lauantaina, kesäkuuta 06, 2009

Tulemme Kaukajärveltä - pelaamme jalkapalloa...!



Kesäturnaus oli tänä vuonna puolentoista tunnin rutistus, jossa edellisen pelin loppuessa siirryttiin toiselle kentälle ja taas ottelu käyntiin. Puoli tuntia täyteen ja taas sama operaatio. Ainakin pysyttiin kylmähkössä säässä lämpiminä.

Tekonurmi toimi hyvin, mutta pallo karkaili maalilaukauksista jatkuvasti aidan yli rinteeseen ja sitä kautta järveen. Tällä kertaa jokainen pallo saatiin takaisin kentälle. Ahvenisjärven kentän ominaispiirteitä.

Kaukajärvi pelasi kolme peliä, voitti kaikki, teki kahdeksan maalia ja päästi yhden. Aika hyvin, mutta sitä parasta vastusta jota toivottiin ei nyt saatu kentän toiseen päähän - johtuen turnausmatematiikasta. Peli- ja maali-iloa sitäkin enemmän.

Joukkueen syöttöpeli on nyt lähtenyt kulkemaan, vaikka vieläkin irtonaisemmin palloa pitäisi vapaalle kaverille lapikkaasta tarjota. Maalipaikkoja oli roppakaupalla ihan tuplamäärään asti. Kehikoita kolisteltiin neljästi ja suoraan maalivahtia päin ammuttiin useasti.

Koko joukkue pelasi tänään erityisen aktiivisesti ja yritti kovasti. Erityisesti #18 Robert pelasi parhaat pelinsä sinä aikana kun olen niitä kesäisin nähnyt, ja hoiti yhdenkin vastustajan hyökkäyksen sellaisella ryminällä etten ole aikoihin nähnyt.

#7 Juho alimmaisena keskipuolustajana - "joukkueen tärkein kenttäpelaaja" - hoiti tonttinsa virheettömästi. Hyökkäysketju eri koostumuksissaan loi useita maalintekopaikkoja vastustajan maalille. Maalivahdeilta varmat suoritukset, vaikka työt olivatkin tänään minimissä.

Jalkapallokautta on mukava jatkaa kun peli-ilo, joukkuehenki ja tasaisesti nouseva suoritustaso peleissä kohtaavat. Tänään puuttui yksi tärkeä ketju lenkistä, mutta toivottavasti tämäkin - toisen toipumista odottavan kanssa - saadaan pian pelikuntoon ja kentille.

Kun Suomi vielä tarjosi kohtuullisen hyviä esityksiä illan karsintapelissä Liechtensteinia vastaan, voidaan todeta jalkapallopäivän olleen hedelmällinen ja viihdyttävää. Mukavaa oli ja tarjosi vain voittoja.

( Photos by JSS © 2009 )

Ei kommentteja: