Viikko pulkassa - uusi kelkassa
Menneen viikon aikana on yllättäen jalkapalloiltu ja kiekkoiltu. Tasaiseen tahtiin ja vuorotellen, joskus kolmeakin tapahtumaan päällekkäin. Seassa yleisurheilukisaa ja uintia - koulunkäynnin aakkosiakin opeteltu taas tänäkin syksynä.
Kaukajärven palloryhmä sai alkuviikosta kotistadionille vastaansa Lentävänniemen joukkueen, eikä ottelun hallitsijasta ollut epäilystäkään kun päädyttiin numeroihin 4-0. Joona #98 pelasi kauden parhaan pelinsä ja ehti kunnostautumaan kentällä ( 2 maalia ) sekä maalivahtina ( 2 pelastusta maaliviivalta ).
Ottelun jälkeen soturi kävi vielä hyppäämässä pituuskisat ja juoksemassa 60 metriä. Antoi muille tasoitusta, mutta se mitä haettiin saavutettiin. Harjoiteltiin turnauskestävyyttä.
Toinen jalkapallojoukkeeni 99 pelasi myös oman kotipelinsä muutamin 98-vahvistuksin. Niukasti takkiin, mutta erikoisuutena mainittakoon, että samassa joukkueessa pelasi tällä kertaa kolme sisarusta. Ja kaikki eri vuosina syntyneitä.
Tulevan viikon kalenteri näyttää urheilun osalta edellisen kopiolta, mutta pientä muutosta on tapahtunut lähinnä jääkiekon osalta. Jos näitä listaa niin nuoren liikkujan ja vanhan kiikkujan meno näyttää kalenterissa suunnilleen tältä:
Jalkapallopeli -98, tasojäät, jalkapalloharjoitus -99, vesiralli, taitojäät, jalkapalloharjoitus -98, jalkapallopeli -99, oma salibandy, jääharjoitus, jääharjoitus. Ja siinä sitten onkin viikko vierähtänyt.
Pojalla viisi tapahtumaa, isällä neljä ohjaustapahtumaa, viisi kuljetussuoritusta - jokunen ajokilometri - ja yksi oma ryhmähikoilu. Plus vielä muut omat liikuntasessiot - viisi kertaa. Ugh.
Tunnisteet: Jalkapallo, Jääkiekko, Urheilu
.jpg)
.jpg)


