Maajoukkueen kujanjuoksu

Suomen jalkapallomaajoukkueen pelit kulkevat alavireisesti käynnissä olevissa EM-karsinnoissa. Tappiota tulee toisensa perään ja lehdistössä syitä ruotivat toimittajat, entiset valmentajat ja pelaajat. Jotain on siis pielessä, mutta mitä?

Yhden mielestä pelaajien taso ei riitä, toinen katsoo pelitavan olevan toimimaton. Entinen huippupelaaja haki syitä juniorivalmennuksen tasosta ja päätti ryöppynsä siihen, miten valmentajina toimivista isistä pitäisi päästä eroon ja saada ammattivalmentajia tilalle.

Luultavasti yhtä syytä ei ole, vaan kaikki nämä asiat ovat omalta osaltaan vaikuttamassa taustalla. Nykyisen maajoukkueen pelaajissa on varmasti toivomisen varaa ja pelitaktiikastakin voi olla monta mieltä.

Missään en ole kuitenkaan nähnyt tai kuullut kenenkään puhuvan otteluun valmistautumisesta. Koska samat virheet tulevat peli toisensa jälkeen, olisiko valmistautumisessa jotain parantamista? 90 prosentin keskittymistä seuraa 50 prosentin suoritus.

Junioripuolella on varmasti paljon tehtävää. Mitä aikaisemmassa vaiheessa nuoret pelaajat saadaan ammattivalmentajien alaisuuteen, voidaan odottaa jonkinlaista tasonnousua. Ehkä tähän päästään vaihe kerrallaan. Ongelman ydin on raha. Valmentajia kyllä löytyy, mutta kuka maksaa illallisen?

On kohtuutonta syyttää ongelmasta isävalmentajia. Jos näitä vapaa-aikansa korvauksetta uhraavia toimijoita ei kentillä näkyisi, ei meillä olisi nuorille tarjota minkäänlaista jalkapallotoimintaa. Joukkueet jäisivät perustamatta ja harrastajat siirtyisivät muiden lajien pariin.

Yksi oleellinen asiassa on Suomessa vallitsevat olosuhteet. Kuvassa näkyviä jalkapallohalleja pitäisi saada roppakaupalla enemmän nuorten pelaajien ulottuville. Halleja on, mutta vuoroja ei riitä kaikille. Jossain kaupungeissa hallit ovat myös tärkeimpään tarveaikaan messukäytössä. Jalkapalloa opitaan pelaamalla jalkapalloa ja pelaamalla oikealla alustalla.

Suopotkupallossa Suomella on maailmanmestaruuksia. Siihen puuhaan täällä onkin loistavat olosuhteet. Satsataanko jatkossa tähän lajiin?

Unelmia vai ei?

Tuttava kävi jälkikasvunsa kanssa Ruotsissa maalivahtileirillä. Lähetti viestiä siitä, miltä paikallinen jääkiekon valmennustouhu näyttää verrattuna Suomen vastaavaan.

Havaittava ero hänen mielestään oli ainakin se, että ruotsalaisilla on tapa kannustaa junioreita paremmin pyrkimään kohti unelmiaan. Siitäkin huolimatta, että totuus on karu. Vain alle promille ikäluokasta pääsee pelaamaan ylemmille liigatasoille.

Omien havaintojen mukaan edellinen voi hyvin pitää paikkaansa. Kokemusta ei ole naapurimaan valmentajakulttuurista, mutta Suomessa tuntuu olevan ainakin se käsitys, että harrastusta ei kannata jatkaa, jos taidot eivät aivan huippuryhmiin riitäkään.

Tämä ajatusmalli on myös monilla jääkiekkojuniorien vanhemmilla. Ei nähdä lajia harrastuksena, vaan tähtiuran alkuna. Ymmärrettävästi harrastusten kustannukset ovat pilvissä, mutta kannattaako hokkarit lyödä naulaan jos ei heti mahdu ykkösjoukkueen ykköskenttään? Toisaalta taas - saatetaan lähteä vaihtamaan seuraa heti, jos valinnat ei osu kohdalleen. Tämä kielii taas siitä, että menestystä haetaan vaikka väkisin.

Ikävä kyllä Suomessa junnuvalmennus menee myös joukkuemenestys edellä ja siinä tahtovat jäädä yksilöt jalkoihin. Harrastaminen ja osallistuminen pitäisi olla itseisarvo sinällään. Tulevaisuuden huiput kasvavat pelimiehiksi ihan järjestelmän mukana.

Pelaajan kohdalla tärkein on oma halu ja motivaatio. Sen jälkeen kaikki muu tulee itsestään. Pitää myös tunnistaa onko pelaajalla niitä omia unelmia - vai ovatko ne vanhempien unelmia? Vääristä lähtökohdista kasvavien odotusten ruokkiminen ei välttämättä tuo hyvää tulosta.

Valmentajien ja vanhempien suhde on ollut loppuvuodesta keskustelun aiheena lehdistössä. Valmentajat eivät saa työrauhaa ja moni harkitsee lopettamista. Pitänee muistaa, että suurin osa - ellei lähes kaikki - nuorempien juniorien valmentajista on täysin ilman korvausta työtä tekeviä - ja moni pelaavien poikien isejä.

Tältä pohjalta ymmärtää, että huonossa ilmapiirissä on ikävä tehdä vapaaehtoistyötä, jonka motivoiva tekijä on oma innostus - ei rahallinen korvaus tai pakko tehdä sitä elannon eteen. Toisaalta osa isä-valmentajista on mukana ainoastaan nostamassa lahjatonta poikaansa esille ja pitämässä tätä peleissä ykköskentässä. Tämä tilanne ei ainakaan paranna valmentajien ja vanhempien välejä.

On joukkueita, joissa valmentajien suhde vanhempiin menee suoraan peliketjujen mukaan. Ykkös- ja kakkosketjun pelaajien vanhempien kanssa tullaan toimeen. Kolmos-, nelos- ja erityisesti vilttiketjun vanhempien kanssa ei tulla toimeen. :-)

Eihän tilanne kuitenkaan kovin hyvältä näytä jos lehdissä kirjoitellaan ongelmista. Nykypäivänä vanhemmat ovat entistä enemmän mukana seuraamassa harjoituksia, pelejä ja tapahtumia. Suoraan sanoen ovat mukana aivan liikaa.

KKK eli kuljeta, kannusta, kustanna - vanha sanonta kertoo oleellisen. Tänä päivänä se on Kultaa, Kunniaa ja Kaikkimullehetinyt...? Pientä "etäisyyttä" voisi ottaa, kuten Raimo Helminen lehtijutussa mainitsee.

NHL-unelmista takaisin harrastamiseen iloon. Kiekkotähtiä ei tehdä, ne syntyvät kyllä ihan itsestään.

I'll Be Back

Vähän pidemmän rakentavan tauon jälkeen taas mukana.

Lisää tulevina päivinä...

View image | gettyimages.com

Super Bowl - UrheiluShow isolla S:llä

(photo: creative commons/Flickr)

Tämän vuoden Super Bowl pelattiin taas viime yönä Suomen aikaa. Ottelu on päättynyt vain muutama tunti ennen tämän kirjoittamista. Lähetys olisi ollut katsottavissa Nelonen Pron kautta suorana, mutta kiinnostus ei ollut riittävän suuri. En halunnut pilata seuraavaa päivääni valvomisella. Yhtäkaikki - elämä on valintoja.

Olen kyllä seurannut amerikkalaista jalkapalloa TV-lähetysten kautta jonkin verran ja pääkohtaisesti säännötkin ovat tulleet tutuksi. Vauhdikas ja vaarallinen peli, joka lajia tuntemattomalle näyttää sekavalta törmäilyurheilulta. Tarkempi tutustuminen lajiin kannattaa aina. Hyvä katsojan opas löytyy Turku Trojansin sivuilta.

Laji näyttää vaaralliselta ja myös on sitä - varsinkin jos sen pariin siirtyy vähäisellä lajiharjoittelulla. Nopeita miehiä tarvitaan kuitenkin aina ja niitä löytyy vaikkapa yleisurheilukentiltä. Satasen nelinkertainen Suomen mestari Kimmo Saaristo kokeili myös amerikkalaisen jalkapallon parissa vuonna 1983. Tuloksena katkennut reisiluu ensimmäisessä pelissä.

Tapahtuma on jäänyt muistin syövereihin, koska olen juossut - ja hypännyt pituutta - Saariston kanssa samassa kilpailussa. Nopea kaveri ja mestaruuksiensa arvoinen. Nämä havainnot on tehty lähietäisyydeltä. Lähinnä kantapäitä katsellen.

Jos palataan tämän vuoden Super Bowliin, tapahtuman luonnetta kuvastaa sen uutisointi. Edellisvuosilta on kohistu erilaisista "vilautuksista". Nytkään Super Bowlin "se suurempi" uutinen ei liittynyt urheilullisiin tapahtumiin, vaan mainokseen, jossa esiintyi koirapennun ja hevosen ystävyys. Myös Bob Dylanin "itsensä myyminen" autoteollisuuden käyttöön herätti puheita.

Dylan on suuri tähti, joka nauttii vieläkin suurta kunnioitusta ja vetää isot areenat täyteen. Laulajana miehen kyvyt totesin erittäin heppoisiksi vuonna 1996 Pori Jazzin konsertissa. Levyt kertovat ehkä jotain - live-esiintyminen paljastaa karun totuuden. Tästä huolimatta miehen kynästä on lähtenyt loistavia lauluja, joista suurimpana omakohtaisen suosikkina All Along the Watchtower - ja tietysti Jimi Hendrixin esittämänä.

Amerikkalainen jalkapallo ja Pori Jazz nivoutuvat yhteen myös taiteilija Charles Fazzinon kautta. Omaperäisestä tyylistään tunnettu tekijä on ollut molempien tapahtumien virallinen kuvataiteilija. Vuonna 2009 syntyi Pori Jazzien juliste - joka muuten löytyy Fazzinon käsin signeeraamana omalta seinältäni - ja Super Bowlin kanssa yhteistyö alkoi vuonna 2000. Näiden pohjalta Fazzino on tehnyt hienoja julisteita ja kypärätaidetta.

Huomasin tässä noudattavani tässä postauksessa samaa kaavaa, millä Super Bowl etenee ja näyttäytyy mediassa. Urheilu tuntuu jäävän vähän taka-alalle. Otetaan nyt kuitenkin loppuun tiivistelmä siitäkin. Seattle Seahawks otti voiton tällä kertaa ylivoimaisesti. Denver Broncosin pelirakentaja Peyton Manning ei onnistunut loistavasta kaudestaan huolimatta ja voitto lipui käsistä.

Ja loput tapahtuman viralliselta sivustolta. Seuratkaa lajia. Siinä on oma viehätyksensä. Suosittelen.

Lihapiirakkatarinat

Muistan miten jossain lehtijutussa kerrottiin, että ihmisen ravinnon pitäisi olla tasapainossa. Illan futsal-koitoksesta saavuttuani lähdin tältä pohjalta rakentamaan palauttavaa ilta-ateriaa. Alkuruokana savuporokeitto ja sen jälkeen tarjouslihapiirakat. Nämä kaksi ruokalajia ovat kulinaristisen asteikon äärilaidoilla, joten kokonaisuus on siis tasapainossa. Tai sitten olen käsittänyt lehtijutun ajatuksen väärin. Hmmm?

Tämän insertin jälkeen on hyvä muistella muutamalla tarinalla hetkiä lihapiirakoiden parissa. Siirrytään aluksi kaukaiselle 80-luvulle ja Porin kuuluisalle torille. Siellä pärekorien seassa oli pieni koju, jossa myytiin Ojalan kuuluisia lihapiirakoita.

Ojalan piirakat olivat isoja, pitkulaisia ja uskomattoman hyviä maultaan. Tämä ei voi olla vain oman nostalgian luoma harha, sillä netti on täynnä Ojalan liihapiirakoita ylistäviä juttuja. Tässä esimerkiksi yksi jos toinenkin juttu.

Ja nettiä selatessa huomasin, että niitä ilmeisesti saa vieläkin. Ojalan koju on ollut torilla jo 45 vuotta. Huhhuh! Ensi kesänä pitää vierailla siellä. Näin tamperelaisittain kyseessä on porilainen vastine Vaakon Nakille.

Toinen tarina aiheen tiimoilta sijoittuu samalle vuosikymmenelle, mutta kaupunki on toinen. Rauman jäähallissa tuli aikoinaan vierailtua seuraamassa Lukon ja Ässien välisiä tiukkoja koitoksia. Erään pelin erätauolla ihmettelin kun jäähallissa väki osti urakalla lihapiirakoita. Ja jokainen osti sen makkaralla.

Mielenkiinto heräsi ja heittäydyin jonon hännille. Tuohon yhdistelmään oli pakko kätkeytyä jotain maagisen sykähdyttävää makuelämystä. Ei kauppa voisi muuten käydä jatkuvalla tahdilla: lihapiirakka makkaralla... lihapiirakka makkaralla...

Lopulta pääsin itsekin tiskille tekemään saman tilauksen ja tutustumaan tähän herkkuun. Pettymys. Olihan se ihan syötävää, mutta reseptin syy selvisi vähitellen kun tavara käsistä väheni. Rauman jäähallin lihapiirakassa ei ollut lainkaan täytettä. Ei lainkaan lihaa, saati riisiä tai muutakaan täytettä - vain pelkät kuoret. Kaikki ostivat lisäksi makkaran, jotta saivat edes jotain täytettä niille kuorille. Syötyäni kävin vielä katsomassa kojun seinästä mitä siellä oikein myytiin. Ja siinä luki selvästi: Lihapiirakka. Raumalainen lihapiirakka ilman lihaa.

Lopuksi vielä paras ja herkullisin tarina lapsuuden uimareissuista Porin uimahalliin. Parituntisen pulikoinnin jälkeen - saunalämmittelyistä huolimatta - hampaat kalisivat ja huulet sinersivät. Tähän olotilaan auttoi ehdottomasti uimahallin kahvion lämmin, höyryävä lihapiirakka kaikin maustein. Se maistui aivan uskomattomalta.

Vanha uimahalli on jo saanut väistyä uuden tieltä, joten viimeistä tarinaa ei pääse enää kokeilemaan. Sen sijaan tulevana kesänä Ojalan kojulla on pakko käydä vierailulla. Jos näin tapahtuu, niin kuvat tarinan kera on nähtävissä täältä. 

Kaukaloblogi - tasapainoisen ravinnon puolesta. Jo vuodesta 2005.

Pohjalta voittoon

Sain lopulta jouluna Kiven Kovat -kirjan käsiini ja luettuakin sen kannesta kanteen. Kannatti hankkia, lukea ja kirjoittaa. Porin Ässien kautta 2013-2014 kuvaava teos on hieno. Draaman ainekset olivat olemassa ja ne on saatu puristettua näiden kansien väliin.

Harvemmin urheilukirjoissa - ainakaan Suomessa kirjoitetuissa - mennään ja päästään niin hyvin "ihon alle" kuin tässä kirjassa on päästy. Ongelmista on vaikea kirjoittaa, mutta tässä tapauksessa sitä on helpottanut lopussa saavutettu voitto. Ilman sitä kirja olisi jäänyt kirjoittamatta.

Erityisen hyvin kirja tuo esiin pelaajien - ja valmentajien - taustalla vaikuttavat asiat. Tulee selväksi, että hekin ovat ihmisiä, joiden on välillä vaikeaa motivoitua työstään, tai miten ulkopuoliset asiat pyrkivät vaikeuttamaan sen työn tekemistä.

Kiven Kovat -kirja kuvaa myös hyvin sitä tosiasiaa, että urheilu ei ole vain fyysistä suoritusta, harjoittelua ja kilpailemista. Varsinkin jos ajatellaan voittamista ja lajissaan pärjäämistä, tarvitaan lisäksi asioita, jotka löytyvät pelaajien pään sisältä.

Sitoutuminen, uskallus, henkinen kovuus, loppuun asti yrittäminen ja joukkuehenki. Tässä muutamia asioita, joita ilman ei voi syntyä mitään suurta.

Kivi kertoo kirjassa, miten joukkueen olleessa "pohjalla" puiston oravatkin räkivät silmille ja uimalan saunassa viereen istuva toteaa vain: "Sun housuissa ei tässä kaupungissa kukaan haluaisi olla".

Kuulostaa kovalta, mutta niin "porilaiselta". Alkutalven pimeinä aikoina kaupungin karuus iskee todella luihin ja ytimiin. Valoisa ja vehreä kesäkaupunki jazz- ja kävelykatuineen, puistoineen ja toreineen muuttuu nopeasti paljastaen luonteensa.

Jos joukkue menestyy, niin tuki ja kannustus on vuolaan spontaania. Tappioputkessa tilanne muuttuu nopeasti. Silmille räkii koko kaupunki oravia myöden.

Lopuksi vielä lainaus Kiven päiväkirjasta 20.1.2013:

"Marjamäki huomasi perjantaina, että olen hajalla. Ei tiennyt että lauantaina olen vielä pahemmin hajalla"

Ensimmäinen ottelukuvaus

Huomenna käynnistyvät LiveArenan videokuvaukset Tesoman jäähallissa. Tappara Forum kohtaa toisessa ottelussaan Pingviinit. Pelataan C-nuorten Hämeen alueen Mestiksen karsintasarjaa.

Vähän arveluttaa, onko nettiyhteys hallissa kunnossa ja mistä löytyy piuhan päät? Ja toimiiko yhteydet ensimmäisellä kerralla ja suoraa pelikuvaa saadaan siirtymään LiveArenan palvelimelle?

Olen jo edeltä käsin miettinyt kuvakulmia ja taktiikkaa koko kuvaukseen. Paras tulos tulee pitämällä zoomia auki, jolloin kentästä näkyy mahdollisimman iso osa. Pelin ollessa poikki on mahdollista ottaa muutamia tarkennettuja hetkiä, mutta näiden kanssa kannattaa käyttää harkintaa. Muuten lopputuloksesta voi tulla sekava.

Olosuhteet ja mahdollisuudet ovat rajatummat kuin Liigan peleissä, joten liikaa ei voi odottaa lopputuloksesta. Myös lähetyksen laatu ei kilpaile TV-lähetysten kanssa.

Ottelua voi seurata suorana tai uusintana myöhemmin tästä osoitteesta. Ottelu alkaa lauantaina 28.9.2013 klo 13.

http://www.livearena.com/Content/Index/7054

Junnupelit suorina nettiin

Alkavalla kiekkokaudella junnukiekon ystävillä on mahdollisuus seurata sarjapelejä suorina videolähetyksinä netistä. Kolme vuotta Ruotsissa toiminut LiveArena aloittaa palvelun myös Suomessa ja mukana ovat suurimmat kaupungit.

