keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

Uudet välineet


Sosiaalinen media toimii hyvin juniorijoukkueen apuna muun toiminnan rinnalla. Olen kuluvan talven aikana testannut asiaa käytännössä 13-14 vuotiaiden futsal/jalkapalloryhmän kanssa. Suljettu Facebook-ryhmä antaa mahdollisuuden kommunikoida joukkueen kanssa monella eri tavalla ja konsepti toimii.

Tämän päivän nuoret ovat lapsesta asti kasvaneet kiinni tietokoneisiin, verkkoihin ja tapaan toimia sosiaalisen median kautta. Heille tämä kaikki on itsestään selvyyttä. Valmentajat ovat usein vanhempaa ikäpolvea, joille nämä tavat voivat olla vieraampia. On kuitenkin suuri etu, jos pystytään puhumaan nuorten "omalla kielellä".

Joukkueen Facebook-ryhmä toimii niin, että kaikilla jäsenillä on mahdollisuus lisätä sinne lajiin liittyviä videoita, kuvia tai muita viestejä. Joukkue voi lukea, katsella tai kommentoida kaikkea. Olen itse esittänyt ajatuksia herättäviä kysymyksiä joukkueelle lajiin liittyvistä asioista, antanut kotiläksyjä tai tehnyt yksinkertaisia analysointeja opetusvideoiden pohjalta oppimismielessä.

Tässä vielä yksi esimerkki toiminnan helpottamisesta ihan käytännön työssä kentällä. Lisäsin tulevan viikon harjoitukseen liittyvän videon jakoon maalivahdeille edeltä käsin. Näin harjoitus oli tuttu jo salille tullessa, eikä sitä tarvinnut sen enempää selitellä.

Näin saadaan laajennettua ja tiivistettyä helposti joukkueen sisäistä toimintaa sekä tuotua uusia elementtejä mukaan. Ja koska tiedonjako on kaksisuuntaista, pääsevät kaikki osallistumaan ja tämä vahvistaa joukkueen tuntemuksia. Ei pelkkää viestintää, vaan tunne siitä, että "tämä on Minun joukkueeni".

Ei kommentteja: