Lihapiirakkatarinat

Muistan miten jossain lehtijutussa kerrottiin, että ihmisen ravinnon pitäisi olla tasapainossa. Illan futsal-koitoksesta saavuttuani lähdin tältä pohjalta rakentamaan palauttavaa ilta-ateriaa. Alkuruokana savuporokeitto ja sen jälkeen tarjouslihapiirakat. Nämä kaksi ruokalajia ovat kulinaristisen asteikon äärilaidoilla, joten kokonaisuus on siis tasapainossa. Tai sitten olen käsittänyt lehtijutun ajatuksen väärin. Hmmm?

Tämän insertin jälkeen on hyvä muistella muutamalla tarinalla hetkiä lihapiirakoiden parissa. Siirrytään aluksi kaukaiselle 80-luvulle ja Porin kuuluisalle torille. Siellä pärekorien seassa oli pieni koju, jossa myytiin Ojalan kuuluisia lihapiirakoita.

Ojalan piirakat olivat isoja, pitkulaisia ja uskomattoman hyviä maultaan. Tämä ei voi olla vain oman nostalgian luoma harha, sillä netti on täynnä Ojalan liihapiirakoita ylistäviä juttuja. Tässä esimerkiksi yksi jos toinenkin juttu.

Ja nettiä selatessa huomasin, että niitä ilmeisesti saa vieläkin. Ojalan koju on ollut torilla jo 45 vuotta. Huhhuh! Ensi kesänä pitää vierailla siellä. Näin tamperelaisittain kyseessä on porilainen vastine Vaakon Nakille.

Toinen tarina aiheen tiimoilta sijoittuu samalle vuosikymmenelle, mutta kaupunki on toinen. Rauman jäähallissa tuli aikoinaan vierailtua seuraamassa Lukon ja Ässien välisiä tiukkoja koitoksia. Erään pelin erätauolla ihmettelin kun jäähallissa väki osti urakalla lihapiirakoita. Ja jokainen osti sen makkaralla.

Mielenkiinto heräsi ja heittäydyin jonon hännille. Tuohon yhdistelmään oli pakko kätkeytyä jotain maagisen sykähdyttävää makuelämystä. Ei kauppa voisi muuten käydä jatkuvalla tahdilla: lihapiirakka makkaralla... lihapiirakka makkaralla...

Lopulta pääsin itsekin tiskille tekemään saman tilauksen ja tutustumaan tähän herkkuun. Pettymys. Olihan se ihan syötävää, mutta reseptin syy selvisi vähitellen kun tavara käsistä väheni. Rauman jäähallin lihapiirakassa ei ollut lainkaan täytettä. Ei lainkaan lihaa, saati riisiä tai muutakaan täytettä - vain pelkät kuoret. Kaikki ostivat lisäksi makkaran, jotta saivat edes jotain täytettä niille kuorille. Syötyäni kävin vielä katsomassa kojun seinästä mitä siellä oikein myytiin. Ja siinä luki selvästi: Lihapiirakka. Raumalainen lihapiirakka ilman lihaa.

Lopuksi vielä paras ja herkullisin tarina lapsuuden uimareissuista Porin uimahalliin. Parituntisen pulikoinnin jälkeen - saunalämmittelyistä huolimatta - hampaat kalisivat ja huulet sinersivät. Tähän olotilaan auttoi ehdottomasti uimahallin kahvion lämmin, höyryävä lihapiirakka kaikin maustein. Se maistui aivan uskomattomalta.

Vanha uimahalli on jo saanut väistyä uuden tieltä, joten viimeistä tarinaa ei pääse enää kokeilemaan. Sen sijaan tulevana kesänä Ojalan kojulla on pakko käydä vierailulla. Jos näin tapahtuu, niin kuvat tarinan kera on nähtävissä täältä. 

Kaukaloblogi - tasapainoisen ravinnon puolesta. Jo vuodesta 2005.