keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Pallon pyörteissä

Aivan mahtavaa jalkapalloviihdettä illan MM-karsintaottelussa Suomi-Saksa. Harmi vaan, että voitto EM-kakkosesta jäi niin pienestä kiinni. Kaikesta huolimatta hieno peli ja kun moneen viikkoon oli aikaakin istua sohvalle katsomaan. No, itse asiassa se aika nyt vaan otettiin.

Ennen vitoskanavan pariin siirtymistä oli ohjelmassa - mitäpäs muuta - jalkapalloa sangen vapaamuotoisten harjoitusten muodossa ( 98 )  ja heti perään kesän viimeisen ottelun tuomarina juoksemista ( 99 ). Molemmille Kaukajärven junnuryhmille lyötiin näin sinetti tälle kaudelle ja homma on viimeisiä päätöstilaisuuksia lukuunottamatta paketissa.

99-ryhmä on jäänyt näissä blogi-teksteissä lähes täysin varjoon, mutta samaan tapaan sielläkin harjoituksia pyöritetty kuin vuotta vanhemmissa. Eräällä tavalla kyseessä on ollut joukkueen toiminnan polkaiseminen käyntiin niin, että jatkossa pyörä jatkaisi kulkuaan omin vetäjävoimin eteenpäin. Ja sehän jatkaa. Ohjaajat on nyt koulittu ja keväällä homma jatkuu näiden voimin.

Nuorempien kanssa toimiminen on vaatinut taas paluuta opetusmalleissa muutamaa vuotta taaksepäin, joka on tuonut oman mielenkiintonsa asiaan. Hieno ja vähän erilaisempi ryhmä kuin nuo vanhat konkarit. Nuoret innokkaat lupaukset tänä kesänä olivat: Ali, Julius, Zeineb, Oona, Robin, Totte, Markus, Melissa, Santeri, Erkki ja Joonas.

 

Ei kommentteja: