torstaina, marraskuuta 28, 2013

Ensituntuma uudistettuun kotiareenaan


Pirkkahallin futsal-olosuhteet ovat parantuneet viime kaudesta. Olisiko kesän aikana valmistuneen uuden messuhallin ansiota? D-hallin ykköskenttä on kuitenkin saanut uuden alustan ja katsomon. Positiivinen yllätys heti ensimmäiseen kotipeliin.

Sarjapeli Hakaa vastaan sen sijaan ei ollut yllätys. Taso sarjassa on juuri niin kova kuin osasin odottaa. Poikia vietiin ensimmäisellä jaksolla oikein urakalla. Litran mitta ei riitä. Maali toisensa jälkeen pisti maalivahdin ja puolustajat pyörittelemään päätään. Mennäänkö koko peli yhtä maalia?

Pelin alussa oli havaittavissa turhaa jännitystä ja vastustajan kunnioitusta. Vuotta vanhemmat hakalaiset eivät ujostelleet, vaan käyttivät tilaisuuden maalien tekoon. Tasoero oli selvä tällä kertaa.

Toiselle jaksolle saatiin "kipsi" murenemaan ja TPV Valkoinen ryhtyi pelaamaan "omaa peliään". Maalienkin tekoon päästiin ja toinen jakso saatiin pidettyä lukemissa 4-4. Mahdollisuuksia muutamaan lisämaaliinkin oli, kun vastustajan kumuloituvat virheet aiheuttivat rangaistuslaukauksia. Näistä pystyttiin hyödyntämään vain yksi.

Sääntäjen mukaan jaksolla tehty kuudes virhe johtaa rangasituslaukaukseen. Tästä eteenpäin jokainen virhe viedään pilkulle. Nyt niitä saatiin neljä.

Jos tämä tappio ei ollut yllätys, niin sarjan tasoero joukkueiden välillä on. Kun ensimmäinen peli voitettiin 12-2 ja tämä hävittiin 13-4, voi kukin miettiä mitä kentällä nähdään kun sarjan paras ja heikoin kohtaavat? Kuin suoraan sarjasta Kahden kerroksen väkeä?

Alkulämmittelyt aloitettiin C-hallin tekonurmella ja kaksi palloa saatiin taas "piippuhyllylle". Pirkkahallin vahtimestarit toimivat kuitenkin ripeästi ja pelin aikana molemmat pallot oli noudettavissa huoltokopista. Puolitoista kadonnutta palloa peliä kohti saattaisi kauden mittaa tuoda kohtuulliset lisäkustannukset joukkueen menoihin?

Perjantaina vuorossa harjoituspelit Kangasalla ja viikon päästä jatkuu futsal-sarja. Joko silloin päästään  tasaiseen kamppailuun?


maanantaina, marraskuuta 25, 2013

Tunnelma katossa - ja pallo...


Futsalin sarjakausi käynnistyi viikonloppuna. TPV Valkoinen on ponnistanut pelivirettä mm. Kissat-hallista (kuva yllä) ja koulujen saleista. Tästäkin syystä - ja kun vihdoin päästään viralliseen peliin -  tapahtuma tuntuu juhlatilaisuudelta. Siitäkin huolimatta, että ensimmäinen peli pelattiin Raholan liikuntahallissa.

Kun isoon tilaan päästään, on katon korkeus testattava. Jo lämmittelyssä joku sankari tavoitti katon ja sai joukkueen pallon ilmastointiputken päälle. Sinne jäi ikuisiksi ajoiksi, tai ainakin seuravaa ilmastointiremonttia odottamaan. Pelitapahtuma nousi siis huippuunsa jopa ennen tuomarin pillin vihellystä.

Pillikin lopulta soi ja peli käynnistyi. Tällä kaudella poikien B-sarjassa on mukana peräti kaksi tuomaria. Ainakin sivurajat tulee katsottua tarkasti molemmin puolin kenttää. Neljä silmää näkee enemmän - vaikka olisivat puuta. Nyt oli kyllä kaikkea muuta ja hyvä linja.

Ensimmäinen jakso pelattiin tasaisesti TPV Mustia vastaan. Hyökkäykset aaltoilivat päästä päähän. Vastustaja teki pari hienoa maalia, mutta se ei riittänyt tänään.

Toisella jaksolla Valkoinen ryhtyi maalintekoon. Moni pelimies teki niitä kaksin kappalein ja lopulta valotaululla oli numerot: 2 - 12. Aika suurilla maalieroilla mennään, mutta samaan tahtiin näytti päättyneen moni muukin sarjan ottelu.

Futsalissa maaleja tehdään runsain mitoin, mutta saattaa isossa sarjassa olla suurehkokin tasoero? Näin voisi ainakin muista lopputuloksista päätellä. Sarjataulukko ja pistepörssikin näkyvät tilastosivuilta.

Vaihtopenkillä ykköspuheenaihe oli sivurajapotkun antaminen. Juuri kun harjoituksissa oli asiasta puhuttu sen seitsemättä kertaa - miten potku annetaan oikeaoppisesti. Pallo viivalle tai ulkopuolelle ja paikalleen. Tukijalka viivan ulkopuolella ja potku. Ja pelissä kävi niin, että sivuraja vaihtui useamman kerran vastustajalle. Pallo oli liikkeessä tai kentän puolella. Tekijöitä odotti sovittu "naulakkoon nostaminen" pukukopissa.

Ensimmäinen peli selvitettiin kunnialla, mutta jatkossa voi tapahtua mitä tahansa. Kyseessä on mielenkiintoinen ja tasokas sarja. Tiistaina ollaan Pirkkahallissa ja vastassa nyt Haka Mustat.

Perjantai-ilta Kissat-hallissa


Tekonurmen pinnalla kuulalaakerimaiselta tuntuva kumirouhepinta on ensimmäinen havainto kun hallin sisälle astelee. Useammankin käynnin jälkeen huomio kiinnittyy ensimmäisenä tähän. Sileäpohjainen kenkä ei tällä pohjalla toimi, varsinkin kun tekonurmikin on melko pehmeä. Tekonurmelle tehty peruskenkä saattaa olla se paras?

Lämmittelyn jälkeen Aksu keksi takanurkasta liukuoven, jonka takaa paljastui varasto, josta löytyi kahdet futsal-maalit. Koko saattaa olla hieman pienempi kuin virallisissa, mutta suhteiltaan ne ovat lähempänä futsalia, kuin hallin vakiorautamaalit. Uusia yllätyksiä.

Alumiiniset futsal-maalit on helppo siirtää paikoilleen. Rautamaalit sen sijaan saavat jäädä niiden taakse paikoilleen. Tarvittaisiin kaksi joukkueellista pelaajia siirtämään näitä umpivalurautaisia hökötyksiä pois. Kun puhutaan vakiomaaleista, ei tarkoiteta vakiokokoa, sillä rautamaalit ovat ihan eksoottisia siinä suhteessa - leveitä, mutta matalia.

Harjoitusten puolivälissä kova vesikuuro ulkona rummuttaa pressukattoa niin, että ohjeet saa perille vain korottamalla ääntä kunnolla. Sade lisää melua, mutta ei katosta kentälle tippuvien pisaroiden määrä. Niitä tulee tasaiseen tahtiin. Ei paljon, mutta pisarointia ei voi tunnin aikana olla huomaamatta. Kyse on kattoon tiivistyvästä kosteudesta, ei niinkään vuodosta.

Harjoitukset jatkuvat. Juomatauon aikana huomio kiinnittyy seinällä olevaan julisteeseen. Se kertoo omalta osaltaan historiaa, josta halli on nimensä saanut. Ilves-Kissat on perustettu Viipurissa vuonna 1936 ja voitti ainoan Suomen Mestaruutensa jalkapallossa vuonna 1950. Tästä kertoo myös tuo juliste. Onpa seuralla tänäkin päivänä jonkinlaista toimintaa.

Tämän päivän toiminnasta Kissat-hallista kertoo toinen kuva. Tunnetun seuran jalkapallokoulu on järjestänyt syksyllä testitilaisuuden tässä hallissa. Kissat-hallista on ponnistanut moni tamperelainen juniori maailmalle, niin menneinä, kuin varmaan tulevinakin vuosina. Jos pressukatto kestää...?


Videomaailman pyörteissä


Kasasin lomalla ollessani oheisen videokoosteen, jossa nähdään kaikkiaan 27 maalia hidastuksineen. Ottelut on C-Mestiksen karsintasarjasta, jota Tappara Forum pelasi alkukaudesta. Hyvin mennyt sarja, mutta lohkovoitto jäi muutaman pisteen päähän.

Ei sen enempää niistä peleistä, mutta muutama sana videon koostamisesta. Kuvattu materiaali oli valmiina tiedostoina, mutta koko projekti piti käynnistää PC:n totaalisella tyhjennyksellä. Pitkään pyörineen käyttöjärjestelmän tapana on aikojen saatossa kerätä sisuksiinsa paljon turhuutta, joka oireilee käytön hitautena. Kiintolevy raksuttaa ja mistään ei tule mitään.

Varmuuskopiointi ja uusi Windowsin asennus puhtaalle kiintolevylle korjasi nämä ongelmat. Tämä vaihe oli yllättävän kivuton ja nopea. Erilaisten asetusten ja ajurien kanssa sitten vierähtikin melkoinen tovi. Yksi päivä askarreltiin näiden parissa. Lopulta päästiin itse asiaan.

Alunperin aikomukseni oli käyttää videon editointiin Windowsin Movie Makeria, jonka etu on helppokäyttöisyys. Kun kyseessä on yksinkertaisia "leikkaa ja liimaa"-toimintoja, ominaisuudet riittävät hyvin.

Heti alkuvaiheessa tuli kuitenkin selväksi, ettei Movie Makerin käyttö tule kysymykseen. Jo raakaversion valmistelu kesti kohtuuttoman kauan ja itse työn tekemiseen ei tuntunut pääsevän käsiksi lainkaan.

Edellisestä viisastuneena siirryttiin astetta järeämpiin työkaluihin, jotka antavat paremmat mahdollisuudet päästä työhön käsiksi lähes heti. Haittapuolena on kuitenkin se, että käyttäjältä vaaditaan enemmän osaamista ja kärsivällisyyttä asetusviidakoiden parissa liikkuessa.

Pienellä ajankäytön lisällä pro-tason ohjelman käyttö toi kuitenkin parhaan lopputuloksen. Kun ensimmäinen maali hidastuksineen oli editoitu, seuravat 26 olivat vain alussa opittujen rutiinien toistamista. Aikaa kului silti tämänkin videon tekemiseen useita tunteja.

Raakamateriaali sisälsi aina koko pelin erätaukoineen, eli haasteeksi - ja eniten aikaa vieväksi osuudeksi - muodostuikin maalitilanteiden etsintä tästä massasta. Tässä helpotti olennaisesti se, että Finhockey-sivusto tarjosi tilastoinnin, jota avuksi käyttämällä maalipaikat löytyivät syntyajankohdan perusteella.

Maalitilanteita kelaillessa havaitsin myös muutamia tilastovirheitä. Maalitekijät oli merkitty oikein, mutta muutamia syöttäjiä oli merkitty väärin. Osassa maaleista olisi selvästi voinut merkitä myös toisen syöttäjän. Jokainen maali oli kuitenkin selvästi maali. Videotarkistus näihin on siis tehty.

Kun koko materiaali oli valmiiksi koostettuna aikajanallaan, koitti viimeistelyn aika. Renderöinti, eli lopullisen tiedoston kokoaminen sujui lopulta hienosti, kun sopiva tiedostomuoto tuli selvitettyä asetuksineen.

Pieni mutta kiusallinen este viivästytti renderöinnin aloitusta. Ongelman aiheutti se, että missään ohjeissa ei kerrottu, että materiaali pitää valita markkereilla ja renderöinti tehdään tämän valinnan perusteella. Nyt kun valintaa ei tehnyt, ei mitään tapahtunut.

Olen aikaisemminkin kohdannut eri yhteyksissä ohjeistuksissa saman ongelman. Jätetään kertomatta joku hyvin yksinkertainen asia, olettaen että käyttäjä tietää sen. Vaikka uusi käyttäjä ei olekaan tyhmä, käytetyt toimintamallit eivät ole tuttuja, joten prosessi voi jumiutua johon hyvin typerään knoppiin. Ohjeen on laatinut asian täysin osaava henkilö, jolle toiminto on niin itsestään selvä, ettei tule ajatelleeksi ettei joku ymmärrä sitä automaattisesti.

Video valmistui siis lopulta HD-tasoisena ja osa maaleistahan on ihan hienoja. Muutama ihan loistava.

Lopuksi vielä ohjeistuksen ongelmiin liittyvä tarina menneiltä vuosilta.

Elettiin aikaa, jolloin työpaikoille hankittiin ensimmäisiä tietokoneita. Tähän asti kirjalliset työt oli tehty perinteisillä kirjoituskoneilla suoraan paperille. Nyt päästiin kirjoittamaan sähköisenä ja valmis dokumentti saatiin tulostimelta ulos.

Eräällekin työpaikalle kannettiin laitteet työpöydille, annettiin koulutus miten kirjoitukset tehdään ja lopuksi viimeistellään tulostimelle. Kaikki lähti hyvin käyntiin, tarjouksia ja muita tuotoksia syntyi koko talven.

Keväällä laitteiston toimittaja käväisi kauppaamassa taas uusia laitteita ja kysyi kahvipöydässä miten uusi ATK-järjestelmä on toiminut. Vastaus kuului, että dokumentteja on kovasti tehty koko talven ja tulostukset ovat toimineen.

Kaupparatsulta oli mennä kahvi väärään kurkkuun, kun vitsinä heitettiin, että pian ne varmaan keksi sellaisen laitteen, että vanhan kirjoituspohjan saa jotenkin muistiin. Ettei tarvitse aina aloittaa "puhtaalta pöydältä".