keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2015

Maajoukkueen kujanjuoksu


Suomen jalkapallomaajoukkueen pelit kulkevat alavireisesti käynnissä olevissa EM-karsinnoissa. Tappiota tulee toisensa perään ja lehdistössä syitä ruotivat toimittajat, entiset valmentajat ja pelaajat. Jotain on siis pielessä, mutta mitä?

Yhden mielestä pelaajien taso ei riitä, toinen katsoo pelitavan olevan toimimaton. Entinen huippupelaaja haki syitä juniorivalmennuksen tasosta ja päätti ryöppynsä siihen, miten valmentajina toimivista isistä pitäisi päästä eroon ja saada ammattivalmentajia tilalle.

Luultavasti yhtä syytä ei ole, vaan kaikki nämä asiat ovat omalta osaltaan vaikuttamassa taustalla. Nykyisen maajoukkueen pelaajissa on varmasti toivomisen varaa ja pelitaktiikastakin voi olla monta mieltä.

Missään en ole kuitenkaan nähnyt tai kuullut kenenkään puhuvan otteluun valmistautumisesta. Koska samat virheet tulevat peli toisensa jälkeen, olisiko valmistautumisessa jotain parantamista? 90 prosentin keskittymistä seuraa 50 prosentin suoritus.

Junioripuolella on varmasti paljon tehtävää. Mitä aikaisemmassa vaiheessa nuoret pelaajat saadaan ammattivalmentajien alaisuuteen, voidaan odottaa jonkinlaista tasonnousua. Ehkä tähän päästään vaihe kerrallaan. Ongelman ydin on raha. Valmentajia kyllä löytyy, mutta kuka maksaa illallisen?

On kohtuutonta syyttää ongelmasta isävalmentajia. Jos näitä vapaa-aikansa korvauksetta uhraavia toimijoita ei kentillä näkyisi, ei meillä olisi nuorille tarjota minkäänlaista jalkapallotoimintaa. Joukkueet jäisivät perustamatta ja harrastajat siirtyisivät muiden lajien pariin.

Yksi oleellinen asiassa on Suomessa vallitsevat olosuhteet. Kuvassa näkyviä jalkapallohalleja pitäisi saada roppakaupalla enemmän nuorten pelaajien ulottuville. Halleja on, mutta vuoroja ei riitä kaikille. Jossain kaupungeissa hallit ovat myös tärkeimpään tarveaikaan messukäytössä. Jalkapalloa opitaan pelaamalla jalkapalloa ja pelaamalla oikealla alustalla.

Suopotkupallossa Suomella on maailmanmestaruuksia. Siihen puuhaan täällä onkin loistavat olosuhteet. Satsataanko jatkossa tähän lajiin?

Ei kommentteja: