keskiviikkona, marraskuuta 30, 2005

Ulkokaukalot

Keskiviikon harjoitus vietiin läpi ulkoilmassa ja sää oli todella mitä parhain. Aste pakkasta ja jää hyvässä kunnossa. Lapsilla oli hauskaa. Kuka kaipaa peltistä koppia kun olosuhteet ovat kohdallaan ulkona? Pitää kuitenkin muistaa, että tässä tapauksessa kyseessä on tekojää, vaikka avoimen taivaan alla kaarrellaankin. Luonnonjäitä saa vielä odotella jonkun aikaa.

Tänä syksynä on sanomalahdessä keskusteltu kaupungin aikeista lakkauttaa ( taas ) luonnonkenttiä ja poistaa kaukaloita. Ja syynä on tietenkin kaupungille saatavat ( mitättömät ) säästöt.

Lapset tarvitsevat lähiliikuntapaikkoja. Kenttiä, joille voi mennä pelailemaan helposti ilman pitkiä matkoja tai autokyytiä. Kaikki eivät voi, tai halua osallistua ohjattuun harrastustoimintaan. Juuri näitä kaivataan eniten liikunnan pariin. Seuroissakin käyvät haluavat välillä mennä sille lähikentälle "höntsäilemään". Sinne voi saada joskus isän, äidin tai kaveritkin mukaan.

Kaupungin linja on käsittämätön. Perusteluna kerrotaan että kenttien käyttö on vähäistä. Jos kenttä on, sinne voi aina joku eksyä. Jos sitä ei ole, vuorenvarmaa on ettei käyttäjiä ole. Annetaanko me näin helposti periksi?

Suuri syy kenttien käyttämättömyyteen on myös se, että ne eivät houkuttele, ovat huonosti hoidettuja tai liian pieniä. Valaistus, maalit, katos ja penkit, auraus... tukevat lumikolat käytössä. Perusasiat kuntoon ja pidetään niistä kiinni. Silloin on tärkein tehty kaupungin puolesta ja kävijöitä löytyy varmasti.

Jos kustannuksista puhutaan, voidaan tulevaisuudessa odottaa yhä lisääntyviä kuluja yhteiskunnalle vaivoista, joita istumatyö ja liikkumattomuus väestölle tuo. Sen rinnalla säästöt suljetuista kaukaloista ovat pieniä. Katse tulevaisuuteen on paikallaan... ja helppoa.

1 kommentti:

Jan kirjoitti...

Tämä on hieno homma. Näin se pitäisi hoitaa. Varmasti halukkaita hoitajia monelle kentälle löytyisi ja sitä mukaa kävijöitä kun paikat on kunnossa. Ja varmasti säästöä syntyy.

Ikävä kyllä täältä Tampereelta löytyy edellisvuosilta esimerkkejä siitä, miten kaupungin väki on ajanut alkutalven innokkaita jäädyttäjiä pois kentiltä. Oma-aloitteisuutta siis on löytynyt, mutta yhteistyö kaupungin kanssa ei näissä asioissa näytä sujuvan.

Positiivinen asenne auttaa, mutta se pitäisi olla molemmilla tahoilla. Ja selkeä ajatus siitä - tärkein pointti - että lapsilla on jää ja kentät käytössä, ja homma toimii.