Jääkiekon junioripuolen valmennus on muutosten alla. Erkka Westerlund vie eteenpäin kiekkoliiton suuntaan pientä vallankumousta.
"Sen pitää tapahtua valmennuksessa, mutta myös koko lähestymistavassa lajiin nimeltä jääkiekko. Miten kehitetään nuorten omatoimisuutta, pelirohkeutta ja itseluottamusta. Tällä hetkellä junioripuolella menestyshalu (joukkueena) ylittää yksilöiden kehittämisen."
Aamulehden tämän päivän uutisessa kerrotaan projektista jonka yksi alkupiste oli kevään hätäkokous Vierumäellä. Westerlund jatkaa aiheesta:
"Jos halutaan hyviä pelaajia, tarvitaan hyviä valmentajia. Heitä tarvitsevat lapset, nuoret ja huiput. Suurin pula on lasten valmentajista."
Muutokset etenevät portaiden huipulla vauhdilla, mutta miten nopeasti uudet tuulet puhaltavat käytännön tasolla. Tunnetusti uusien oppien ajaminen kentälle kestää ja on vaikeaa. Totutuista malleista pidetään sitkeästi kiinni.
Menestyminen tuloksellisesti on tällä hetkellä korostetusti esillä hyvän valmennustyön mittarina tämän päivän juniorikaukaloissa. Ikävä kyllä.
Koko jutun voi lukea Aamulehden nettisivuilta.
6 kommenttia:
Erkka on älykäs ja keksii varmasti kiekkopomojen kanssa miten Suomen 5-vuotiaista tehdään tulevaisuuden huippujääkiekkoilijoita. Ajattelu ei valitettavasti nouse järkevyyden tasolle, sillä itse tavoitetta ei kyseenalaisteta. Kun puhutaan alaikäisistä lapsista ja merkittävistä resurssien lisäyksestä, pitäisi myös tavoitteen yhteiskunnallisia vaikutuksia arvioida. Lisäisikö esimerkiksi yhden sijan parannus jääkiekon MM-kisoissa yhteiskunnan hyvinvointia esitettyjen panosten suhteessa? — Nyt kaivataan tutkimustietoa tulostavoitteiden perusteista.
Hyvä kommentti. Keskustelua käydään jatkuvasti huippu-urheilun asemasta ja sen vaikutuksesta mihinkään - kuten myös tarpeellisuudesta ylipäänsä.
Hyvinvoinnin parannusta voi olla vaikea arvioida ja tutkia, sillä kyse ei välttämättä ole aineellisesta hyvästä, vaan kansakunnan henkisestä pääomasta - itsetunnosta ja kulttuuri-identiteetistä.
Toisaalta monista muistakin asioista voisi tutkia, lisäävätkö ne yhteiskunnan hyvinvointia. Kannattaako Suomen satsata ja osallistua esim. Euroviisuihin?
Aina kun jääkiekon parissa puhutaan resurssien lisäyksestä, kuulostaa se tältä (sopivan lainauksen voisi ottaa tuolta esittävän taiteen - vrt. Euroviisut - puolelta) eli "artisti maksaa". Kustannukset lasten ja nuorten toiminnassa otetaan suoraan vanhempien rahapussista.
Lukiessa juttuja, tai kuullessaan sanan "resurssi", "satsaus" tai "kehitys" junnuisä kouraisee vaistomaisesti ja tiedostamattaan povitaskuaan... Siellähän se on... kaikkien lajien rakastama ja himoitsema pohjaton rahamassi... :-)
Olen yhtä mieltä tutkimustiedon tarpeesta myös kulttuuririentojen puolella. Vertaus Euroviisuihin kuitenkin ontuu siinä, että viisumenestyksen rakentamisessa ei käytetä lapsityövoimaa kuten Erkan suunnitelmissa:
"Westerlundin mielestä lapsille/nuorille pitää rakentaa yksilöllinen kehitysohjelma.
– Kuinka edetään lapsesta nuoreksi urheilijaksi ja edelleen huipulle. Lapsen pitää liikkua viiden ja 15 vuoden välillä 10 000 tuntia ja vähintään kolme tuntia joka päivä."
Pikaisen ynnäyksen perusteella suunnitelmassa puhutaan miljoonista lapsityötunneista. — Vai onko niin, että jääkiekkoliiton tavoitteiden saavuttamiseksi on oikeutettua se mikä on kansainvälisten sopimusten mukaan yrityksiltä ja kodeiltakin kiellettyä?
Painonnostaja Juri Vlasov sanoi aikoinaan, että sen yhden valkoisen hetken takia, jolloin suuret painot nousevat kuin itsestään, on valmis tekemään vuosikausia työtä.
Erkka Westerlund on tuonut tilastomaisen analyysin jääkiekkoon. En ole varma siitä, onko se hyvä. Jos pitäisi sanoa jotain, niin epäilisin, että ei.
Tuosta artikkelista tulee mieleen, että lapsista halutaan tehdä robotteja, jotka toteuttavat pelikuvioita kaukalossa. Westerlund on unohtanut kysyä, mikä saa lapset innostumaan ja syttymään. Miksi jääkiekko on kivaa. Miksi sitä jaksaa treenata. Miksi jaksaa yhden huippuhetken takia treenata vuosia? Siitä on kyse - ei siitä, että lasketaan kellon kanssa ovatko päivittäiset tunnit täynnä. Jos lapsi rakastaa liikuntaa, hän liikkuu nuo tunnit ilolla.
Eräs tuttu juniori sai sydänvaivoja juuri tuollaisen lähestymistavan vuoksi!
Kyselin aikoinaan, jo vähän vanhemmilta kiekkoilijoilta, mikä jääkiekossa on kivaa, mikä saa illasta toiseen innostumaan peleistä. Vastauksia oli mm: voittaminen, vauhti ja vaaralliset tilanteet, 'nuhjaaminen' eli tilanteissa kamppailu. Luulisin, että täältä löytyy se lastenkin into pelata, harjoitella ja kehittyä.
Erkka on turhan analyyttinen - kuten joskus omalle alalleen vihkiytyneet - ja jutusta saa sen kuvan, kuin junioritoiminta olisi tätä "robottiliukuhihnaa"... Totuus on jotain ihan muuta.
Ei ketään lasta voi pakottaa harjoituksiin ja jos näin yrittäisi tehdä, homma loppuisi melko nopeaan tahtiin.
Juuri kauden ensimmäisistä sarjapeleistä saapuneena, voin kertoa että iloa ja intoa näytti taas olevan koppi ja kaukalo pullollaan.
Elämänsä ensimmäiset sarjapelit pelannut Ivars teki elämänsä ensimmäisen maalin... Mieleenpainuva hetki, eipä tahtonut poika pysyä housuissaan.
Erkan kolme tuntia päivässä sisältää ohjattujen harjoitusten lisäksi koululiikunnan, kotimatkat, pihapelit ja -leikit. Lapsi liikkuu jo luonnostaan ja omilla ehdoillaan. Ohjattu urheilutoiminta on kavereita, yhteishenkeä, onnistumisen elämyksiä...
Tutkimusten mukaan neljä tärkeintä syytä jääkiekon harrastamiseen 12-vuotiaalla ovat:
81% Kiva kuulua seuraan
79% Kunnon kohottaminen
78% Ottelumatkat
74% Kiva olla kavereiden kanssa
Tämän ikäisillä riittää valtavasti energiaa, ja on ehkä parempi jos sitä puretaan ohjatusti kaukalossa, kuin hallitsemattomasti "kaupungin kulmilla"...
Terve Jan
Kiitos noista tutkimustiedoista. Ne kertovat siitä, mistä hyvässä harrastuksessa onkin kysymys - yhdessä tekemisestä, itsensä kehittämisestä ja hyvistä fiiliksistä.
Lähetä kommentti