Ensimmäistä kertaa vedin tänään jalkapalloharjoitukset autossa istuen. Päivän ohjelma oli vain pelkästään peliä, koska salibandykentällä ympäri menneen nilkan kanssa liikkuminen oli vaivalloista. Varsinkin Viinikan pallokentällä, jonka kunnon paikalliset hyvin tuntevat.
Tesoman jäähallin pihalla sain myöhemmin illalla hyvän vinkin. Joka pojalle langaton nappi korvaan ja ohjeistus olisi sujunut auton penkiltä kuin tyhjää vaan. Samaan tapaan kuin erotuomarit MM-kisoissa kommunikoivat. Luultavasti pelaajilta nämä laitteet olisi peleissä kiellettyjä, mutta harjoituksissa ohjeet kulkisivat perille. "Täällä komentokeskus, kuuleeko keskikenttä?"
Iltaa kohti nilkka on tuntunut yhä paremmalta. Tällä päivälle suunniteltu pyöräily töihin ja illan jalkapunttitreenit jäivät väliin, mutta kävely alkaa vähitellen onnistua. Se on jo jotain. Ei pidä vaatia liikoja.
Edellisestä salibandyhaaverista onkin jo vuosia. Silloin joku tarjoili mailan jalan alle ja nilkka vääntyi. Sitä tapausta nilkutettiin pitkään. Nyt tilanne oli maalinedustatilanteessa samankaltainen, mutta maila puuttui välistä.
Mitä tämä päivä opetti? Urheilu on vaarallista. Valmentaa voi vaikka autosta käsin. Ja elämä jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti