Nurmellehan emme koskaan pääse, vaikka uusiakin kenttiä jatkuvasti kaupunkiin nousee. Kauppari on kauppari. Hiekkakenttienkin vuorot ovat yhä vain harveneva luonnonvara. Tästä huolimatta mikään ei voi lannistaa kun positiivinen henki puhaltaa.
Joukkueessa on muutamia uusia poikia, joten heti alkuun oli hyvä käydä tutustumiskierros läpi. Homma menee näin. Heitetään pallo rivin ensimmäiselle, joka esittelee itsensä ja heittää pallon takaisin. Sitten on vuorossa seuraava ja niin edelleen.
Julius keksi, että nimen lisäksi kerrotaan mistä pitää. Hyvä ajatus ja niin tehtiin. Näin siis kuultiin, mistä asioita kukin piti. Rivin lopussa ollut Akseli heitti viimeisen niitin: "Pidän jalkapallosta".
Totesin tähän, että nyt osuttiin asian ytimeen. Tämän takia me olemme täällä kentällä, joukkueena, innoissamme ottamaan vastaan uusi kausi, joka nousee pallokentän hiekasta kuin keväinen leskenlehti läpi asfaltin.
Kun kysymykseen: "Kuka muu pitää jalkapallosta", nousee jokainen käsi samantien, ylös ja korkealle, ei voi kuin katsella miten kova voi olla joukkueen, pallon ja pelikentän kolmiyhteyden voima.
Kun taas kerran näkee sen harjoitusinnon ja joukkuehengen tuulahduksen, tietää hyvin miksi ohjaajana jaksaa viidettä kesää miettiä harjoituksia, asetella keiloja ja tikkaita, kerätä palloja, puhaltaa ja tuomita, opastaa, lämmitellä, venytellä...
Jaksaakseen toimia ohjaajana pitää olla henki mukana. Peliareenoilla tarvitaan hengen miehiä. Aivan samalla tavalla kuin Akseli kiteytti loppuun mistä pelimies rakentuu: "Minä pidän jalkapallosta". Henki vie miestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti