Kaukalo ja nahkakuula

Keskiviikon harjoitus vietiin läpi ulkoilmassa ja sää oli todella mitä parhain. Aste pakkasta ja jää hyvässä kunnossa. Lapsilla oli hauskaa. Kuka kaipaa peltistä koppia kun olosuhteet ovat kohdallaan ulkona? Pitää kuitenkin muistaa, että tässä tapauksessa kyseessä on tekojää, vaikka avoimen taivaan alla kaarrellaankin. Luonnonjäitä saa vielä odotella jonkun aikaa.

Tänä syksynä on sanomalahdessä keskusteltu kaupungin aikeista lakkauttaa ( taas ) luonnonkenttiä ja poistaa kaukaloita. Ja syynä on tietenkin kaupungille saatavat ( mitättömät ) säästöt.

Lapset tarvitsevat lähiliikuntapaikkoja. Kenttiä, joille voi mennä pelailemaan helposti ilman pitkiä matkoja tai autokyytiä. Kaikki eivät voi, tai halua osallistua ohjattuun harrastustoimintaan. Juuri näitä kaivataan eniten liikunnan pariin. Seuroissakin käyvät haluavat välillä mennä sille lähikentälle "höntsäilemään". Sinne voi saada joskus isän, äidin tai kaveritkin mukaan.

Kaupungin linja on käsittämätön. Perusteluna kerrotaan että kenttien käyttö on vähäistä. Jos kenttä on, sinne voi aina joku eksyä. Jos sitä ei ole, vuorenvarmaa on ettei käyttäjiä ole. Annetaanko me näin helposti periksi?

Suuri syy kenttien käyttämättömyyteen on myös se, että ne eivät houkuttele, ovat huonosti hoidettuja tai liian pieniä. Valaistus, maalit, katos ja penkit, auraus... tukevat lumikolat käytössä. Perusasiat kuntoon ja pidetään niistä kiinni. Silloin on tärkein tehty kaupungin puolesta ja kävijöitä löytyy varmasti.

Jos kustannuksista puhutaan, voidaan tulevaisuudessa odottaa yhä lisääntyviä kuluja yhteiskunnalle vaivoista, joita istumatyö ja liikkumattomuus väestölle tuo. Sen rinnalla säästöt suljetuista kaukaloista ovat pieniä. Katse tulevaisuuteen on paikallaan... ja helppoa.

Viikonloppu hajotti ryhmämme erilleen, koska toisella joukkueella oli pelit jo lauantaina. Niinpä treenit ja Lumimiehen leikkiminen aloitettiin puolella miehityksellä. Siitä jatkettiin luistelu- ja maalintekoharjoituksilla. Lopuksi pelattiin vähän isommalla kentällä.

Peliin ei saatu kuin yksi maalivahti, joten ohjaajan piti uhrautua toiselle maalille. Onneksi mukana oli kakkospolvisuojat ja vähän muutakin. Luulen ettei parin vuoden päästä maalille ole mitään asiaa ilman asianmukaisia suojia. Sen verran kovia vetoja pojilta lähtee jo nyt.

Harjoitusten puolivälissä tuli tekstiviesti Eerolta. Pelit naapurikunnassa olivat päättyneet toisen joukkueemme osalta voittoon ja tasapeliin. Kahdessa ottelussa tehty 12 maalia... pienet juhlat siis.

Sunnuntaina oli vuorossa omat kahden pelin koitokset, vastassa tutun paikallisvastustajan joukkueet. Menneen viikon harjoitusten perusteella odotettavissa oli ihan hyvää peliä.

Kolmen kauden aikana en ole kertaakaan nähnyt samanlaista poikakasaa jäällä, kuin ensimmäisen ja voitetun ottelun jälkeen. Ei siinä kasassa koko joukkue ollut, mutta riemu purkaantui tavalla jota ei kovin usein näe.

Voitto oli myös ansaittu ja vain vastustajan hyvä maalivahti piti lukemat kohtuullisina. Päivän toisessa pelissä numerot kääntyivät toisinpäin. Suurin lataus hupeni ensimmäiseen peliin. Myös vastustajan millintarkat alanurkkavedot olivat vaikeita torjuttavaksi.

Huomasin jäällä ollessani miten tärkeä varuste kypärä on myös ohjaajilla. Koskaan ei tiedä kuka ympärillä pyörivistä pojista liukuu takaapäin jaloille. Nyt sellainen tapaus kävi kaksi kertaa ja toisella kerralla pää kolisi vaihtopenkin reunaan.

Valtaosa valmentajista ei käytä kypärää edes harjoituksissa, saati pelien aikana. Tämä on tietysti jokaisen oma valinta ja onhan monilla paksu kallo. Meillä on pääsääntöisesti kaikilla ohjaajilla kypärät käytössä niin harjoituksissa kuin peleissäkin jäällä ollessa.

Jokerien uusi valmentaja Curt Lindström veti tietojeni mukaan ensimmäisiä harjoituksia pelaajille viralliset pelipaidat päällä, koska se helpotti pelaajien nimien ja numeroiden opettelua. Mukavaa havaita että Curre on keksinyt tämän tavan, jota olemme käyttäneet jo viime kaudella junnujen kanssa.

Curre voisi ottaa muutakin oppia harjoituksistamme. Miehille alkuun vaikka pari kierrosta Lumimiestä, jota tulemme itsekin tulevana lauantaina leikkimään. Tällä, tai jollakin muulla tavalla nimimiesten kipsi on murrettava. Peliin on saatava takaisin ilo ja hauskuus. Myös paluu perusasioihin voisi auttaa.

Kaikesta huolimatta en halua opettaa Currea, koska häneen verrattuna olen tietämätön ja huono valmentaja. Vai voisiko sanoa... ylipäänsä minkään sortin valmentaja. Tsemppiä siis Currelle!

Illalla oli kauden ensimmäiset harjoitukset avokaukalossa. Asteet plussan puolella ja pientä tihkua ilmassa, mutta yllättävän hyvä jää oli kaikesta huolimatta. Jäällä jatketaankin kaksi kertaa viikossa. Parin viikon päästä on edessä poikien odottama turnausmatka Helsinkiin, Curren joukkueen poikia tapaamaan.

Jääkiekossa tarvitaan paljon varusteita. Harjoituksista kotiin saapuessa huomasin että ohjaajalla kasseja voi olla jopa kolmin kappalein, kuten kuvasta voi havaita. Isoissa varustekasseissa kulkee mukana paljon tavaraa. Tässä pieni katsaus ohjaajan kasseihin.

Ensimmäisessä kassissa: Omat luistimet, kypärä, hanskat. