sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

Viikko pulkassa - uusi kelkassa

Luova tauko voi tuoda potkua tekstiin - tai vaikeuden jatkaa. Ainakin suurimpana syynä kirjausten puuttumiseen voi olla - ja onkin - muiden tapahtumien ja tekemisten moninainen kirjo. Jos aika ei riitä edes tärkeimpiin, on jostain pakko karsia. Blogi saa siis odottaa.

Menneen viikon aikana on yllättäen jalkapalloiltu ja kiekkoiltu. Tasaiseen tahtiin ja vuorotellen, joskus kolmeakin tapahtumaan päällekkäin. Seassa yleisurheilukisaa ja uintia - koulunkäynnin aakkosiakin opeteltu taas tänäkin syksynä.

Kaukajärven palloryhmä sai alkuviikosta kotistadionille vastaansa Lentävänniemen joukkueen, eikä ottelun hallitsijasta ollut epäilystäkään kun päädyttiin numeroihin 4-0. Joona #98 pelasi kauden parhaan pelinsä ja ehti kunnostautumaan kentällä ( 2 maalia ) sekä maalivahtina ( 2 pelastusta maaliviivalta ).

Ottelun jälkeen soturi kävi vielä hyppäämässä pituuskisat ja juoksemassa 60 metriä. Antoi muille tasoitusta, mutta se mitä haettiin saavutettiin. Harjoiteltiin turnauskestävyyttä.

Toinen jalkapallojoukkeeni 99 pelasi myös oman kotipelinsä muutamin 98-vahvistuksin. Niukasti takkiin, mutta erikoisuutena mainittakoon, että samassa joukkueessa pelasi tällä kertaa kolme sisarusta. Ja kaikki eri vuosina syntyneitä.

Tulevan viikon kalenteri näyttää urheilun osalta edellisen kopiolta, mutta pientä muutosta on tapahtunut lähinnä jääkiekon osalta. Jos näitä listaa niin nuoren liikkujan ja vanhan kiikkujan meno näyttää kalenterissa suunnilleen tältä:

Jalkapallopeli -98, tasojäät, jalkapalloharjoitus -99, vesiralli, taitojäät, jalkapalloharjoitus -98, jalkapallopeli -99, oma salibandy, jääharjoitus, jääharjoitus. Ja siinä sitten onkin viikko vierähtänyt.

Pojalla viisi tapahtumaa, isällä neljä ohjaustapahtumaa, viisi kuljetussuoritusta - jokunen ajokilometri - ja yksi oma ryhmähikoilu. Plus vielä muut omat liikuntasessiot - viisi kertaa. Ugh.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vesiralli? :)

Ihan kohtuullisia tuntuu noi teidän viikot olevan. Eipä tuo aktiivisuus kyllä pahaksikaan ole, mikäli vaan paukkuja riittää.

Sellainen juttuhan siinä on, että yleensä siinä vaiheessa kun alkaa tuntumaan siltä että on liikaa tekemistä, on liian myöhäistä.

Jan kirjoitti...

Vesiralli on Kooveen nimitys uintiryhmälle jossa harrastetaan kerran viikossa monipuolisesti altaassa uintitekniikkaa, leikkejä, pallopelejä, uimahyppyjä jne.

Kyllähän tuo lista hirveältä näyttää, mutta osa tapahtumista on päällekkäisiä eli kaikkiin ei pysty edes osallistumaan.

Tilanne muuttuu kunhan jalkapallo siirtyy muutaman viikon kuluttua tauolle.

Olet oikeilla jäljille... Energiat voi loppua yllättäen jos kuormaa tulee liikaa kannettavaksi. Pojan osalta pidän kyllä huolen siitä, että myös lepoa tulee riittävästi ja välillä otetaan pidempi tauko jos siltä näyttää.

... ja mitä tulee omiin rientoihin, isot lapsiperheet ovat tänä päivänä niin tiukilla, että päivät täyttyvät tekemisestä joka tapauksessa... jos jostain luopuu, uutta tekemistä ilmaantuu tilalle...

"Ihan sama", kuten Joonalla on välillä tapana asioita ilmaista. :-)