sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008

Pelien väliset ohjelmanumerot

Jalkapalloturnauksissa nähdään pitkän päivän aikana kentällä toinen toistaan vauhdikkaampia tapahtumia. Totuus kuitenkin on, että pelien tauoilla tapahtuu joskus vielä enemmän.

Aamulehti-turnaus on kaupunginosatapahtuma, jossa meno on huomattavasti rennompaa kuin esimerkiksi vastaavissa ikäkausiturnauksissa.

Särkänniemi-cupissa pelaajat istuvat tauot varjossa keräten voimia mutustellen ruisleipää, banaania ja urheilujuomia. Harrastelijapuolella karkki ja makkara maistuu. Vauhtia riittää myös pelien jälkeen.

Lauantain hitti myyntitiskillä oli muoviset vampyyrinhampaat. Aamupäivän peleissä piti Alia hätyytellä peliin näillä sanoilla: "Hampaat vaihtoon ja kentälle". Luulen että turnauksessa oli ainakin yksi sankari joka pelasi vaihdon tekopurimet suussa.

Tempuista puheenollen, iltapäivän tauolla eräs joukkueemme sankari ajeli metsänreunan Dirt-radan hyppyristä polkupyörällään. Onneksi en ollut näkemässä. "Hienosti lensi", kertoi paikalla ollut yleisö. Mahtoiko ajaa kaikki kuusi peräkkäistä hyppyriä?

Eväiden syönti ja rankkarikisan käyminen usealla maalivahdilla olivat kesyjä tapoja tappaa aikaa. Eihän tämä kaikille riittänyt. Muutama duudsoni oli ehtinyt käymään metsän puolella istumassa muurahaispesässä. Ja jutut sen mukaiset.

Kun tähän listaan vielä lisätään kolme unohtunutta lippistä, kaksi juomapulloa, sekä yhdet nappikset - joita lähdettiin hakemaan kotoa hetki ennen peliä - sekä yhden pelimiehen kerrosleipä, johon oli juuri tulossa hampaanjäljet - kun tuomari samaan aikaan vihelsi pelaajia kentälle - on osa päivän vauhdikkaista tapahtumista kirjattu. Paljon jäi varmaan näkemättä. Hyvä niin.

Kentällä nähtiin näistä huolimatta kahdelta joukkueelta kauden parasta peliä. Yritys oli kova ja asenne hurtti. Lyhyt peliaika ei nostanut loppukiriä lentoon tällä kertaa ja finaaliin ei päästy. Mitäs väliä sillä on? Hampaat vaihdosta suuhun ja kotiväkeä pelottelemaan. Kauppi vaikenee.

( Photos by JSS © 2008 "Taukopallottelua" "Taukoevästelyä" )

Ei kommentteja: