Viikonloppu hajotti ryhmämme erilleen, koska toisella joukkueella oli pelit jo lauantaina. Niinpä treenit ja Lumimiehen leikkiminen aloitettiin puolella miehityksellä. Siitä jatkettiin luistelu- ja maalintekoharjoituksilla. Lopuksi pelattiin vähän isommalla kentällä.
Peliin ei saatu kuin yksi maalivahti, joten ohjaajan piti uhrautua toiselle maalille. Onneksi mukana oli kakkospolvisuojat ja vähän muutakin. Luulen ettei parin vuoden päästä maalille ole mitään asiaa ilman asianmukaisia suojia. Sen verran kovia vetoja pojilta lähtee jo nyt.
Harjoitusten puolivälissä tuli tekstiviesti Eerolta. Pelit naapurikunnassa olivat päättyneet toisen joukkueemme osalta voittoon ja tasapeliin. Kahdessa ottelussa tehty 12 maalia... pienet juhlat siis.
Sunnuntaina oli vuorossa omat kahden pelin koitokset, vastassa tutun paikallisvastustajan joukkueet. Menneen viikon harjoitusten perusteella odotettavissa oli ihan hyvää peliä.
Kolmen kauden aikana en ole kertaakaan nähnyt samanlaista poikakasaa jäällä, kuin ensimmäisen ja voitetun ottelun jälkeen. Ei siinä kasassa koko joukkue ollut, mutta riemu purkaantui tavalla jota ei kovin usein näe.
Voitto oli myös ansaittu ja vain vastustajan hyvä maalivahti piti lukemat kohtuullisina. Päivän toisessa pelissä numerot kääntyivät toisinpäin. Suurin lataus hupeni ensimmäiseen peliin. Myös vastustajan millintarkat alanurkkavedot olivat vaikeita torjuttavaksi.
Huomasin jäällä ollessani miten tärkeä varuste kypärä on myös ohjaajilla. Koskaan ei tiedä kuka ympärillä pyörivistä pojista liukuu takaapäin jaloille. Nyt sellainen tapaus kävi kaksi kertaa ja toisella kerralla pää kolisi vaihtopenkin reunaan.
Valtaosa valmentajista ei käytä kypärää edes harjoituksissa, saati pelien aikana. Tämä on tietysti jokaisen oma valinta ja onhan monilla paksu kallo. Meillä on pääsääntöisesti kaikilla ohjaajilla kypärät käytössä niin harjoituksissa kuin peleissäkin jäällä ollessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti