lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Salaurheilun lähteillä

Hiihtokauden loputtua siirrytään hiljalleen kesäliikunnan pariin. Jalkakäytävien pöly haittaa tunkeutuessaan ikävästi hengitykseen ja silmiin. Mutaiset metsäpolutkaan eivät vielä houkuttele. Mikä neuvoksi? Lenkin voi juosta vaikkapa perinteisellä urheilukentällä. Rata on kuiva, puhdas ja pölytön. Suunta siis sinne.

Mutta mitä olikaan vastassa? Isolla rahalla rakennetaan ensin hieno urheilukenttä. Sen jälkeen ympärille lyödään verkkoaita ja munalukot portteihin. Näin liikunnan harrastusta edistetään Suomessa.

Kaikesta huolimatta lenkki tuli heitettyä, sillä pienet aidat ei menoa haittaa. Jos ali ei mahdu, niin yli pääsee varmasti. Oli siellä joku muukin juoksemassa. Onko tämä jotain "salaurheilua"?

Laudalta kaukaloon

Turnauspelien välissä tankattiin, levättiin ja pelattiin Joonan kanssa erä backgammonia. Pojasta tuli kerrasta "salkkumiehiä" kun sai lahjaksi nahkaisen delux-salkkuversion.

Lautapeli oli tasaista, toisin kuin iltapäivän kohtaaminen Ilveksen kanssa. Seitsemän on kohtalon luku ja toiseen päähän ei saatu ensimmäistäkään. Viivalla pyöri ja tolppakin kolisi - havaitsin kun tuomarina kentällä pyörin.

Oli vähällä ettei tällä kertaa siirrytty kahden päätuomarin järjestelmään. Sen verran kova oli miehillä hinku pillin varteen. Voitin kädenväännön yhden kiekon mitalla - joka sattui olemaan omassa taskussa.

Pelin alku oli kyllä Säkeniltä taas hyvää esitystä ja jopa hienoista painostusta, mutta kun vastustaja iski kaksi maalia, voi sanoa että ottelu oli siinä. Tapahtui se, mikä useasti aikaisemminkin, tappioasemassa taivutaan luokille.

Vastustajan valmentajan kommentit kättelyn jälkeen pojilleen. "Nyt lähdetään kotiin nukkumaan ja keskittymään tuleviin peleihin". Näin tehdään.

( Photo by JSS © 2007 )

Pingviinit - Säkenet

Kiekkokauden sarjan lopputurnaus avattiin aikaisella aamupelillä Pingviinejä vastaan Hakametsän kakkoshallissa. Numeroissa hävittiin 5-3, mutta pelissä voitettiin kolme nolla.

Unihiekan rippeet karistettiin viimeistään kun vastustaja päästettiin tekemään ensimmäiset maalit. Purkuja annettiin vähän heppoisesti suoraan omalle maalille, josta vastustajan oli helppo rakentaa maalipaikkoja.

Loppua kohti kuitenkin mylläkkä pyöri tiiviisti Pingviinien maalilla. Vedot läheltä kilpistyivät lähinnä maalivahdin suojiin. Vähän kauempaa ammuttuna ylös, ja pienen tuurin voimalla numerotkin olisi käännetty toisinpäin. Joonatan #70 oli tässä pelissä erityisen hyvässä vireessä.

Vastustaja pelasi lähinnä taidollisesti edellä kulkevalla kaksikolla, joka jallitti voittonumeroihin tarvittavat maalit. Säkenet sen sijaan vyörytti ja taisteli vastustajan maalille koko 98-sarjan kuosiin ja ikärakenteeseen istuvalla materiaalillaan. Hyvä peli ja asenne. Olen tyytyväinen.

( Photo by JSS © 2007 )

torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Vaakakupissa

Viikonloppuna on taas kiekkoturnauksen vuoro. Tapahtumia riittää ja tahti tulee varmasti lähivuosina lisääntymään. Luulen niin, että perheissä tullaan tässä vaiheessa havaitsemaan miten paljon aikaa ja sitoutumista - ei yksistään pojalta - koko kiekkoilutouhu tulee vaatimaan.

Kaikkea ei voi saada. Jostain pitää luopua, sillä ajankäytöllä on rajansa. Nykyaikana elämänmenoon tuntuu sisältyvän niin paljon elementtejä, että haukkaamalla kaikesta palan tukehtuu varmasti. On matkusteltava, tehtävä kaikkea, oltava, mentävä...

Harrastuksen kantamisen tärkeät tukipilarit löytyvät kotoa. Miten sovittaa koko perheen elämänmeno niin, että tapahtumiin pystytään osallistumaan, mutta pidetään silti perheen sosiaalinen ilmapiiri voiton puolella. Voiko näitä edes sovittaa niin, ettei toinen taho ei kärsisi?

Kun ylös on matka, niin kumpi ratkaisee lopulta enemmän, lahjakkuus ja into, vai se, että portaat on kunnossa?

Kesäaika

Kuka keksi kesäajan? Elämä on sekaisin kun biologinen kello ei tahdistu tähän keinotekoiseen turhuuteen. Onko kukaan laskenut mikä on todellinen hyöty kesäajasta?

Kesäajan myötä siirryttiin sananmukaisesti kesään. Bremenin harjoituksetkin siirtyivät hallista ulkokentille ja ainakin Multisillan kenttä oli keskiviikkona ihanteellisessa kunnossa. Aurinko paistaa ja kuivaa on - maaliskuussa.

Pöly lentää kaduilla niin, ettei läpi näy. Kurkussa ja silmissä tuntuu tämäkin kevät. Kesä tulee sellaisella vauhdilla, ettei perässä pysy. Pojat siirtyvät kaukalosta suoraan jalkapallokentille ja näyttää siltä, että mitään luovaa taukoa ei tähän väliin tule. Vieläkin on muutama turnaus ottelematta kiekon parissa.

Kahta lajia harrastavan 9-vuotiaan kausi on ympärivuotinen. Onko tämä hyväksi? Heinäkuu näyttää kuitenkin olevan se loman ja tauon aika. Ja tällä sään vauhdilla keskikesästä näyttää tulevan muutenkin kuiva ja kuuma. Harjoitteluun sopimatonta aikaa kuitenkin.

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Viimeinen sarjapeli


Päivän joukkue. Säkenet.

Takarivi: Joona #77, Niko #50, Topi #95, Antero #29, Aleksi #32, Otto #73.
Eturivi: Eetu #42, Joonatan #70, Jeremi #24.

Kauden viimeinen sarjapeli pelattiin Hakametsän kolmosessa. Vastassa oli Roihut, jonka mielessä väikkyi myös voitto kauden viimeisestä koitoksesta. Miten sitten kävikään?

Säkenet aloitti räväkästi, kuten eilisen turnauksen otteluissakin. Nyt mentiin muutamalla maalilla johtoon. Loppujaksolla tuli totuttu taantuma, jolloin Roihut pääsi juoneen mukaan ja sai lopulta tasoitettua ottelun 3-3 tilanteeseen. Näillä mentiin lähes loppuun asti.

Kamppailu oli äärimmäisen tasainen aina pelin viimeiselle minuutille asti. Säkenet hyökkäsi ja sai kovan laukauksen, jonka Roihujen maalivahti torjui mallikkaasti. Tämä ei vielä riittänyt, sillä Joona #77 iski torjunnasta riparin verkkoon. Pojan kauden hienoin maali.

Säkenet otti kauden lopuksi voiton joka oli nyt omistettu Mikalle. Ottelu oli sikäli tunteikas, että kyseessä oli vastuuvetäjän viimeinen sarjapeli. Ensi kaudella Mika jää pois ohjaustehtävistä. Ikävää, sillä siinä on osaava jääkiekkotuntija ja hieno mies ( sekä loistava tuomari ...). Kiitos kaudesta!

( Photo by JSS © 2007: "Säkenet 25.3.2007" )

Turnauslauantai

Musiikki soi Sentterissä - kuin liigaottelussa ikään - kun Tappara 98-turnaus odotti käynnistymistään. Keväisen sään myötä paikalle oli saapunut kahdeksan joukkuetta viettämään mukavaa päivää.

Säkenet kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Valkeakoskelta matkanneen Kiekko-Ahman. Isäntäjoukkue aloitti räväkästi ja siirtyi johtoon kun Joona #77 läväytti kiekon hienon syötön päätteeksi maalin kulmalta verkkoon.

Säkenet jatkoi hyvällä tahdilla kun Aleksi #32 pääsi näyttämään jykevää laukaustaan ja sivalsi viuhuvan ylänurkan. Antero #29 vastasi joukkueen kolmannesta ja viimeisestä maalista.

Ottelun loppua kohti Kiekko-Ahma paransi otteitaan jatkuvasti ja siirryttyään ensin tasoihin meni lopulta voittoon asti lukemin 6-3. Joukkueen pelaajista numero #4 teki turnauksen ensimmäisen hattutempun ja vierailijat aloittivat siis pelinsä hienosti.

Taukojen aikana väki kävi kioskilla, ostamassa arpoja, tai kokeilemassa taitojaan kiekkotutkassa. Ensimmäinen palkinto kuitattiin tänään laukauksen nopeudella 80 km/h. Voittomaila lähti Valkeakosken suuntaan.

Turnauksen parhaat kannatusjoukot tulivat tällä kertaa Janakkalan Kiekon mukana. Huuto oli valtaisa katsomossa ja kuului jopa pukukoppeihin asti. Tähän tapaan katsomossa luodaan tunnelmaa.

Tappara oli tässä turnauksessa tyly isäntä, sillä sen kaksi joukkuetta selvisi lohkovoittajiksi. Lieskat ja Loimut kamppailivat illan päätteeksi turnauksen voitosta, jonka Loimut tällä kertaa vei.


Kaikki vierailivat joukkueet pääsivät tänään voiton makuun, sillä sijoitusottelussa Hauhon Sisukin otti omansa ja pääsi mukavin mielin kotimatkalle.

Säkenet pelasi tänään vajaamiehityksin. Peltosen veljeksiä olisi kaivattu. Hyviä yksilösuorituksia nähtiin silti ja yritys oli hyvä. Maalivahdit pelasivat hyvät pelit ja Aleksi #32 oli huimassa koppivireessä.

Toivottavasti vieraat viihtyivät ja lähtivät tyytyväisinä kotimatkalle. Ainakin talkoisiin osallistuneet tekivät parhaansa, jotta turnauksesta tulisi onnistunut.

( Photos by JSS © 2007 )

( Yksi turnauksen huipputuomareista: " Kyllä tää maila ny vähän näyttää sääntöjen vastaselta" )

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Turnaus -1

Huominen päivä menee kokonaisuudessaan turnauksen merkeissä. Aamulla pitäisi käväistä vielä työpaikallakin. Saa nähdä miten ehtii touhuun mukaan.

Päivän mittaan pelataan 16 peliä, syödään, juodaan, puetaan ja riisutaan. Siirrellään laitoja, penkkejä ja poikia - suuntaan ja toiseen. Kuljetaan kopista jäälle ja taas takaisin. Ilta on pitkällä kun kaarretaan kotipihaan.

Ottelut aloitetaan kello 12:30 kahdella kentällä ja vastakkain ovat Lieskat vs HauSi, sekä Säkenet vs Kiekko-Ahma. Otteluista ja muistakin tapahtumista tarinaa turnauksen jälkeen.

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Elämän mäet ja laskut

Keskiviikkona suksi vielä luisti Kaupissa, vaikka viereisillä tekonurmilla jo pelattiin jalkapalloa. Kaikki muut kaupungin ladut on jo suljettu. Niin tämäkin kohta.

Lumenlähdön lisäksi viikon muut huippuhetket olivat yhtä ilahduttavia. PC:n kiintolevy kajahti. Italialaisen urheiluauton eturengas vuotaa. Televisio enteilee vaakaraidoillaan tuskatonta loppua. Ja lopuksi - Tappara lähti kesälomille.

Elämämeno voi olla vaihtelevaa ja oikukasta. Hiihtolenkilläkin voi käydä niin, että edessä on iso mäki ja tuskainen nousu. Tämä koittelemus kuitenkin voitetaan ja mäen päällä odottaa palkinto. Edellistä kovempi ja jyrkempi ylämäki.

Lopulta kuitenkin koittaa tuo alamäen riemu ja elämän lento. Vauhti kiihtyy ja tuuli kuiskii korvissa. Voi sitä ilon määrää kun lasku antaa heittää, mutta tämäkään ei jatku ikuisesti. Kaarteessa odottaa tuo ikihonka ja sen kolkko syleily. Siihen on suksimiehen hyvä kajauttaa. Palata takaisin arjen huomaan.

( Photo by JSS © 2007 )

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Kiekko-Ahma

Tappara 98-turnaukseen on aikaa kolme päivää ja esittelyssä viimeinen vierailevista joukkueista. Valkeakosken Kiekko-Ahma liikuttaa kuminpalaa laajalla junnuporukalla. Edustusjoukkuekin löytyy ja se pelaa kakkosdivisioonaa.

Seura on tehnyt kyselyn joukkueen toiminnasta, niin vanhempien kuin lastenkin osalta. Vastauksista päätellen Ahmoilla menee hyvin. Tätä kartoitusta on mielenkiintoista katsella ihan yleiselläkin tasolla.

Vuonna 1979 perustettu Kiekko-Ahmat on yksi Valkeakosken ylpeyksistä. Muita sellaisia ovat mm. hiihtäjä Veikko Hakulinen, ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio, sekä jalkapalloseura FC Haka. Kova ja vireä tämä "mansikkapaikka".

Lauantain turnauksessa Sentterissä Kiekko-Ahma saa ensimmäisenä vastaansa Tapparan Säkenet, joka on nousemassa kovaan kevätkuntoon. Vierailija lähtee varmasti innolla näyttämään naapurikaupungilleen osaamistaan.

Tervetuloa Ahmat ja mukavaa turnausmatkaa!

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Bremen

Bremenin kesäkausi käynnistyi perinteisillä valokuvauksilla. Tähän tilaisuuteen kokoonnuttiin Pirkkahallin parvelle. Tässä rennompi ja kaikinpuolin "epävirallinen" potretti.

Teamgeist on päässyt myös mukaan kuvaan, ja mikä ettei, onhan se kuitenkin tapahtumien keskipiste kaikessa toiminnassa. Jalkapallo. Toivottavasti pallon nimi kuvastaa jatkossakin tätä ryhmää - joukkuehenki.

( Photo by JSS ©2007 )

sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

Vaaliuurnilla

Kansa sai tänään sellaisen Eduskunnan kuin se ansaitsi - tai valitsi. Vaalikierroksen lisäksi päivän ohjelmaan kuului Bremenin jalkapallopeli, vanhempaintilaisuus ja illan päätteeksi oma puolitoistatuntinen Vake-jäillä.

Pojalla oli kysyntää myös Lieskojen kiekkopeliin tuuraamaan peruutuksia, mutta vanhempaintilaisuuden vuoksi ei pystynyt tällä kertaa venymään. Joona olisi kyllä mielellään lähtenyt, sillä jääkiekko on kiinnostanut entisestään kauden loppua kohti mennessä. Koko ryhmässä yleinen suuntaus on ollut vähän päinvastainen.

Bremen jatkaa keväällä ja kesällä harjoitusten sekä muutaman turnauksen merkeissä. Kesän pääpaino on kuitenkin niillä kaupunginosajoukkueilla. Kehitysryhmä tulee järjestyksessä vasta niiden jälkeen. Hyvä linjaus toiminnalle.

Bremen sai uudet asunsa ja huomenna suunnistetaan Pirkkahallille valokuvaukseen. Asussa on juuri ne oikeat värit. Punaisen pääväriä maustetaan sopivasti mustalla ja valkoisella. Eihän näistä elementeistä puutu enää kuin yksi asia joka viimeistelisi kaiken. Pata.

( Photo by JSS © 2007 )

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Piikkipyörät Zamboniin

Sentterissä kokoonnuttiin perinteisesti lauantai-iltapäivän viettoon. Katseltiin Aleksi #48 kanssa laidalla kun Zamboni kiersi kehää. Usein tuntuu että se jäänajo kestää ainakin tunnin. Aika tuntuu matelevan kun odottaa jäälle pääsyä.

Pohdinnan alla oli mahdollisuudet nopeuttaa jääkoneen vauhtia. Aleksi ehdotti piikkejä pyöriin, jolloin mutkissa voisi vetää täysillä. Toppuuttelin vähän mielen liitoa, ja esitin arviona että jää menee piikeistä huonoon kuntoon. Tämä ongelma sai Aleksin pohtivaksi ja ilmeestä päätellen ratkaisu jäi muhimaan kypärän sisälle. Pojassa on insinööriainesta?

Päästiin lopulta jäälle ja harjoitusten pariin. Keskellä pommitettiin maalikeilaa molemmin puolin ja tehtiin huippupisteitä. Teemu #18 veti ainakin 28 pistettä - Top 1. Veeti #88 oli samoilla lukemilla. Osuma keilan läpi keskeltä tuotti yhden ja kehys puolikkaan pistettä. Siinä saa aika monta osumaa latoa jotta lähelle kolmeakymmentä pääsee.

Vedettiin siis perinteiset kolmen toimintapisteen harkat ja päälleen kirikiekot jokaisella alueella. Kohti käännöstä mentiin sekä etu- että takaperin. Keilan ympäri ja sitten sutena kiekon perään.

Huoltomiehellä oli kuukauden "huonot päivät". Ensin käskettiin jättää kaksi maalia kentälle, mutta seuraavassa käänteessä jo kolmaskin. "Älä nyt sitä tänne työnnä!". Ja sen jälkeen herra sai jäädä ihan omaan rauhaansa laskemaan montako maalia sinne kentälle pitää jättää.

Kotimatkalla tuli mieleen, että nämä olivat mahdollisesti talven viimeiset harjoitukset Sentterissä. Ja ylipäänsä koko kaudella. Seuraavat neljä viikonloppua on varattu peliturnauksiin ja sen jälkeen kausi onkin jo melko lailla pulkassa. Pitkä kausi ja paljon pelejä.

( Photo by JSS © 2007 : Joona #77 ja Aleksi #32)

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Siloposket

"...nuoret kiekkoilijat näyttävät nykyään enemmän siliposkisilta yleisurheilijoilta tai joltain uimareilta..." kirjoittaa Leppänen blogissaan. Pitää varmasti paikkansa. Ja tulevaisuudessa kiekkoilijan kuva muuttuu entisestään kun tämän päivän junnuja seurailee.

Huomisen kiekkoilija on entistä enemmän urheilijan näköinen - ja oloinen. Entisaikojen roikkuvia vatsoja ei tulla näkemään. Liikkuvuus ja kehon hallinta tulevat paranemaan. Kankeiden jässiköiden aika on ohi. Valitettavasti, tai sitten ei.

Sulavuus tulee lisääntymään myös kypärän sisällä. Koulutus näkyy niin kielitaidossa, kuin muussakin sivistyksessä. Kirjakin tulee olemaan tuttu kapistus monelle, myös lukemiseen. Moni osaa jopa kirjoittaa. Maailma muuttuu - ei vain sään vaan myös urheilun puolella.

-----------

Leppänen on Torontossa toimitustöissä ja kertoo jääkiekosta sikäläisin silmin. T.O. - kuten paikalliset sanovat... Samasta kaupungista on kotoisin - hyvin tunnetun kiekkojoukkueen lisäksi - yhtye nimeltä Rush ja sen rumpali Neil Peart. Maailman paras omassa lajissaan - yhä vieläkin.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Joutsenten matkassa

Iltapäivällä katseltiin Joonan kanssa pihalla miten neljä valkeaa joutsenta tepasteli golfkentällä. Pieni lepo ja tankkaus muuttomatkan varrella on varmaan paikallaan.

Jääkiekkokuvioissakin on tovin lepovaihe menossa, kunnes kausi päätetään viikon päästä alkavaan kolmen turnauksen putkeen.

Koulukadun tekojäillä tänään oli kauden loistavimmat olosuhteet. Lämmin keli ja jää unelmakunnossa. Ruoho viheriöi kaukaloiden ulkopuolella ja ilmassa oli kevään multaisa, mutta niin raikas tuulahdus.

Tekojään kakkoskaukalo oli jo menettänyt jäänsä ja kaikki teho siirretty ykkösen ylläpitoon. Loppuviikon koneet vielä jauhavat - aina sunnuntai-iltaan asti - kunnes viimeinenkin kenttä ajetaan alas, jäät sulatetaan ja on kesäkauden aika.

Kolmetoista poikaa oli saapunut ulkokauden viimeiseen tapahtumaan. Pelattiin isolla kentällä ja lopuksi otettiin rankkarikisa. Ulkojäät hyvästeltiin tältä kaudelta olosuhteiden osalta parhaissa mahdollisissa puitteissa.

Viime keväänä loppukaarrokset otettiin vasta 22. maaliskuuta ja kakkoskaukalon puolella. Nyt viikkoa aikaisempana ajankohtana kakkosen jää oli jo aivan kypsää. Kevättä kohti mennään siis viime vuoteen nähden etuajassa.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

JaKi

Tappara 98-turnaus lähestyy puolentoista viikon päästä. Lauantaina esiteltiin HauSi ja nyt on vuorossa toinen vieraileva joukkue: Janakkalan Kiekko. Tämä eteläisen Hämeen kunta - Janakkala - tunnetaan Turengin jäätelötehtaasta, Tervakoskesta ja Puuhamaasta.

Kunnassa on kova kiekkoinnostus, mutta ei vielä omaa jäähallia. Harjoitukset ja pelit hoituvat luonnonjäillä, sekä Hämeenlinnan halleissa. Adressiin on kerätty nimiä oman hallin rakentamisen puolesta. Toivotaan että rakennustyö saadaan joskus käyntiin.

JaKi on perustettu vuonna 2001, mutta nuoresta iästään huolimatta toiminta on vilkasta. Riveissä harrastaa jääkiekkoa ja ringetteä noin 130 kasvuikäistä. Seuran 98-juniorit tulevat varmasti innolla vierailemaan Tappara-turnauksessa. Tervetuloa ja menestystä!

lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Bremen - Ilves

Ilves saapui harjoitusotteluun eikä arastellut vastustajaansa vaikka vieraskentällä pelasikin. Bremen ei saanut alussa aktiivista otetta päälle ja se heijastui tekemiseen koko loppupelin ajan. Ilves vei pisteet tänään 5-1.

Bremenillä oli kyllä laukauksiakin, mutta niiden suunta oli hukassa. Enemmän pommitettiin seinäpressuja. Otto teki toisella jaksolla Bremenin ainokaisen tarkalla alanurkkavedolla. Ei tarvinnut ihan nollille jäädä.

Sen verran isot lammikot oli pihalla hallin ulkopuolella, että varmaan kohta voidaan siirtyä ulkokentille harjoittelemaan. Jos säät lähivuosina jatkuvat samanlaisina - tynkätalvet lisääntyvät - niin se tulee muuttamaan varmasti jalkapallonkin osalta kautta ja toimintatapoja. Mahdollisuus pelata ulkona enemmän vuoden mittaan lisääntyy sekä syksyn että kevään puolella, ja tämä voi olla totta jo nyt. Piteneekö ulkokausi?



( Photos by JSS © 2007 )

HauSi

Kahden viikon päästä järjestämme Sentterissä ensimmäisen oman jääkiekkoturnauksen. Tappara 98-tapahtumaan osallistuu neljän kirvesrintaisen joukkueen lisäksi neljä muuta joukkuetta. Tänään esitellään ensimmäinen niistä. Hauhon Sisu.

Seura on perustettu vuonna 1945 ja sen jääkiekkojaosto vuonna 1980. Tiivistä yhteistyötä tehdään lähellä sijaitsevan Hämeenlinnan ja HPK:n kanssa. Joukkueet pelaavat Taajamakiekon nimellä kulkevaa yhteistä sarjaa.

Tappara 98-turnaukseen tulevasta joukkueesta voi katsella esimakua lyhyestä pelivideosta. Vastassa on tässä syksyn koitoksessa HPK:n junnuryhmä.

Hauholla suunnalla liikkuessa voin suositella kokemuksesta Ilorannan maatilaa ja harjoitushallilla käydessä käsiinsä voi etsiä näitä keräilyesineitä.

Tervetuloa HauSi! Loput turnausvieraat esitellään vielä ennen tapahtumaa.

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Juoma kaadosta

Firman keilailutapahtuma keräsi työpäivän päätteeksi joukon yhteen. Vedettiin kisana kaksi sarjaa, joista paras yksittäinen tulos noteerattiin voittaneeksi. Kisa oli tiukka mutta rehti ja jälkipuinti käydään maanantaina. Hauskaa oli.

Ensimmäisen kaadon tehtyään sai käydä kuittaamassa tiskiltä juoman piikkiin. Suu oli kuivua kun en ainoana saanut ensimmäiseen sarjaan yhtään kaatoa. Nopeusmittari kyllä näytti pallolle parhaimmillaan yli 32 km/h, mutta siitähän ei pisteitä jaella.

Toiseen sarjaan tulikin sitten jaffan lisäksi 5 kaatoa, 3 paikkoa, 2 jättöä ja pisteitä 162. Näillä mentiin voittoon tällä kertaa. Palkinto tulee sitten maanantaina. Alustavasti oli puhetta, että voittaja maksaa koko lystin. Huonoa huumoria.

Illan kruunasi vielä vauhdikas hiihtolenkki Kaupissa ohjelman short mukaan. Pitänee ottaa viimeinen ilo irti lumesta, kun sitä vielä riittää. Nyt mentiin kovaa ja tiukkoja mäkiä ylös. Tänään oli kaksinkertaisesti hauskaa urheilun parissa.

Lauantaina Bremen kohtaa harjoitusottelussa Ilveksen ja pallottelee sunnuntaina Sorilan koululla. Peli menee päällekkäin kiekon kanssa, joten viikonloppu on tällä kertaa koostettu jalkapallosta.

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Väärin tekemisen filosofia

Pitäis varmaan harjoitella - noita syöttöjä... Nimittäin omia syöttöjä, jotka karkasi torstain harjoituksissa luvattoman paljon "harakoille". Keilaankin tömähti kerran ja toisenkin, vaikka olisi pitänyt vastaanottavan pojan lapaan heittää. Kraah.

Taisi olla toiseksi viimeiset harjoitukset Koulukadun tekojäällä. Ensi viikko vielä ja sitten jäät sulatetaan - jos ei ne liukene ennen sitä itsestään.

Neljäntoista pojan kanssa mentiin kahdella ohjaajalla, mutta hyvinhän tuo sujui. Pojat hoitivat homman kotiin mallikkaasti - kiekot haettiin ja jonoon tultiin sujuvasti. Jossain vaiheessa joku keksi uuden tavan ottaa syöttö vastaan. Takaperin luistellen ja maila jalkojen välissä. Sen tietää miten siinä käy.

En kuitenkaan puuttunut näihin "pelletemppuihin" kovin ottein, koska jotain huumoria ja omaa näkemystä asioihin pitää sallia ja ruokkia. Varsinkaan, kun tämä ei häirinnyt harjoituksen yleistä sujumista tai aiheuttanut kinastelua tai muita käytöshäiriöitä.

On hyvä, että asiat opetetaan: "Näin"... mutta aina pitää saada kokeilla ja yrittää. Myös "väärin" tekemistä pitää jossain määrin sallia, koska kyse on siitä että uskaltaa, kokeilee ja huomaa. Väärin tekemisen pelko jarruttaa kehitystä.

Tyvestä puuhun. Useamman tippumisen jälkeen se tukeva oksa saavutetaan.

Pulipuli

Lämpöaalto uhkaa lopettaa hiihtokauden lyhyeen. Mittari huitelee reilusti plussalla. Tänä talvena jo muutenkin vähäinen lumipeite hupenee laduilta vauhdilla. Vielä eilen kelit olivat mainiot, kun ohjelmassa oli pitkä - ja hiiiidasvauhtinen - lenkki. Hiihtokunto kasvaa sitä mukaa kun olosuhteet huononee.

Kevään viimeiset hiihdot on yleensä otettu Hervannan kanjonissa huhtikuun puolella. Vieköhän tämä talvi sieltäkin peitteet jo maaliskuun puolella? Lenkillä Kaupissa tuli vastaan Bremenin Antti-Pekka isänsä kanssa. Kertoivat että Tasanteella oli luonnonjäät kentältä lähtenyt ja sorapohja pilkisti. Luistimen terät oli mennyt molemmilta piloille.

Joona on hiihtänyt golfkentällä kolmena päivänä Bremenin Aapon ja koko muun luokan kanssa. Ensi viikolla on tiedossa sama ohjelma - tai sitten nurmilla tallustelevat kauden ensimmäiset golffarit.

Viettävät tänään Naistenpäivää, jolloin naisia onnitellaan ja otetaan huomioon. Tämän päivän voisi kyllä poistaa kalenterista kokonaan. Se on turha. Naisia voisi ottaa paremmin huomioon ja helliä vuoden jokaisena päivänä. Ei vain yhtenä päivänä.

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Hakametsän fiilis



Jääkiekon runkosarja pelattiin ja on pudotuspelien vuoro. Suomalaisen kiekkoilun kehdossa, Hakametsässä pelataan kevään kahinat kahden joukkueen voimin. Tästä se lähtee. Löytyykö kevään peleihin fiilistä, Matti ja Teppo...?

tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Palalla on väliä

Lähes tyhjässä salissa soi Sibelius. Valaistus puuttui lavalta ja valkokangas oli viulistin tiellä. Soitto kulki kyllä komeasti - se ainokainen kappale. Nyt ei oltu konsertissa, vaan koululaisten ruokailun parantamisen tiellä.

Tampereelta oli 700 lapsen vanhemmat kutsuttu tiedotustilaisuuteen. 500-hengen juhlasalissa oli paikalla vaivaiset 40 henkeä - joista miehiä kahdeksan. Paikkojen täyttö alkoi perinteisesti peräriveiltä. Kiinnostaako nuorten terveys näin vähän vanhempia?

Sitra on rahoittanut mittavan tutkimuksen, jossa selvitetään yläkoululaisten ruokailutapoja, sekä haetaan muutosta niihin. Ohjelma kulkee nimellä Järkipalaa. Yhden lukukauden mittaiseen tutkimuksen osallistuu Tampereelta kuuden koulun 7.-luokkalaiset. Lahti ja Mikkeli ovat myös mukana kukin kolmella koululla.

Koululaisilla ylipaino lisääntyy ja hampaiden reikiintymisen väheneminen on taantunut kymmenessä vuodessa. Nuorten purukaluston vihollinen nro 1 ei ole jääkiekkoharrastus, vaan karies. Limu ja karkki ovat tällä hetkellä yleisimmät välipalat.

Näihin ongelmiin yritetään tutkimuksella saada selvyyttä. Puolet kouluista on vertailussa ja niissä ei muutoksia tehdä. Tutkimuskouluissa sen sijaan painotetaan opetusta ja ravintoa haluttuun suuntaan. Myös kotiin tutkimus tuo muutoksia. Kyselyitä ja tehtäviä on tiedossa, mutta eniten toiminta näkyy kouluarjessa.

Tutkimukseen osallistuvat oppilaat haastatellaan, mitataan, punnitaan ja suoritetaan perusteellinen tarkastus verikokeineen. Hampaiden tila tutkitaan uudella lasermenetelmällä, joka paljastaa jo orastavatkin karieksen alut.

Tyttö toi osallistumiskaavakkeet tänään kotiin. Varmaan moni tamperelainen tutkii papereita tällä viikolla. Osallistua vai ei? Kaikki on vapaaehtoista. Rahaa satsataan tutkimukseen paljon, mutta jos oikeita tuloksia saadaan, säästöt voivat olla moninkertaisia.

Ylipaino ja lisääntyvät elintasosairaudet maksavat yhteiskunnalle vielä enemmän. Tästä johtuen ohjelmaan kannattaa osallistua. Riittävän iso tutkittavien ryhmä on tämän ja monen muunkin tutkimuksen tärkein lähtökohta.

Sata täynnä

Posti julkaisee huomenna postimerkin 100-vuotiasta Suomen Palloliittoa juhlistamaan. Merkillä halutaan tuoda esiin liiton tekemää nuorten ja lasten kasvatustyötä.

Merkkiä myydään tarra-arkeissa joiden kääntöpuolella on myös faktatietoa eri vuosilta. Vuosi 1907 kertoo seuraavaa: " Kuusi jalkapalloseuraa perusti Suomen Palloliiton Helsingissä toukokuun 19. päivänä. Tästä alkoi virallisesti suomalainen jalkapallo."

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Nuoret urhot

Sunnuntain päätteeksi Vake kokoontui kiekkoilemaan Haka kakkoseen. Ennen vuoroa alkua jäällä oli ysivitosten ryhmä Mäkisen vetämissä harjoituksissa. Toiminnan päätyttyä osa pojista jäi vielä täydentämään niukanlaista Vake-ryhmää. Saatiin yksi junnuvahtikin maalille.

Aikamoinen puhti löytyi nuorista pojista. Vanhukset oli vartin ja tunnin jälkeen jo ihan puhki, mutta pikkusällit vaan painaa. Yhtäkin "tappia" isä sai kysellä lähtemään kotiin. "Ei lähdetä vielä", poika intti. "Nyt on aika, ollaan oltu täällä jo neljä tuntia...".

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Uutta palloa kouluttamassa

Pitkästä aikaa pojalla oli ohjelmassa Bremenin harjoitukset salilla. Hiihtoloma oli taukoa ja päällekkäin osuneet jääkiekkopelit ovat karsineet oman osansa tapahtumista. Ryhmästä löytyy kiekkoilijoita niin Tapparan, KooVeen kuin Kisa-Eaglesin riveistä, joten samat sovittelut on talvikaudella kaikilla.

Syntymäpäivänä saatu uusi pallo pääsi ensi kertaa käyttöön. Tekniikkajuttuja tehtiin innolla ja pallo näytti oppivan temput hienosti. Pomppi iloisesti jalasta toiseen.

Osallistujia näytti tälläkin kertaa olevan runsaasti. Maaliskuu viihdytään perustekniikan parissa salissa. Parina lauantaina on harjoituspeli Ilvestä vastaan Kissathallissa. Lähestyvä kevät tuo seuraavassa kuussa jo ulkoisetkin pelikentät poikien ulottuville. Kesä lähestyy.

( Photo by JSS © 2007 )

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Kollit kylässä

Juniori-kollit saapuivat lauantaina vierailulle Sentteriin. Harjoituspeleissä otettiin mittaa punaisten jälkikasvuun kahden joukkueparin voimin. Viimeksi kohdattiin joulukuussa Jokerit-turnauksessa vahtelevin otteluin.

Olin tällä kertaa molemmissa peleissä tuomarina. Se sopi näin vaihteluna - vakituisesti hommaan ei ole mitään "paloa" - ja siinäkin mielessä, että peliin valmistaumista ei tullut tehtyä millään tasolla. Alkuverryttelykin jätettiin pois kun ei ollut etukäteen tietoa mikä joukkue pelaa ja missä kokoonpanossa tai kuka joukkueita vetää vaihtopenkillä. Hyvä näin - saatiin joukkueelle vähän erilaista opastusta penkin päähän kun siellä oli tällä kertaa Eero.

Hifkin Red aloitti ensimmäisen pelinsä vauhdilla ja siirtyi heti johtoon. Säkenet sai kuitenkin vähitellen juonesta kiinni ja tasaisesti mentiin päästä päähän. Joukkueessa oli vahvistuksena Eetu #42, Leevi #15 ja Nestori #40 maalissa. Näillä mentiin.

Ensimmäiseen peliin saatiin Säkenien "nollataika" vihdoin rikottua ja kolme maalia tehtyä. Jeremi #24 teki yhden ja Joona #77 kaksi. Hattutemppukin oli tosi lähellä. Kiekko pyöri maaliviivalla - ja taisi se siellä olla - mutta en uskaltanut hyväksyä maalia. Omaa joukkuetta tuomaroidessa on aina vähän tarkempi näiden ratkaisujen kanssa. Helpottikohan oman pojan maalihanojen avautumista se, että iskä ei ollutkaan nyt penkin päässä? Lopun hyvällä otteella "punaiset" veivät kuitenkin pelin selvästi 6-3.

Toisessa pelissä ote vähän hiipui Hifkin White-joukkuetta vastaan heti alusta ja pataan tuli jotain "kuusinolla". Kollien joukossa viiletti ihaltavalla otteella kaksi vauhtipetoa, nimittäin Lauri #15 ja Aarni #43. Siinä kiekko sai kyytiä. Ei silti, koko "valkoisten" joukkue pelasi hienon ottelun. Peli oli siistiä ja vaihdoissa toimittiin ripeästi.

Toisen otteluparin tapahtumia en päässyt ymmärrettävästi seuraamaan, mutta ainakin ensimmäisessä pelissä "terästetty" Salamat piti voittamalla Tapparan lippua korkealla - ettei vieraille mennyt ihan kaikki tänään.

Vaikka pelejä näyttää tulevan kauden mittaan ihan liikaa - edessä on vielä kolmet turnaukset - oli tämä vierailukäynti ihan hieno homma. Saadaan vähän vaihtelua perinteisten "lähivastustajien" joukkoon ja pojilla näytti olevan kivaa. Nähdään uusia pelipaitoja jäällä ja saadaan vaihdella viirejä. Onhan se vähän erilaista kuin pelata vanhoja tuttuja "kirvesrintoja" vastaan.

Tästä se lähtee!


Kiitos Virpi!

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Ihan sama



Pudotuspelien aika lähestyy. Lätkäkatsaus.

4 + 4

Torstain harjoituksissa on välillä nähty sangen vaihtelevia kokoonpanoja. Yhden kerran vedin harjoituksia kahdelle pojalle. Tällä kertaa jäällä oli neljä ohjaajaa ja näiden pojat. Sää ja jää oli mitä parhain. Missä väki luuraa?

Pelattiin höntsypeliä pojat vastaan ohjaajat. Kaikille mukavasti hiki pintaan - ja ohjaajille tuplasti. Vaatetusta oli sopivasti ohjaamiseen, mutta ehkä liikaa pelaamiseen. Ainakin tällä seikalla voi hien määrää selitellä. Muuten joutuisi keskustelemaan kuntopuolen tilasta.

Kiva oli höntsäillä. Päivän muut huiput ja laskut olivat... Suomen naisten upea viestikulta, tunti hammaslääkärin tuolissa - puoli päivää leuka puuduksissa, Moonlight Shadow -häväistys Idolsissa, ja lopuksi... Ässät ei sittenkään antanut Kalpan nöyryyttää itseään.

Ehkä tässä oli yhdelle päivälle tarpeeksi vuoristorataa?

( Niin... se Moonlight Shadow on kaikkien aikojen hienoin pop-biisi. Ja vain alkuperäisenä. )