lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

Tölkit kiertoon

Ohjaajana toimiessani olen huomannut miten harjoitus saa aina uutta potkua kun kehittää jotain uutta sen ympärille. Homma tuntuu ihan uudelta kun mukaan isketään jotain erikoista - pientä porkkanaa tai kilpailua.

Kaivelin kaapin perukoilta lisää kiekkoja ja viritin pitkästä aikaa pihalle maalin ja laukaisualustan. Ylänurkkiin sidoin säilyketölkit roikkumaan ja poikahan innostui pommittamaan niitä innolla.

Mustat kiekot ovat tulleet vahvasti mukaan harjoituksiin ja pienestä varresta ei aina löydy potkua laukauksiin. Niinpä harjoitus on tarpeen. Useamman kiekkosarjan poika saikin päästellä ennenkuin kilahti. Välillä vaihdettiin rystypuolelle ja sieltä sitten kopsahti heti ensimmäisellä ananaspurkkiin.

Ohi ammutuille kiekoille pitäisi vielä keksiä jonkinlainen pysäytin. Nyt harhakiekot ampaisevat pitkälle rinteen lumipeitteeseen. Viime kaudella käytössä oli aitaan kiinnitetty ja seipäille pingotettu pressu, mutta tämä ratkaisu ei toiminut varsinkaan kovilla tuulilla. Lähinnä saatiin aikaan hyvin toimiva purje - ja jopa vaarallinen sellainen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moukarihäkki on hyvä kiekonkerääjä. Sellaisen prototyyppi on melko helppo rakentaa :)

Meillä on tuossa lähellä urheilukenttä jonka moukarihäkkiä ei käytetä ~koskaan. Harmi ettei siihen saa raahattua lätkämaalia kovinkaan helposti. Maalit ovat kauempana rinteessä ja lukittuina.

Jan kirjoitti...

Kiitos vinkistä!

Kesällä pitänee kehitellä pihaan jotain viritystä. Rakennelman pitäisi olla tukeva, mutta helposti kasattava/purettava, mutta ei "purje"... hmmm.

Tai sitten kiinteä moukarihäkki ja moukarinheitto kakkoslajiksi pojalle...? Menee samoilla kamoilla molemmat lajit ja ehkä ryhdyn itsekin viskomaan.