keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Suunta Mutariin...


Kesän sarjapelit käynnistyivät legendaarisella Mutarin kentällä. Moni tie vie Mutariin... moni ei, sanoo vanha sananlasku. Kentälle on vaikea löytää. Kaikesta huolimatta kaikki saapuivat lopulta ajoissa paikalle - kuka mitäkin metsäpolkua seuraten.

Olkahisten joukkuetta vastaan on hieno pelata. Reilu peli ja kova yritys on aina ollut joukkueen tavaramerkkinä. Taitoakin löytyy pojasta kuin pojasta aimo annos. Siinä on jokaisella joukkueella kova työ edessä jos pisteet aikoo viedä.

Tälle kaudelle kentän maaleihin oli viimein saatu kauan kadoksissa olleet verkot ja niitähän oli mukava venytellä. Tänään tehtiin peräti yhdeksän maalia ja Kaukajärvi vei voiton kotiin tuloksella 6-3.

Alku ei tosin lupaillut hyvää, sillä pieni vaimeus ja tuntuman haku päästi vastustajan maalipaikoille ja pian oltiinkin 1-3 tappiolla. Lopussa Kaukajärven pikajuna jyskytti vauhdin päälle ja aina vaan kovemmin. Sitä ei lopussa pidätellyt mikään.

Maalipaikkoja riitti runsain mitoin, mutta laukaukset suuntautuivat ohi maalin, tai sitten ajauduttiin liian lähelle maalivahtia joka ehti hätiin. Laukauksia pitääkin harjoitella jatkossa enemmän ja kunhan sihti saadaan kohdalleen, tykitys voi alkaa.

Hieno peli jossa kunnostautuivat erityisesti Julius, Rene, Leevi ja Jaakko. Akseli maalissa venyi totutun varmasti ja avaukset sujuivat mallikkaasti. Loppua kohti huipentuva tehorutistus jota koko joukkue voi ylpeänä muistella. Maanantaina aloitetaan kotipelit Kaukajärven historiallisella stadionilla kun vastassa on PJK.

( Phot by JSS © 2008: "Lämmittelyrinki Mutarilla" )

Ei kommentteja: