Viikonloppu meni jalkapallokurssin parissa. Isänpäivän iltapäivä huipentui kahden ja puolen tunnin saliharjoitukseen. Hyvin tunsi tehneensä jotain fyysistä, koska takana oli jo kaksi koulutuspäivää harjoituksineen.
Perjantai oli omistettu maalivahtivalmennukselle. Hyvin selväksi tuli, että maalivahti on joukkueen tärkein pelaaja. Näin on myös jääkiekossa. Joukkue ei voi menestyä ilman hyvää maalivahtia.
Kaksi seuravaa päivää vietettiin pelikäsityksen valmentamisen parissa. Lajeina jalkapallo ja jääkiekko ovat erilaisia, mutta samoista elementeistä peli kuitenkin koostuu. Maaleja yritetään tehdä, pelivälinettä syötellään pelaajalta toiselle, hyökätään ja puolustetaan.
Kurssin sisällöstä suurin osa on käytettävissä vasta myöhempinä vuosina. Tämän ikäisillä tärkeintä on keskittyä taitotekijöihin, lajista riippumatta. Liian monimutkaiset pelilliset harjoitteet menevät hukkaan, jos perusasiat kuten juoksu/luistelu, pallon/kiekon käsittely ja syöttö eivät vielä onnistu kunnolla. Sitä paitsi kehittyvät lapset eivät pysty vielä käsittelemään ja hahmottamaan pelitilaa ja kanssapelaajia riittävän hyvin.
Tämän ikäisen harjoittelussa on muutenkin keskityttävä perustaitojen harjoitteluun, sekä monipuolisiin liikunnallisiin kokemuksiin. Pelien maaliluvuilla ei ole mitään merkitystä tässä iässä, jos halutaan pelaajalle kehitystä myöhemmin. Kasvuun liittyvät herkkyyskaudet olisi käytettävä hyväksi, ja tehtävä oikean ikäisenä oikeita asioita. Tämä perusasia tulee joka kurssilla ja käänteessä vastaan, oli laji mikä hyvänsä. Siksi tätä ei voi olla liikaa huomioimatta lasten valmennusta suunnitellessa.
Lauantain harjoituksiin en ehtinyt ja Lieskojen sunnuntain pelitkin jäi näkemättä. Kaikkeen ei voi ehtiä. Koulutuksessa kuulin jalkapallovalmentajasta joka aikoinaan oli käynyt vetämässä joukkueen harjoitukset viitenä päivänä viikossa. Ei tässä vielä mitään, mutta kun koti sijaitsi Äänekoskella ja joukkue Helsingissä, voi kuvitella mikä into asiaan on oltava. Minä en tähän pystyisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti