viimeinen Voitelukeskus-turnaus. Puolikaskentän peleillä ja sinisellä kiekolla aikoinaan aloitettiin - kun turnauksen nimi oli Petro Canada Cup - siirryttiin siitä sujuvasti koko kaukalon peleihin ja nyt päätetään perinteinen keväturakka kultaisten mitalien jakoon.

Uusia haasteita kohti.

torstaina, huhtikuuta 19, 2012

Piirinsarjan alku


Näistä asetelmista siis käynnistyy jalkapallon piirinsarja ensi maanantaina. Neljätoista joukkuetta käynnistää C14-kevätsarjan ja mukana on myös TPV Kaukajärvi - viralliselta nimeltään TPV C-14 Valkoinen. Mielenkiintoista siinäkin mielessä, että nähdään miten kaupunginosajoukkue pärjää ikäkausijoukkueiden parissa kovassa sarjassa.

Talvi on menty futsalin merkeissä, salilla ja oheisten parissa. Sisätiloissa on jatkettu harjoitusten parissa näihin päiviin asti ja muutaman kerran päästy kokeilemaan myös ulkokentällä. Viikottainen lenkki on myös ollut ohjelmassa. Monella kentällä on Tampereella vieläkin lunta - tai ainakin sen kosteita jäänteitä - ja tämä haittaa kaikkien joukkueiden harjoittelua ulkona kauden alla.

Isolla huomiolla Hervantaan noussut kuplahallikin romahti Tampereen alueen lumimyrskyssä muutama viikko sitten ja toi myös osaltaan paineita monien joukkueiden harjoitteluun. Kunnolliset harjoituspaikat ovat käyneet vähiin kun Pirkkahallikin on täyttynyt messuosastoista.

Kaukajärven joukkueelle ei tilanteesta kovin isoa haittaa ole tullut, sillä toiminnassa on muutenkin menty niukalla linjalla harjoituspaikkojen suhteen. Juuri mitään ei ole tarjolla ja siitäkin vähästä revitään mitä irti saadaan - keksimällä, miettimällä, yrittämällä - ja sopeutumalla.

Lauantaina on kauden starttiturnaus Sääksjärven tekonurmella ja maanantaina ensimmäinen sarjapeli. Viime kesän pieniltä hiekkakentiltä ponnistetaan täysimittaisille kentille ja 11 vs 11-peleihin. Iso harppaus, mutta näitä poikia ei hirvitä yhtään. Hyvä niin.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012

Uuden kauden kynnyksellä


Vanhan loppu on uuden alku. Jääkiekon D98-junnut päättivät kauden 2011-2012 komeasti. Tappara Forum voitti Hämeen aluesarjan finaalissa Tehon 5-3 ja Voitelukeskus Cupin finaalissa JHT:n 4-0. Voittivat mitä voitettavissa oli.

Tärkeintä ei kuitenkaan ole ne voitot, vaan yhtä lailla koko kauden mittainen harrastuksen sujuminen ryhmänä ja yksilönä mielenkiintoisesti, haastavasti ja pysyen samalla hauskana. Voittojen lisäksi kaudesta jää mieleen siis muutakin. Tunnelmat harjoituksissa, mahdollisuus pelata ja osallistua mielensä mukaan. Sivusta katsoen näin tapahtui tämänkin ryhmän osalta. Nappikausi.

Ja kuten ensimmäisen kappaleen alun vanha fraasi kertoo, harjoitusvälineet eivät kaapissa tule pölyä keräämään. Luistimet saavat olla naulassa ehkä hieman kauemmin, mutta kesäjakson välineille - tossuille ja verkkareille - löytyy käyttöä yllättävän nopeasti.

Viikon, parin tauko ja ryhmät on kasattu. Valinnat tehty ja joukkueet kerääntyvät kentille testien merkeissä. Juoksut juostaan ja hypyt hypätään. Kesäharjoittelukausi on siis alkanut. Nyt siirrytään tasolle C2 ja uusien haasteiden pariin. Tämän ryhmän ytimestä muodostuu C2 AAA haastajajoukkue.

Hyvää kauden alkua.

(Spotify tarjoaa uutta Play Button-upotusta, josta ohessa esimerkki: Eartshine...)

tiistaina, huhtikuuta 10, 2012

Säätöö Pirkkahallilla



Kevään mittaan jalkapallojoukkue on tehnyt oheisharjoittelua Pirkkahallissa kerran viikossa. Ohjelmassa on ollut voimistelua ja muuta koko vartaloa kehittävää toimintaa. Pääkohteena on ollut keskivartalon vahvistaminen ja liikkuvuuden lisääminen.

Ja poikien itse kuvaamalla videolla Juho näyttää mallia.

torstaina, huhtikuuta 05, 2012

Ongelmat ratkotaan pallolla?

Jalkapalloilijat hyviä ratkaisemaan ongelmia kirjoittaa Aamulehti->?