keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010

Sirkus pyörii

Liigakiekkoilu sitten päättyi Tampereella tämän kauden osalta, kun Kalpa punnersi ratkaisevan voiton ajassa 71:01. Ottelu päättyi juuri hetki sitten Hakametsässä. Kun nyt ajattelee, oli ehkä sittenkin mukavampi olla kotona ja muistella edellisen pelin kotivoittoa.

Ottelua oli kyllä tarkoitus mennä seuraamaan Joonan kanssa, mutta poika ei jaksanut lähteä. Omien pelien tuoksinassa iltapäivällä kävi niin, että oma maila tökkäsi vauhdissa laitaan ja mailanpää vatsaan - ja juuri siihen pelihousujen ja rintapanssarin väliseen suojaamattomaan aukkoon. Auts.

Pelimiehillä ei ihan kaikki paikat ole suojusten peitossa. Tällä kertaa ei ilmeisesti sen vakavampaa, mutta Try Out-peli oli pakko jättää kesken. Yrityksestä huolimatta luistelu ei onnistunut, vaan veti miestä linkkuun. Turha sinne oli penkin päähän jäädä istumaan - varsinkin kun harmitti niin vietävästi. Uudet terät, veto päällä ja katsomo täynnä.

Tällä viikolla on siis tahkottu kaksi kertaa ensi kauden Try Out-pelien merkeissä. Tapahtumat ovat ensimmäistä kertaa edessä tälle ikäluokalle. Osallistujia tarkkaillaan siis tulevan kauden tasoryhmäjakoja ajatellen. Uusia pelaajia hankitaan joukkueisiin ulkopuolelta. Perjantaina on vielä yksi koitos osalle joukkoa.

Kovin on lyhyt jääkiekon kausien väli. Vanhan loppu on uuden alku. Toukokuussa käynnistyy kesäharjoittelukausi ja silloin baanalla onkin jo nuorempi D ikäluokasta -98. Kaudet vaihtuvat, pelimiehet kasvavat ja kehittyvät, mutta kaukalo pysyy. Ja laji, joka sekin on muutoksen kourissa, mutta tahti on paljon hitaampi. Kun nämä pelimiehet ovat miehen iässä, mitään oleellista ei pelin osalta ole tapahtunut.

Sirkus jatkaa kulkuaan - pellet vaihtuvat.

Ei kommentteja: