sunnuntaina, helmikuuta 17, 2013

Vesitornin lenkki



Sunnuntai-illan hiihtolenkki Kaupin urheilupuistossa. Oikean ylänurkan linkistä View full workout data voi tarkastella korkeuskäyriä ja todeta miten tiukka onkaan vesitornin nousu. Se lähtee hitaasti kohoamaan Näsijärven rannan suunnasta, jatkuu pitkään ja lopussa on vielä mutkan jälkeinen viimeinen rutistus.

Avautuvasta näytöstä voi valita näytön: Data View ja seurata sinistä korkeuskäyrää. Siellä ne piikit näkyy ja keltainen nopeuskäyrä kertoo miten vauhti hiipuu kun nousu jyrkkenee.

Tämä lenkki tuli hiihdettyä nyt kaksi kertaa ja sää oli mitä parhain. Nollakeli - kuten stadionin rakennuksen mittarista voi havaita.



Paluu vuoteen 1995


Pojan luistimien teroitusta odotellessani kävin urheiluliikkeen naapurissa sijaisevassa liikerakennuksessa katsomassa mihin on tulossa Kiekkobussin uudet liiketilat. Nämähän löytyi Jyskin alakerrasta, aivan Sammon kirppiksen naapurista. Siellähän pitää vierailla joskus myöhemmin kun liike avataan.

Kun aikaa oli, kävin samalla reissulla myös kirppiksen hyllyjä katselemassa. Tällä kertaa osui kohdalle Curt Lindströmin mitalihymy ja eihän sitä voi ohittaa. Vuoden 1995 mitalijuhlia pitää aina muistella uudestaan, joten poimin lähes uutta vastaavassa kunnossa olleen opuksen Poppamies kolmen euron hintaan.

Palataan tähän kirjaan ja sen antiin myöhemmin, kun olen sen ehtinyt lukea, mutta otetaan tähän loppuun sanat joilla kirja päättyy:

"Uskon hyvin vahvasti, että ihmisen on yritettävä parhaansa ollakseen onnellinen. Maailmanmestaruus tai ei, se vapauttaa kun on antanut kaikkensa. Curt Lindström"

torstaina, helmikuuta 14, 2013

Perustekniikat


Tapparan C2-juniorien viikottaiset treenit CTK-salilla jatkuvat talven yli. Tilaa ja välineitä on tarjolla paljon, joten koko joukkue pääsee tekemään yhdessä harjoituksia. Jokaiselle löytyy oma väline ja suoritukset voidaan tehdä kaikkien osalta samalla kertaa. Ei jonoja tai odotuksia, vain normaalit palautumiset ja taas hommiin käsiksi.

Tänään opeteltiin mm. maastanoston tekniikkaa. Kun oikeat suoritustavat omaksutaan heti alusta pitäen, voidaan turvallisesti edetä voimaharjoittelussa. Tulevina vuosina näitä oppeja tarvitaan - jatkui harrastus sitten jääkiekon parissa, tai jossain muussa lajissa. Perustekniikat haltuun.

Yllättävän hyvin ryhmällä suoritukset jo sujuvat. Yhtenä tärkeänä tekijänä onkin ollut viime keväästä alkaen aloitettu johdonmukainen ja monipuolinen saliharjoittelu. Tämän matkan varrella ovat tulleet tutuksi niin kahvakuulat, tangot, rekit ja muut välineet, sekä erilaiset oheisharjoittelumuodot.

Yksi tärkeä seikka jota ei pidä väheksyä, on ryhmän opettelu toimimaan saliympäristössä - jossa pitää ottaa muut harjoittelijat ja ryhmät huomioon - sekä keskittyä omaan tekemiseen ja huolehtia harjoitusvälineet käytön jälkeen paikoilleen. Hyviä kasvatuksellisia asioita. 



Maali ja miten se tehdään



Yksi sunnuntain pelin maaleista.

tiistaina, helmikuuta 12, 2013

Mobiilipelipassi


Viime vuonna julkaistun mobiilipelipassin käyttö laajenee ja se toimitetaan nyt kaikille yli 12-vuotiaille pelaajille. Pelipassin voi ladata lähes mihin tahansa matkapuhelimeen. Oheinen kuva on Android-ohjelmasta.

Pelipassi sisältää haltijan nimen ja PalloID-tunnuksen. Lisäksi ohjelman kautta saa helposti tiedon siitä, miten toimia vahingon sattuessa. Ohjelmasta löytyy myös suorat puhelupainikkeet vahinkoilmoitukseen ja Palloliittoon.

Pelipassi toimitetaan tekstiviestillä, joka sisältää latauslinkin. Tämä voi tietysti herättää ihmettelyä, jos asiasta ei ole aikaisemmin kuullut mitään. Sähköisten viestimien maailma on ihmeellinen, ja tuntemattomista lähteistä tulevien ohjelmien ja linkkien kanssa pitää aina olla varovainen. Tässäkin tapauksessa siis Palloliitto voisi miettiä miten lähestyä pelaajia asian osalta?

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2013

Hanskan läpi


Tappara Forum kävi lauantaina pelaamassa Porin Isomäessä Ässiä vastaan. Ottelun viimeinen maali Tapparan verkkoon sujahti suoraan maalivahdin räpylän läpi. Harvinaisia tapahtumia, mutta joskus näitä sattuu. Sinänsä tällä maalilla ei ollut mitään merkitystä pelin kannalta. Se oli ratkennut jo aikoja sitten.


keskiviikkona, helmikuuta 06, 2013

Parempi myöhään?


Nuorten urheilun parissa tehdyt useat tutkimukset ovat osoittaneet, että ennen 15-vuoden ikää tehtävä määrällisesti suuri lajin erikoisharjoittelu nostaa urheilijan nuorten maajoukkuetasolle, mutta myöhemmin aikuisena tämä urheilija helposti taantuu kansalliselle tasolle.

Sen sijaan vasta 15-ikävuoden jälkeen (16-21v) tehty raju tehostuva lajiharjoittelu auttaa nostamaan aikuisten maajoukkuetasolle, ja sitä kautta kansainväliselle huipulle. Ajatus perustuu siihen, että vasta myöhemmällä iällä urheilija on fyysisesti, henkisesti ja monilla muilla yksilön tasoilla valmis vastaamaan harjoitushaasteisiin. Tätä kautta kehitys on nopea ja potentiaalisesti nouseva.

Onko siis parempi aikaisemmin, vai myöhemmin? Näihin voi hakea vastausta vaikka näistä linkeistä:

Myöhään erikoistumalla menestykseen?

Tutkimusmateriaalia.

tiistaina, helmikuuta 05, 2013

Sunnuntaipeli



Tappara Forum pelasi sunnuntaina Tesomalla pirteästi raisiolaisia vieraita vastaan ja pääsi voiton makuun. Varsinkin ensimmäinen erä oli kauden parasta peliä - vauhdikasta, suoraviivaista ja tehokasta. Yhden erän lukemiksi 4-0 oli laimea, sillä paikkoja oli toiseen mokomaan.

RNK kuitenkin heräsi otteluun toisessa erässä ja viimeinen erä jouduttiin tosissaan vääntämään voiton eteen. Näinhän se usein on. Ottelussa nähtiin myös kaksi rankkaria, joista Julle selvitti maalilla ensimmäisen edukseen. Toisen latasi varmasti RNK:n verkkoon Ilari.

Pisteet tästä kamppailusta numeroin 9-5 ja voitto katkaisi pitkän tappioputken. Häviön opettelu on joskus tärkeää ja hyödyllistä, mutta tämä vaihde voi jäädä ns. "päälle". Tästä kurimuksesta pääseminen on hankalaa. Voitto alla hyvä suunnata ensi lauantaina länsirannikolle Ässien vieraaksi. Porilaiset johtavat sarjaa, joten luvassa on "ruuhkaa maalilla".


maanantaina, helmikuuta 04, 2013

Oheisharjoittelut


TPV Valkoinen oheisharjoituksissa Tampereen Ratinan voimistelusalilla. Futsal-kauden viimeiset pelit on kohta käsillä ja sitten katseen suunnataan tulevan kesän jalkapalloon. Ennen kesää hikoillaan vielä monipuolisesti saleilla.

Oheisissa kuvissa on menossa alkulämmittelyt. Ylemmässä tehdään kottikärryjä, joista toinen näyttää lopussa menevän hieman yli. Alemmassa kuvassa kierähdys, joka tehdään niin, että kädet ja jalat eivät saa koskea mattoon. Ensimmäisessä variaatioissa jokaisella kierroksella tehdään selkäojennus, ja toisessa vatsalinkkari. Tässä on menossa tuo viimeksi mainittu versio.



lauantaina, helmikuuta 02, 2013

Kiekkosarjojen pyörteissä


Nelonen Pro-kanavan ilmainen viikonloppu mahdollisti UrhoTV:n SM-liigan lisäksi NHL- ja Allsvenskan-sarjojen seuraamisen. Näitä kaikkia tuli siis lauantaina katsottua ja ehdoton huippu - näin suomalaisittain - oli ottelu Minnesota Wilds - Anaheim Ducks.

Kyseinen peli tarjosi monelta kantilta ainutlaatuisia hetkiä. Olihan kentällä vastakkain Saku ja Mikko Koivu, sekä mukana tämän hetken suurin suomalainen jääkiekkoilija Teemu Selänne. Kun tähän lisätään vielä nuori, aloitteleva kaksikko - Mikael Granlund ja Sami Vatanen - alkaa paketti olla kasassa. Sokerina pohjalla Wildin maalia vartioiva Niklas Backstrom.

Ottelulähetykset ovat huippuluokkaa, kuva laadukas ja kaikki toimii selostusta myöden. Ei ihme, että penkkijääkiekkoilija haluaa maksaa näistä kanavista itsensä kipeäksi. Niin minäkin tekisin, jos olisi aikaa katsella, valvoa öisin ja irtonaista rahaa millä kustantaa.

Peli oli juuri niin hieno kuin saattoi odottaa, vaikka Wilds olikin sangen vaisu ja selkeä vastaantulija tässä kamppailussa. Sen sijaan Ducks painoi päälle Teemu Selänteen johdolla, joka teki ottelussa tehot 0+3 ja antoi kaksi uskomattoman hienoa maalisyöttöä.

Selostajan sanoja lainatakseni "42-vuotias nuorukainen" voi jatkaa huippujäillä vielä pitkään. Joka viikko ennätykset rapisee ja luistin kulkee. Missä on Teemun rajat?

Buffalo Sabres - Montreal Canadians 0-4  2nd