Olin tänään mukana kuvauskoulutuksessa uudessa Sentterihallissa ja tositoimiin päästään kunhan sarjat käynnistyvät syyskuun loppupuolella. Kuvaukseen sopivilla halleilla on kuvauskalusto, jota joukkueen nimeämä henkilö (tai ryhmä) käyttää ja tuottaa näin materiaalia LiveArenan verkkoon.

Joukkueet siis hoitavat kuvauksen omin voimin. LiveArenan tukihenkilö valvoo Ruotsissa lähetystä ja antaa tarvittaessa tukea PC:n kautta chatin välityksellä.

Kalustoon kuuluu jalustan ja videokameran lisäksi Windows PC, joka kytketään pelin ajaksi nettiyhteydellä LiveArenan palvelimeen. Kun yhteys on kunnossa, aloitetaan kuvaus ja suora lähetys nettiin.

Tällä hetkellä palvelussa olevia otteluita voi seurata ilmaiseksi, mutta syyskuussa vaaditaan kirjautuminen. Koko kauden kaikki pelit pääsee näkemään suorana 49 euron maksulla. Lisäksi on tarjolla ohjelmakirjastossa kaikki kauden vanhatkin pelit.

Miten kuvaukset onnistuvat, ja sujuuko Tappara Forumin peli? Näitä voi siis talven mittaan seurata osoitteessa: www.livearena.com - ja tietysti tämän blogin kautta.

Tappara-päivä

Perinteistä Tappara-päivää vietettiin lauantaina Hakametsän jäähallin pihalla. Junnujen katulätkää, Tapparan pelaajien tapaamista, peräkonttikirppistä ja paljon muuta ohjelmaa sisältänyt tapahtuma edelsi illan European Trophyn ottelua Tappara - SC Bern.

Omaan tapahtumaani sisältyi ensin Tapparan järjestämä luento. "huippu-urheilun vaikutus nuoren psyykkiseen kehitykseen". Tanakkaa asiaa ja tarpeellista tietää niin nuorten vanhempien kuin valmentajienkin. Tilaisuus muuten järjestettiin uuden Keskusareenan näyteaitiossa. Sielläkin on siis vierailtu, vaikka komeutta vasta Tampereelle suunnitellaan. Nähtäväksi jää, tullaanko se myös rakentamaan?

Jäähallin pihassa ehdoton sankari oli Tapparan Ville Nieminen, jonka ympärillä parveili loputon jono nimikirjoitusten kyselijöitä. Illan pelissä kaatui SC Bern ja joukkue jatkaa kohti alkavaa Liigaa. Odotukset ovat suuret Tampereella.

Ennen oli pyörät puuta...

....ja niin on myös tänään. Ranskalainen Bsgbikes valmistaa käsityönä puurunkoisia polkupyöriä. Hienolta näyttää, mutta jotenkin kaipaisi näihin vielä enemmän puisia osia. Ketjuissa ei varmaan ole teräksen voittanutta, mutta olisiko vaikka puusatula mitään?

Tuplapallo

Ja vielä kerran. Lopuksi tuplatrilogian viimeisin ja ehkä vaikein osa. Tuplan tekeminen vaati ensimmäisellä lyönnillä vain ohuen kosketuksen niin, että pallo pysyy tolpan nokassa putomatta. Toiseen voi sitten jo ladata täystyrmäyksen.

Nämä temput syntyivät harjoittelun "sivutuotteena". Hauskaa vaihtelua.

Kendojanari

Parhaillaan käynnissä olevat jääkiekon MM-kisat on tuonut keskusteluun eri lajien väliset jännitteet, jotka ilmenevät mediassa monessa muodossa. Erityisesti jalkapallofanit ovat innostuneet näistä kendojanari-nimityksistä. Termihän on halventavaa slangia joka tarkoittaa innokasta jääkiekkoilijaa tai lajin ihailijaa. Kendo-nimitys viittaa japanilaiseen keppitaistelulajiin.

Ylen toimittaja kirjoitti aiheesta viime vuoden lopulla, kun muistissa oli kaukaloiden syksyiset kahinat. Tässä Jari Korkin bloggauksessa katsellaan asiaa vain yhdestä näkökulmasta. Oma laji on valittu ja muille voidaan nauraa. Tämähän on melko yleinen suhtautumistapa, jonka aikaansaamiseen ei tarvita yksinkertaista kendojanaria. Fiksu toimittajakin siihen kykenee.

Valmentajien ja aktiivien urheilijoiden käyttäytyminen poikkeaa puhtaasta fanituksesta. Urheilun kirjon suhteen ollaan ymmärtäväisiä. Monet oman lajinsa huiput ovat harrastaneet nuorempana useampia lajeja, joten ymmärrys erilaisuutta ja poikkeavia mielipiteitä kohtaan on suuri. On nähty asioita eri puolilta ja opittu toimimaan monenlaisissa urheiluympäristöissä.

Omakohtaisesti olen valmentanut, harrastanut ja seurannut sekä jalkapalloa, että jääkiekkoa ja suhtautumiseni molempiin lajeihin on täysin balanssissa. Voin heittäytyä lajista toiseen, nähdä niiden hienot piirteet linnoittautumatta kummankaan barrikaadin taakse.

Meitä positiivisen viestin viejiä on kyllä muitakin ja yhdistävänä tekijänä kendojanari-tyyppisen lähestymistavan välttäminen urheilusta puhuttaessa. Jokaisella lajilla on ne mustat lehtensä historiassa, eikä se johdu lajista, vaan siitä, että harrastaja on ihminen. Lajikunnan musta lammas on kautta vuosituhansien jättänyt jälkeensä tuhoa ja kauhua - olipa sitten kyseessä urheilu- tai taistelukenttä.

Ihminen on luonnostaan kendojanari.

Se on siinä! 1978 - 2013

Ässät vei lopulta mestaruuden kevään 2013 finaaleissa 35 vuoden tauon jälkeen. Hyvää kannatti odottaa, sillä legendaarinen mestaruus sisälsi kauden aikana sellaisen määrän draamaa, ettei tavallinen katsomon kansa tiedä niistä puoliakaan.

Tammikuun puolivälin jälkeen alkoi joukkueen nousu sarjataulukon sijalta 12. kohti kärkeä. Koitti 14 ottelun voittoputki, joka mahdollisti play off-viivan ylityksen ja mahdollisuuden loppupeleihin. Loppu olikin samaa taipumatonta etenemistä kohti kannua.

Pata ei pysähdy. Jos runkosarjan lopussa vähänkään seurasi joukkueen otteita kentällä ja esiintymistä medioissa, ymmärsi miten tämä sankaritarina tulee päättymään. Joukkue kävi syksyn ja kevään nousuputken aikana läpi sellaisen koulun, että sen jälkeinen loppupelisarjojen voitto yksi toisensa oli vain opittujen asioiden kertausta.

Tyly, tylympi, Ässät. Joukkueen käytös kaukalossa oli niin itsevarmaa ja uhmakasta, että Mestaruus huokui siitä jo paljon ennen loppupelien alkamista. Tämä saattoi tulla monelle yllätyksenä, mutta draaman kaaren päätös oli nähtävissä jo paljon ennen loppupelien alkamista. Monessa mielessä jääkiekon kausi 2012-2013 oli hengen voitto materiasta.

Vuonna 1978 Ässät voitti viimeisessä loppuottelussa Isomäen jäähallissa juuri Tapparan joukkueen. Suurimmalta osin seisomakatsoilla täytetyyn halliin oli ahtautunut 14 000 katsojaa. Tunnelma ja meteli hallissa oli jo silloin samaa luokka kuin vuonna 2013. Niinä vuosina luotiin kuuluisa seisomakatsomon ja hallin Porin Henki, joka tuli finaalien 2013 aikana tutuksi ympäri maata.

Olin itse paikalla tuossa vuoden 1978 ottelussa, jossa mestaruuskannun nosti ylös joukkueen kapteeni Veli-Pekka Ketola. Vuoden 2013 ratkaisevan finaalin jälkeen Vellu kantoi palkinnon jäälle ja ojensi sen kapteeni Ville Uusitalolle. Tämä hetki oli henkilökohtaisesti tilaisuuden koskettavin. !3 vuoden tauon jälkeen Vellu oli nyt ensimmäistä kertaa Ässien kotiottelussa ja tähän pokaalien vaihtoon liittyvän tunnelatauksen voi ymmärtää vain Ässien taipaleita pitkään seurannut porilainen.

Ude pyysi hiljaisuutta, sai kannun ja kohotti sen korkeuksiin. Katsomo räjähti huutoon ja koko joukkue kerääntyi kasaan. Joukkue on katsomonsa näköinen, rento ja rehellinen, Tie mestaruuteen ei ole helppo, mutta kun suurimmat esteet kohdataan jo runkosarjan aikana, loppu saattaa olla jo tuttua ja elettyä kokemusta.

Hienoa olla Porissa syntynyt ja kokea nämä hetket. Kyse ei ole vain jääkiekosta, vaan siihen liittyy pienen kaupungin identiteetti, sen asukkaiden selkäranka ja yhteishenki niin vaikeina aikoina, kuin juhlan hetkinä. Näitä tarjosi vuonna 2013 Patakunnan Suuri Sydän. Kiitos Ässät. Periksi ei anneta!

Elämä on helppoa nykyään

Kalenteriin vapautui mahdollisuus osallistua keväiseen jääkiekon playoff-huumaan Isomäen hallissa lauantaina. Kävin siis läheisen ostoskeskuksen Lippu-palvelun tiskillä jo tiistaiaamuna kysymässä miten liput vapautuvat myyntiin. Ennakkotieto oli kello 12 ja tämä vahvistettiin.

Palasin siis myyntipaikalle hyvissä ajoin, eli varttia vaille H-hetkeä. Olin sangen hämmästynyt, sillä olin ainoana paikalla. Ja vielä merkillisemmäksi muuttui, kun myyjä samantien avasi koneensa ja kysyi mille paikoille lippu otetaan.

Kerroin toiveeni, lippu tulostui, suoritin maksun, kiitin ja poistuin paikalta. Miten tämä nyt näin helposti kävi? Ei syntynyt suuria tarinoita jonotuksesta ja lipun ostamisen tuskasta. Elämä on mennyt helpoksi.

Toista oli vuonna 2006 kun Ässät oli edellisen kerran pyrkimässä finaaliin. Tässä ensimmäinen tarina, jonka jäljiltä käsiin ei jäänyt mitään. Toisella kertaa mentiin ihan tiskille jonottamaan ja lopulta irtosi lippu Isomäen seisomakatsomoon. Ovatko ajat muuttuneet, vai onko jääkiekon suosio laskenut? Vaikea arvoida.

Palloja syövä puu

Golfliitto on päättänyt lopulta poistaa lajin pukeutusmisohjesäännön. Farkut ja verkkarit ovat olleet pannassa. Jatkossa golfyhteisö voi itse päättää millaista pukeutumista se kentällään edellyttää.

Auttaako pukeutumissäännön väljentäminen osaltaan golfin murtautumista kohti kansanlajia? Ehkä ei, mutta ainakin se helpottaisi lajiin liittyvää puissa kiipeilyä, josta Sergio Garcia antaa mallia Arnold Palmerin kutsuturnauksessa. Espanjalainen myös onnistuu tässä lyönnissä ihan kohtuullisesti. Pallo vierii puttausetäisyydelle reiästä.

Hiekkaa ja voimateippiä

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus tunnettiin aikaisemmin nimellä Pirkkahalli, jolla nimellä se vieläkin kulkee kansan suussa. Tämä iso keskus järjestää vuoden mittaan suuria messutapahtumia. Nämä tilaisuudet ajavat ohi liikuntakäytön. Messujen aikana tilat eivät siis ole urheiluseurojen käytössä.

Yhteiskäyttö on nykypäivän todellisuutta, vaikka halli on aikoinaan rakennettu urheilukäyttöön. Messukäyttö tulee yhä vaan lisääntymään. Länsipuolelle on rakenteilla uusi hallikompleksi, läheisiä jalkapallokenttiä havitellaan parkkipaikoiksi ja suurta hotellia suunnitellaan. Tulevaisuuden trendi kuulostaa siis urheilevien junnujen kannalta ikävältä.

Tilat on suunniteltu messujen ja urheilutapahtumien yhteiskäyttöön. Tämä voi kuulostaa toimivalta ratkaisulta, mutta mikä on totuus? Tässä yksi esimerkki TPV C15 Valkoisten maanantain 18.3. harjoituksista D-hallin futsal-kentällä nro 4.

Messujen ja muiden tilaisuuksien jälkeen tilat pitäisi siivota urheilun vaatimaan kuntoon. Edellisen viikon jäljiltä salin lattialla oli kuvan mukaiset "traktorin" jäljet. Koko kentän läpi kulki hiekkaiset pyöränjäljet. Jokainen ymmärtää, että muovimatto ja hiekka on vaarallinen yhdistelmä.

Tämän lisäksi salin lattiassa oli lukuisia voimateippejä. Harjoitusten aikana löysin jalkani alta yhden kantansa menettäneen ruuvin. Toisella puolella salia oli käytetty muovinen nippuside. Näiden samojen tilojen laittioista löytyy myös lukuisia irroitettujen teippausten liimajälkiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän tahmeita. Poikkevat kuitenkin salin lattian normaalista pinnasta, aiheuttaen "tökkimistä".

Messujen jälkeinen siivous ei toimi. Laiminlyönti on jatkuvaa ja maanantain esimerkki on pohjanoteeraus. Mikä mättää Pirkkahallissa?

Paluu vuoteen 1995

Pojan luistimien teroitusta odotellessani kävin urheiluliikkeen naapurissa sijaisevassa liikerakennuksessa katsomassa mihin on tulossa Kiekkobussin uudet liiketilat. Nämähän löytyi Jyskin alakerrasta, aivan Sammon kirppiksen naapurista. Siellähän pitää vierailla joskus myöhemmin kun liike avataan.

Kun aikaa oli, kävin samalla reissulla myös kirppiksen hyllyjä katselemassa. Tällä kertaa osui kohdalle Curt Lindströmin mitalihymy ja eihän sitä voi ohittaa. Vuoden 1995 mitalijuhlia pitää aina muistella uudestaan, joten poimin lähes uutta vastaavassa kunnossa olleen opuksen Poppamies kolmen euron hintaan.

Palataan tähän kirjaan ja sen antiin myöhemmin, kun olen sen ehtinyt lukea, mutta otetaan tähän loppuun sanat joilla kirja päättyy:

"Uskon hyvin vahvasti, että ihmisen on yritettävä parhaansa ollakseen onnellinen. Maailmanmestaruus tai ei, se vapauttaa kun on antanut kaikkensa. Curt Lindström"

Vuoden urheiluhetket

Vuosi lähestyy loppuaan ja taas valitaan maassamme sykähdyttävin urheiluhetki 2012. Kymmenen loppusuoralle päässyttä ehdokasta ovat yleisön äänestettävissä Suomen urheilugaalan nettisivuilla.

Jos omakohtaisia huippuhetkiä hakisin menneeltä vuodelta, valinta kohdistuisi seuraaviin tapahtumiin. Luonnollisesti tarkastelen asiaa omasta perspektiivistä, joka pyörii tämän blogin ympärillä. Valinta kohdistuu siis valmentamiini joukkueisiin, tai niihin joiden kanssa olen toiminut tiiviissä yhteistyössä.

Kaukaloblogin 2012 sykähdyttävimmät urheiluhetket:

1. TPV C14 Valkoinen - Tampereen piirin mestaruus sarjassa C14 Ykkönen (jalkapallo)
2. Tappara D1 Forum - Hämeen piirin mestaruus D1 AA -sarjassa (jääkiekko)
3. TPV C14 Valkoinen - Pori Cup pronssia (jalkapallo)

1. Joukkue saavutti sen mitä saavutettavissa oli. Teki sen puhtaasti, häviämättä yhtään ottelua. Tähän päädyttiin lähtökohdista, joissa ensimmäisenä ei ole kilpailullisuus. Joukkueella oli vaatimattomat harjoitusolosuhteet, kasvatuksellinen ja vapaaehtoista osallistumista salliva ilmapiiri, jokaisella mahdollisuus peleihin ja lähinnä pienen kaupunginosa-alueen kaveripiiristä koostuva joukkue.

Kun tämä kaikki vielä tiivistetään hyvään joukkuehenkeen ja joka osa-alueella hienosti kuluneeseen kauteen, vuoden sykähdyttävin urheiluhetki on löytynyt.

2. Jos jääkiekkojoukkueesta voidaan puhua, että tässä tapauksessa yhdistyy kilpailullisuuteen maltti, kasvatus, tasapuolisuus ja kaikkien huomioon ottaminen, niin tässä oltiin aika lähellä sitä. C-joukkueiden kynnyksellä kilpailu on kovaa ja sitä vaikeampaa ryhmän haltuun ottaminen. Nyt se onnistui (Kiitos Rike  ja Jampe).

3. Kun ykköstilan voittaneen joukkueen kanssa käydään nappaamassa pronssia kovassa turnauksessa, lomaillaan samalla kolme päivää erittäin hienossa säässä, hyvässä seurassa ja kaikki vielä toimii hienosti, on kolmostila hyvin ansaittu.

Tässä siis kaukaloblogin vuoden 2012 sykähdyttävimmät tapahtumat. Valtakunnalliset valinnat näemme tammikuussa. Huonoja valaintoja listalla ei olisi Leo-Pekka Tähti tai Jesse Joensuu. Hyvässä Padassa porisseet oman kaupungin lähettiläät. Onnea äänestykseen.

Joulun aikaan

Joulu. Lepäämisen, rauhoittumisen ja ruokailun aikaa. Ei kiire mihinkään ja voi vaan olla - tekemättä mitään. Näin ehkä meillä tavallisilla ihmisillä.

10-ottelija ja olympiavoittaja Daley Thompson oli toista mieltä. Harjoittelemalla täyspainoisesti myös jouluna hän sai pienen edun muihin kilpakumppaneihin, jotka rauhoittivat joulupäivän harjoituksilta.

Jos saavutettu etu ei ollut todellinen - fyysinen etumatka - niin varmasti myös henkisellä puolella ajatus pienestä yliotteesta vastustajiin ruokki voittajan matkaa palkintopallille.

Olisiko myös ollut niin, että kun Thompson aikoinaan antoi lehdistölle näitä lausuntoja joulupäivän kolmesta treenistään, niillä saatiin myös kilpakumppaneilta "polvet tutisemaan".

Kolme treeniä joulupäivänä. Näin tehdään olympiavoittajia. Lisää juttuja Thompsonin jouluharjoittelusta voi hakea täältä->.

Ja lopuksi huomio oheiseen kuvaan, joka kertoo Thompsonin tähteydestä kaiken. Joulu on vilkasta aikaa myös konsolipelimarkkinoilla ja kuten jo aikoinaan 80-luvulla - niin kuin myös tänä päivänä - vain suurimmat urheilutähdet saavat nimensä pelien kansiin.

VPK

Tänään Pro Urheilu -tunnustus. Onnittelut!

Ja tässä tarinat ->.