maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Saaristossa

Pitkä viikonloppu vietettiin saaristossa, Dragsfjärdin edustalla, Kasnäsin saaressa. Mökkeilyn lisäksi ohjelmassa oli isompi sukutapaaminen ja tutustumista merelliseen ympäristöön.

Jalkapallon MM-kisatkin tuli avattua kun mökistä löytyi toimiva televisio ja pienen ihmettelyn jälkeen vielä kytkemätön digiboxi. Pian oli piuhat kiinni ja hyväksyttävä kuvalaatu ruudussa. Kaiken muun tekemisen ohella tuli siis muutama ottelukin nähtyä.

Sunnuntaina Sorsat pelasi turnausta ja Matti hoiti peluutuksen, kun vakiohjaajat olivat kaukana - toinen siella saaristossa ja toinen etelän lämmössä.

Pelipäivänä saamani tekstiviesti kertoi Sorsien ottaneen ensin 4-1 voiton Tesomasta, ja sitten perinteisin numeroin 4-0 päänahan Härmälän joukkueelta. Onnittelut pojille ja Matille hienoista peleistä!

( photo by JSS c 2006: " Kasnäsin kalastajapariskunta " )

Ei kommentteja: