torstaina, heinäkuuta 26, 2012

Sään ehdoilla


Olympialaisten avajaiset lähestyvät ja kisajärjestäjät tuskailevat sään kanssa. Paikallinen kesä on mennyt sateen merkeissä ja samaa näyttää jatkuvan aina vaan. Myös kotimaassa on lomia vietetty samoissa merkeissä. Olisiko tästä apua suomalaisurheilijoiden valmistautumiseen? Etelän lämmössä harjoittelu ei ainakaan palvele sitä, jos kisatilanteessa vettä vihmoo kylmästi. Kotimaassa ainakin sataa reilusti.

Lontoon sateiden hillitsemiseksi on ehdotettu eläinten uhraamista Stonehengen monumentilla. No tämä on heitetty ihan vitsinä, mutta kuvastaa sitä, miten kiusallisena huono sää koetaan. Kisajärjestäjä haluaa tietysti tarjota vain parasta - niin urheilijoille, kuin kisaa seuraaville katsojille paikan päällä ja kotikatsomoissa. Säähän vaan ei pysty vaikuttamaan. Muistissa on taannoiset Helsingin yleisurheilun MM-kisat hirmusateineen.

Michael Johnson kuitenkin juoksutti olympiasoihtua kyseisessä Stonehengessä ja perjantaina tuli kuljetetaan avajaisiin. Kisat ovat kuitenkin jo käynnissä, sillä jalkapallon alkusarja otti varaslähdön. Ruotsalaistyttöjen peliä oli hieno katsoa. Etelä-Afrikka kukistui 4-1 hyvillä otteilla. Naisten jalkapallossa - ainakin tässä ottelussa - pyrittiin kovasti hyökkäysvoittoiseen peliin.

Mielenkiintoista kisojen jalkapallossa on myös Brittien yhdistetty joukkue, jonka ympärillä on käyty paljon keskustelua. Jalkapallomaailma on niin tottunut erillisiin Englannin, Skotlannin ja Walesin joukkueisiin. Miten lähtee kisoihin Team GB, siitä puhuu myös kapteeni Ryan Giggs.

Kisat on käynnissä ja pallo pyörii, mutta avajaisia odotellessa vaikka virallinen kisabiisi. Muse - Survival.


maanantaina, heinäkuuta 23, 2012

Yhden palikan tekniikka



Pelivarusteet eivät kestä ikuisesti, mutta käytössäni ollut Exel Maxima -salibandymaila on palvellut jo vuosia harrastekäytössä. Hajalle sitä ei saa, mutta kun alkuperäinen grippi alkoi olla niin haperaa ja ohutta, ajattelin hankkia samalla kertaa uuden mailan. Aika oli myös otollinen siinäkin mielessä, että menneen kauden malleja oli tarjolla puoleen hintaan.

Mailatekniikassa on vuosien saatossa tapahtunut paljon. Kun nyt vertailee uutta Oxdog Hybridiä tuohon vanhaan Exeliin, muutosta on tapahtunut paljon. Mailat ovat kevyempiä (306g -> 272g) ja niiden pelituntuma on parempi.

Oxdogin mallissa viehättivät ovaaliputki, yleistuntuma grippiin ja ennenkaikkea lavan ominaisuudet. Haluan pelata mahdollisimman suoralla lavalla. En halua loputonta kourua jonne pallo uppoaa ja katoaa - vaan lavan, jolla voi pelata sekä kämmen- että rystypuolelta. Oxdogin rystypuoli on täysin suora.

Mailassa on myös muutaman asteen kallistus niin, että lapa asettuu sopivaan kulmaan ja ei vaadi muutenkaan suuria käyristyksiä. Mailassa on myös mahdollista säätää painopistettä 45mm vaihtamalla mailan päähän erikokoisen painon (1g -> 20g).

Mailoja tutkiessani osui silmiini myös syksyllä myyntiin tuleva uutuus, jonka Oxdog on kehittänyt ensimmäisenä maailmassa. Yhdestä palasta tehty täyskomposiittimaila. Jääkiekon puolella siirtyminen puumailoista komposiitteihin mullisti lajin. Onko jotain samanlaista tapahtumassa myös salibandyn puolella?

Onko perinteinen yhdistelmä: komposiittivarsi, muovinen lapa ja sen loputon vaihtaminen, muotoilu ja virittely siis jäämässä historiaan. Luultavasti näin tulee käymään ainakin kilpapuolella.

Kehityksen kelkassa on pysyttävä. Sen sai kokea Juha Mietokin aikoinaan Falunin MM-kisoissa 1974 kun puusuksella ei pystynyt enää vastamaan kilpaveljien vauhtiin. Voiton vei Thomas Magnusson lasikuitusuksilla kolmenkympin vesikelillä.

Komposiittia odotellessa. Haluan nähdä sen, mutta en ostaa - ainakaan vielä. Hinnan pitää tulla "höntsytasolle", mutta tuskin siihenkään kovin kauaa menee. Jääkiekossa ei puumailoja käytä enää kuin teräksiset veteraanit - hiihdosta nyt puhumattakaan.

Armeijan varastosta puusuksia voi vielä löytyä. Suksia joiden pohjien lumenkeruuvoima oli jotain ihmeellistä. Kerää lunta kuin hirvi ja luistaa kuin tauti - mutta vain taaksepäin.

sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2012

Lyödäkkö vai eikö lyödä?

Jääkiekkokauden alkuun ei ole enää kovin montaa viikkoa aikaa. Sen lisäksi, että sarjat käynnistyvät kaukaloissa, pyörähtää myös vedonlyönti jääkiekon osalta käyntiin erilaisilla sivustoilla. Asiantuntijalla on mahdollisuus lyödä tiedollaan rahoiksi, tai sitten tyytyä nuolemaan näppejään - näinhän sitä suurimmalle osalle yleensä käy.

Nykypäivänä netti tarjoaa niin paljon erilaisia mahdollisuuksia vedonlyöntiin, että harrastuksen pariin pyrkivä voi olla hetken aikaa ihmeissään. Mistä pitäisi aloittaa ja mikä olisi minulle paras vedonlyöntipalvelu. Palveluja tarjoavat yritykset jakelevat mainoksiaan nettisivuilla, blogeissa ja sähköpostitse. Googlaamalla mahdollisuudet suorastaan vyöryvät näytöllesi

Palveluista voi myös löytyä netin kautta arvostelu, jossa kerrotaan tarkemmin ominaisuuksista, pisteytetään eri palvelut, edut ja tarjoukset. Näitä vertailemalla voi kukin löytää oman suosikkinsa, oli sitten kyse vedonlyönnistä tai nettipokerista, kuten oheisessa esimerkissä. Tarjonta on alalla moninaista ja sekaan mahtuu eri tasoista yrittäjää.

Kun tekniset kanavat ovat kunnossa, tarvitaan enää vain hyviä vihjeitä. Niitä riittää ihan yhtä paljon kuin pelipaikkojakin. Viime kauden SM-liigan osalta silmiini osui "vahingossa" muutamia Tiki-Tikkasen pelivinkkejä. Näiden pohjalta olisi voinut hyvin päästä voiton syrjään kiinni - nimittäin lyömällä vetoa juuri päinvastoin. Asiantuntijoita on siis maailma täynnä.

Valinta on vapaa. Joku lyö kiekkoa kaukalossa, joku vetoa verkossa - vai pitäisikö sittenkin heittää ihan vaan pokeriksi?

SP

perjantaina, heinäkuuta 13, 2012

Golfin olympiavoittaja?


Kuka on tällä hetkellä viimeinen golfin olympiavoittaja? Kysymys voi herättää hämmennystä, sillä laji tulee olympiaohjelmaan vasta Rio de Janeirossa 2016. Golf oli kuitenkin olympialaisissa jo vuosina 1900 ja 1904. Pitkän tauon jälkeen laji siis palaa takaisin.

