Juhannuslenkki Vuorekseen

Monella saattaa olla juhannuksen perinteenä lenkki - makkara joka isketään grilliin pihisemään - mutta tässä tapauksessa kyse on rullaluistelulenkistä juhannusaattona. Ajankohta, jolloin tiet ovat tyhjiä ja liikkuja voi tuntea itsensä kaupungin omistajaksi.

Hienoin aiheeseen liittyvä kokemus on monen vuoden takaa Porista, jossa Yleisradion aseman päivystäjänä jouduin juhannuksen pyhiksi töihin. Uskomaton tunne pyöräillä työpaikalle juhannusaaton yönä kellon lähestyessä aamuneljää.

Valoisaa mutta aavemaista. Ei yhtä ainutta ihmista tai liikkuvaa autoa matkalla. Kaduilla voi ajella millä kaistalla tahansa ja mihin suuntaan tahansa. Vastaavia kokemuksia ei kovin usein kohdalle osu. Kaupungissa on yleensä elämää ympäri vuorokauden.

Tällä kertaa olin kuitenkin liikkeellä alkuillasta ja suuntasin rullaluistimeni kohti Vuoresta, joka on uusi lähiö Hervannan kupeessa. Jostain syystä nämä maisemat on jäänyt tähän mennessä tutkimatta ja näkemättä. Nyt siis oli aika sivistää itseään.

Lähtiessäni matkaan odotukseni olivat korkealla, sillä Vuoreksen tiet ovat uusia ja niiltä sopii odottaa nykyaikaisia, sujuvia väyliä hyvillä päällysteillä. Tamperehan on rullaluistelun ääshöyl. Kiltimmin sanottuna kevyen liikenteen väylät ovat rullaluistelua ajatellen pääsääntöisesti erittäin huonoja. On epätasaisia, rosoisia ja kuoppaisia pintoja, vaarallisia keskikorokkeita vinoilla kivetyksillä, soraisia tienristeyksiä sekä epäyhtenäisiä kevytväyliä. Kun tähän lisätään vielä merkitsemättömät tietyömaakuopat ja piittaamattomat autokuskit, voidaan puhua rullaluistelun kohdalla vaarallisesta urheilusta.

Matka eteni Koivistonkylän kautta ohitustien yli ja ABC:n ohitse Vuoreksen tienristeykseen. Oltiin siis Vuoreksen porteilla. Suunta jatkui nyt kohti lähiön keskustaa. Jo ensimmäiset metrin antoivat hyvän ensivaikutelman. Tasapintainen kevytväylä eteni metsän läpi. Ei liikennettä. Auringonpaistetta ja napakka vastatuuli. Hienoa matkantekoa.

Pieni ylämäki, jonka jälkeen tiukka kaarros alamäkeen ja sivutien yli. Ja viime hetkellä koukkaus ajotien puolelle. Koko risteys täynnä soraa. Mikä mukava ansa luistelijalle. Kaartuvan alamäen alla odottaa hengenvaarallinen risteys. Kävelen nurmikaistaleen yli takaisin kevytväylälle. Toivottavasti vastaavia esteitä ei tule eteen jatkossa.

Vuorossa on matkan kohokohta. Pysähdyn Särkijärven sillalle. Toisella suunnalla näkyy Hervannan vesitorni ja vastapäätä aukeaa järvi kaikessa komeudessaan. Ohessa kuva juuri tähän suuntaan kuvattuna.

Särkijärvi on hyvin tuttu paikka. Olen vuosien saatossa melonut kajakilla sen rantoja kymmeniä kertoja ja  nähnyt esimerkiksi viiden metrin etäisyydeltä kun kolme kuikkaa lipuu hiljaa ohi täysin tyynessä vedessä. Iso ja upea lintu, joka suosii hiljaisia erämaajärviä. Tämä jo kertoo Särkijärven ainutkertaisuudesta. Näin lähellä keskustaa rauhallinen keidas ilman moottoriveneliikennettä ja massiivista mökkirakentamista.

Näkymät ovat upeat, mutta järven suunnasta silta ei varmaan ole kovin viehättävä näky. Luultavasti järvellä ei enää saavuta sitä erämaatunnelmaa, jonka joskus koin kajakilla meloessa. Silta on pilannut järven.

Jatkan matkaa ja Vuoreksen keskusta lähestyy. Vasemmalla näkyy pitkä rivistö värikkäitä taloja, oikealle nousee joskus muuta rakennelmaa. Sillan yli ja vastassa on liikenneympyrä, joka tuo mieleen keskustan. 

Oikealta alas ja liittymän yli. Kevytväylä loppuu kuin seinään ja taas ollaan ajotiellä. Onneksi ei ole autoliikennettä lainkaan. Matkanteko jatkuu tietä pitkin, sillä vasemmalla kulkeva kevytväylä on neljämetrisen sorakaistaleen takana. Mitä on miettinyt tiestön suunnittelija?

Vuores alkaa jäädä taakse. Loppu matkasta on hiekkaisia väyliä, sorakeskeytyksiä ja päättymätöntä kevytväylää. Kiroilen rämpiessäni kymmenen metriä soralla päästäkseni taas asfaltin pariin. Lopulta edessä siintää alikulku ja nousuramppi Sääksjärventielle. Hyvän alun jälkeen Vuoreksen reitit jättivät kitkerän jälkimaun.

Kevytliikenneväylä Hervannasta Sääksjärvelle on pitkä ja luonteva rullaluisteluun. Ei katkoksia ja vähän risteäviä teitä. Harmi vaan, että koko väylä on pilattu jo heti tekovaiheessa. Pinta on epätasainen ja aiheuttaa luistellessa jatkuvaa tärinää, joka puuduttaa jalkapohjat ja täristää hampaista paikat. Tämä väylä olisi paratiisi, jos se olisi aikoinaan pinnoitettu sileällä asfaltilla. Nyt siitä ei ole nauttinut kuin urakoitsija matkalla pankkiin.

Nopeasti pois täryreitiltä ja käännös kohti Hervantaa. Vasta nyt tajuan, että nenään tulee enmsimmäiset grilliruuan tuoksut. Voisi kyllä puhua hajusta, sillä karrelle oli palanut se pihvi. Saavutaan reitin korkeimmalle kohdalle. Vesitornin ja jäähallin kautta lähdetään reitin laskuosuudelle. Soramiinat ja tärinäpinnat seuraavat toistaan, mutta kohta saavutaan päätepisteeseen. Kaupunkijuhannuksen perinteitä on siis jatkettu. Kaarros kotipihaan, varusteet pois ja vuorossa seuraava juhannukseen kuuluva perinne. Ja sehän on sauna.