Polveilevia huomioita junnuvalmentajan matkasta pelikentiltä katsomoon. Ja takaisin...?
torstaina, marraskuuta 12, 2009
Kolmen kohdan ajatuksia
Lasten urheilun parissa toimiessa herää paljon kysymyksiä ja ajatuksia. Voittaminen liittyy kiinteästi urheiluun. Mitä se on, mistä se tulee ja miten se saavutetaan. Tarvitaanko sitä?
Annetaan tällä kertaa jonkun muun esittää mielipiteensä. Christina, ole hyvä. Ja alaotsikot ovat:
Viimeisin näyttää olevan taas niin ajankohtaista asiaa. Vaasassa tapahtuu tälläkin kaudella...
3 kommenttia:
Mika
kirjoitti...
Voittamiseen liittyy minusta kaksi eri tasoa: kyky päästä annettuun tavoitteeseen (="voittaa") ja kyky valita tavoitteensa oikein (="meta-voittaa"). Surullista on se, että urheilu korostaa, koulu opettaa, yrityselämä arvostaa ja älykkyystestitkin mittaavat vain tasoa yksi. — Yksilö on yhteisöille raaka-ainetta ja "oikea tavoite" tulee annettuna.
Järjestäytynyt urheilukin houkuttelee lapsia flow-kokemuksilla omaan vaikutuspiiriinsä. Siellä nuoren tulee työskennellä lajiliiton ja seuran tavoitteiden eteen ja noudattaa johdon laatimia "sääntöjä". Ja kuten aina, parhaiten systeemiä palvelleet nimetään voittajiksi ja nostetaan jalustalle muille esimerkiksi. Yleensä tason yksi voittaja on kuitenkin tason kaksi häviäjä: flow-addikti maailmanmestari joka on luopunut omista tavoitteistaan keinotekoisesti luodun järjestelmän ehdoilla.
Kun puhutaan voittamisesta, pitää muistaa se tosiasia, että yhtä tärkeää - voittamisen kannalta - on häviäminen. Jos ei ole sitä osapuolta/tahoa/vastustajaa joka häviää, ei ole myöskään sitä joka voittaa.
Häviäjillä on siis oma roolinsa, joka ansaitsee oman kunnioituksensa, myös voittajan taholta. Ilman häviäjiä ei olisi voittajia... ja ensi kerralla roolit voivat vaihtua.
Mitä tulee vastakkainajatteluun... voittajan omat tavoitteet ja järjestelmän ehdot voivat myös kohdata. Voisi ajatella, että tämä toteutuisi parhaiten jos riippuvuussiteet järjestelmään ovat mahdollisimman vähäiset - vaikkapa puhdas amatööriurheilu?
Heti kun siirrytään ammatin, rahan ja toimeentulon maailmaan, on voittaja riippuvuussuhteessa järjestelmään. Et voi tavoitella voittoa kuin järjestelmän ehdoilla. Omat tavoitteet on ehkä haudattava, koska perheen toimeentulo on turvattava.
Yksilö on aina järjestelmän pelinappula, mutta kumpi ajaa yksilöä enemmän voittamaan - niin kaukalossa kuin yritysmaailmassa - palkinto, raha, kunnia, vai puhdas voittamisen riemu?
Ehkä kaikki syyt, mutta onko sillä väliä? Onko tärkeintä vain voittaminen, ilman syytä miksi se on tapahtunut ja mitkä seikat ovat siihen ajaneet? Tekeekö haalarimies hommansa paremmin jos saa ison "tilipussin" vai jos on tyytyväinen kättensä tuloksiin?
Järjestelmä käyttää raaka-aineitaan ja palkitsee voittajansa, mutta sen pitäisi huolehtia myös häviäjistä. Palatakseni kommentin alkuun, kaikki eivät voi olla voittajia... mutta kaikki voivat olla sankareita.
Mikan ja Janin kanssa samaa mieltä! Voittaminen on todella monitahoinen ja -tasoinen juttu, siksi siitä keskustelu on hankalaa. Voittamista "kannattava" keskustelija saa helposti kyynärpäätaktikko leiman. Voittamisessa kannattaa muistaa, että siihen sisältyy sekä prosessi että lopputulos. Jos prosessi ei ole sellainen, että siihen tuntee henkilökohtaista intohimoa niin lopputuloskaan ei koskaan ole paras mahdollinen - vaikka mitali kaulassa roikkuisikin.
Häviäminen on kolikon toinen puoli. Ei ole voittajaa ilman häviäjää. Se on selvä. Voittamiseen kuuluu häviäminen. Yksi lempilauseitani on: "valmistaudu voittamaan aina, mutta opettele myös käsittelemään häviön pettymys ja kääntämään se voitoksi oppimalla siitä."
Kyky valita tavoite oikein on yksi asia, toinen on se, että osaa valita uudelleen silloin kun tietää syvällä sisimmässään, että on otettava elämässä joku toinen suunta.
Kiitos Jan kun toit blogini näin juhlavasti esille! Täytyypä käydä Jatkoajassa lukemassa mitä Vaasassa tapahtuu :)
3 kommenttia:
Voittamiseen liittyy minusta kaksi eri tasoa: kyky päästä annettuun tavoitteeseen (="voittaa") ja kyky valita tavoitteensa oikein (="meta-voittaa"). Surullista on se, että urheilu korostaa, koulu opettaa, yrityselämä arvostaa ja älykkyystestitkin mittaavat vain tasoa yksi. — Yksilö on yhteisöille raaka-ainetta ja "oikea tavoite" tulee annettuna.
Järjestäytynyt urheilukin houkuttelee lapsia flow-kokemuksilla omaan vaikutuspiiriinsä. Siellä nuoren tulee työskennellä lajiliiton ja seuran tavoitteiden eteen ja noudattaa johdon laatimia "sääntöjä". Ja kuten aina, parhaiten systeemiä palvelleet nimetään voittajiksi ja nostetaan jalustalle muille esimerkiksi. Yleensä tason yksi voittaja on kuitenkin tason kaksi häviäjä: flow-addikti maailmanmestari joka on luopunut omista tavoitteistaan keinotekoisesti luodun järjestelmän ehdoilla.
Kun puhutaan voittamisesta, pitää muistaa se tosiasia, että yhtä tärkeää - voittamisen kannalta - on häviäminen. Jos ei ole sitä osapuolta/tahoa/vastustajaa joka häviää, ei ole myöskään sitä joka voittaa.
Häviäjillä on siis oma roolinsa, joka ansaitsee oman kunnioituksensa, myös voittajan taholta. Ilman häviäjiä ei olisi voittajia... ja ensi kerralla roolit voivat vaihtua.
Mitä tulee vastakkainajatteluun... voittajan omat tavoitteet ja järjestelmän ehdot voivat myös kohdata. Voisi ajatella, että tämä toteutuisi parhaiten jos riippuvuussiteet järjestelmään ovat mahdollisimman vähäiset - vaikkapa puhdas amatööriurheilu?
Heti kun siirrytään ammatin, rahan ja toimeentulon maailmaan, on voittaja riippuvuussuhteessa järjestelmään. Et voi tavoitella voittoa kuin järjestelmän ehdoilla. Omat tavoitteet on ehkä haudattava, koska perheen toimeentulo on turvattava.
Yksilö on aina järjestelmän pelinappula, mutta kumpi ajaa yksilöä enemmän voittamaan - niin kaukalossa kuin yritysmaailmassa - palkinto, raha, kunnia, vai puhdas voittamisen riemu?
Ehkä kaikki syyt, mutta onko sillä väliä? Onko tärkeintä vain voittaminen, ilman syytä miksi se on tapahtunut ja mitkä seikat ovat siihen ajaneet? Tekeekö haalarimies hommansa paremmin jos saa ison "tilipussin" vai jos on tyytyväinen kättensä tuloksiin?
Järjestelmä käyttää raaka-aineitaan ja palkitsee voittajansa, mutta sen pitäisi huolehtia myös häviäjistä. Palatakseni kommentin alkuun, kaikki eivät voi olla voittajia... mutta kaikki voivat olla sankareita.
Mikan ja Janin kanssa samaa mieltä! Voittaminen on todella monitahoinen ja -tasoinen juttu, siksi siitä keskustelu on hankalaa. Voittamista "kannattava" keskustelija saa helposti kyynärpäätaktikko leiman. Voittamisessa kannattaa muistaa, että siihen sisältyy sekä prosessi että lopputulos. Jos prosessi ei ole sellainen, että siihen tuntee henkilökohtaista intohimoa niin lopputuloskaan ei koskaan ole paras mahdollinen - vaikka mitali kaulassa roikkuisikin.
Häviäminen on kolikon toinen puoli. Ei ole voittajaa ilman häviäjää. Se on selvä. Voittamiseen kuuluu häviäminen. Yksi lempilauseitani on: "valmistaudu voittamaan aina, mutta opettele myös käsittelemään häviön pettymys ja kääntämään se voitoksi oppimalla siitä."
Kyky valita tavoite oikein on yksi asia, toinen on se, että osaa valita uudelleen silloin kun tietää syvällä sisimmässään, että on otettava elämässä joku toinen suunta.
Kiitos Jan kun toit blogini näin juhlavasti esille! Täytyypä käydä Jatkoajassa lukemassa mitä Vaasassa tapahtuu :)
Lähetä kommentti