maanantaina, joulukuuta 22, 2014

Uusi alku


Kun monen valmennusvuoden jälkeen päätin syksyllä siirtyä muiden haasteiden pariin, jäi myös tämä blogi eräällä tavalla odotustilaan. Valmennus päättyi ja syksy toi mukanaan tarpeellisen tauon myös kirjoittamiseen. Aivan näin pitkäksi ei hiljaiselon pitänyt venähtää.

Syksyn aikana olen huomannut, että vuosia jatkuneesta valmentamisesta on tullut rutiinia, jonka poistuminen on jättänyt eräänlaisen tyhjän aukon. Vapaa-aika on lisääntynyt ja aikaa riittää moneen muuhun asiaan, mutta helppoa tämä muutos ei ole ollut.

Samalla myös tämän blogin jatko jäi odottamaan ratkaisuaan, koska koko idea on pyörinyt valmennukseen liittyvien asioiden ympärillä. Tauko on selkeyttänyt myös nämä ajatukset.

Elämä ja olosuhteet muuttuvat vuosien myötä. Kaikesta huolimatta tähänkin blogiin löytyy vielä runsain mitoin aiheeseen liittyviä tapahtumia. Kirjoittamisen näkökulma vain tulee muuttumaan. 

Valmentamani pelaajat kamppailevat vielä nurmilla ja kaukaloissa, omakohtaisia kokemuksia tulee jatkuvasti - maailma on täynnä asioita joita voi muuttaa kirjaimiksi, sanoiksi ja lauseiksi.

Tältä pohjalta blogi siis jatkaa edelleen elämäänsä. Vanhoja tarinoita riittää muisteltavaksi, mutta tarkoitus on silti pysyä ajan hermolla. Yleisblogiksi tämä ei muutu, vaan urheilun parissa pysytään edelleen alun lähtökohtia kunnioittaen. Laajuutta kaipaaville on tarjolla vaikka tämä->

Valmentamisen loppumisesta voi vielä loppuun kirjata vanhan sanonnan. "Älä koskaan sano: Ei koskaan". Tulevaisuus on avoin. Kimi Räikkönen toteaisi tähän: "Katsotaan mitä kisassa tulee tapahtumaan". Pysytään pelikentillä.

sunnuntaina, joulukuuta 21, 2014

I'll Be Back

Vähän pidemmän rakentavan tauon jälkeen taas mukana.

Lisää tulevina päivinä...