Vuonna 1908 olympialaiset järjestettiin Lontoossa, johon golfia ei enää haluttu mukaan. Laji koettiin silloin olympiahengen vastaisena. Alkuperäisissä kisoissa kun juostiin, heitettiin ja hypättiin. Tästä määrittelystä aika on ajanut ohi. Olympialaisissa on tehty jo vuosia paljon muutakin.

Lontoo on jäänyt golfista paitsi siis jo kahdesti. Ensin vuonna 1908 ja nyt tulevan kesän 2012 kisoissa. Alunperin golfia haettiin Lontooseen näytöslajiksi, mutta tämä ajatus kaatui yksinkertaiseen seikkaan. KOK:lla ei ole enää olemassa käytäntöä, jossa laji on ensin näytöslaji ja saa sitten virallisen olympiastatuksen. Nyt siis pelataan Rio de Janeirossa.

Toivottavasti golfin olympiakelpoisuus puhdistaa lajin ympärilleen kasaamat viimeiset esteet nousta koko kansan harrastuslajiksi. Kunto- ja virkistysarvot ovat kiistattomat, vaikka keinotekoisen "nurmikentän" luominen ei kaikkia miellytä. Golfkentillä on kuitenkin yllättäen rikas eläimistö. Laji myös haastaa harrastajansa niin fyysisesti, kuin ennen kaikkea henkisesti. Vaikeampaa lajia saa etsiä.

Niin. Se viimeinen golfin olympiavoittaja oli kanadalainen George Lyon.




torstaina, heinäkuuta 12, 2012

Takapihan touhut



Oheinen video on Jared Aulin nimisen jääkiekkoilijan kesäharjoittelusta. Lisää näitä ja muita juttuja löytyy miehen blogista. Tennispallotykkiä voi siis käyttää moneen tarkoitukseen. Käsi-silmä koordinaatio onkin kaikkien mailapelien tärkeimpiä ominaisuuksia. Sitä kannattaa harjoitella.

Kiitos twitter-vinkistä: @TampereenPoika / Ville Nieminen

Ruutumaailma muutoksessa


Viime vuosina urheilu on kadonnut television ilmaiskanavilta. Samalla mainosten määrä on kasvanut, jopa niin, että Viestintävirasto on joutunut antamaan huomautuksen asiasta useille kotimaisille kanaville. Mainosten määrä lähetettyä ohjelmatuntia kohden on tarkasti määrätty.

Mitä on tullut urheilun tilalle? Ilmaiskanavat täyttyvät ohjelmista, joita kukaan ei halua katsoa, uusinnoista ja "halpatuotannoista". Viimeistä mallia edustavat työelämää seuraavat ohjelmat, kuten Matkaoppaat ja Poliisit. Näyttelijät ovat ilmaisia ja draama syntyy töitä tehdessä - siinä sivussa - tarvitaan vain kameramies.

Urheilun siirtyminen maksukanaville voi tuoda määrää, laatua ja mainosten poistumista. Ainakin se tuo lisää kustannuksia urheilun ystäville. Lajit ovat myös pirstaloituneet eri kanaville, joten usean lajin seuraaminen vaatii useamman kortin hankintaa. Aikaisemmin yhdellä tv-luvalla näki monen lajin kisat. Ja nyt pitänee muistaa, että yleinen tv-lupa pitää tänäkin päivänä jokaisen maksaa - jatkossa uuden yle-veron muodossa.

Urheilu näkyy ja kuuluu perinteisten kanavien lisäksi myös netissä - kannettavilla laitteilla lähes missä vaan. Tämä ei ole kuitenkaan vähentämässä väkeä katsomoista. Jos tarjonta on hyvää ja monipuolista, katsoja kiittää täyttämällä myös elävät katsomot.

Jalkapallojoukkue Bayern Munchen aloittaa liigakauden 24. elokuuta ja pelaa 17 kotiottelua. Kaikki 69000 paikkaisen areenan liput on myyty jo tässä vaiheessa. Kausikorttilaiset vievät näistä 39500 paikkaa ja yksittäiset otteluliput loput. Nekin on siis kaikki myyty.

Jääkiekon lähetysoikeudet siirtyvät syksyllä 2013 Neloselle. Mielenkiintoista nähdä, säilyykö nykyinen tarjonta, vai heikkeneekö tilanne? UrhoTV Total lähettää tällä hetkellä kaikki ottelut IP TV:n kautta. Säilyykö tämä malli, vai lähdetäänkö perinteiselle linjalla - muutama yksittäinen ottelu viikossa?

Tässä vaiheessa kehitystä pitäisi jo ymmärtää mitä kiekkofani ensisijaisesti haluaa. Nähdä oman joukkueen kauden kaikki ottelut yhdessä paketissa. Ihan kaikki. Ei muuta.

Kiekkoilijan kesähaasteet


Heinäkuun puoliväli lähestyy ja juniorikiekkoilijan kesäharjoittelujakso on täydessä käynnissä. Ohjelmassa on monipuolisesti lihaskunto- kestävyys- ja taitoharjoituksia. Kahden viikon aikana onkin tehty omatoimisesti jos jonkinlaisia treenejä. Tätä jatketaan elokuun alkuun asti, jolloin joukkue kokoontuu jääkauden avaukseen.

Lomanvietto voi tuoda harjoituksiin omat vivahteensa ja haasteensa - oltiin sitten mökillä tai mummolassa. Yleensä läheltä löytyy aina se urheilukenttä, järvi tai muu tarpeellinen tila, jossa harjoitukset voi tehdä. Sää, paikka tai välineiden puute ei ole este - pikemminkin haaste.

Muutaman viikon aikana on soudettu, rullaluisteltu ja pelattu jalkapalloa. Perinteisesti jääkiekkoilijan kesä on punttia ja lenkkiä. Niilläkin tehdään kova peruskunto, mutta nykyään on toisin. Varsinkin junnuilla monipuolisuus korostuu ja kaikenlaisten pelien pelaaminen on päivän sana.

Lihaskunnon kasvattamiseen kahvakuula on monipuolinen väline. Sopivilla harjoituksilla kasvatetaan niin voimaa, tasapainoa kuin liikkuvuuttakin. Varsinkin juniori-iässä, joiden aika ei ole vielä tarttua isoon rautaan, voidaan opetella oikeanlaiset nostotekniikat ja kehittää tarpeellisia tukilihaksia tulevaisuutta varten. Sarja kahvakuulia myös kulkee helposti auton perässä lomamatkalle.

Kesä ei ole kiekkoilijan alullekaan pelkkää lepoaikaa. Löytyy myös niitä pelimiehiä, joille harjoitus kesällä ei maistu. Lepoa toki tarvitaan, mutta kesälöhöilijää ei palkita syksyn tullen. Kesällä on hyvä olla hetki pois jäiltä, ottaa henkinen tauko ja kasvattaa nälkää syksyyn. Lajin vaihto ja vaihtelu ovat tässä avainkysymyksiä - niillä ruokitaan tulevaan talveen oikeaa puhtia, niin keholle kuin mielelle.

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2012

London 2012


Vuosi 2012 jatkuu isojen kisojen merkeissä. Lontoon olympialaisiin on aikaa reilut viisitoista päivää. Jalkapallon EM-kisat saatiin juuri päätökseen ja nyt ollaan taas uusien kisojen kynnyksellä.

Onneksi välissä on muutaman viikon tauko. Penkkiurheilijakin kaipaa välillä palautumisaikaa ja enemmän tuokioita myös omiin harjoituksiin. Sohvalla ei kunto kasva - lähinnä kai vatsa ja kansallistunto. Kohti olympialaisia.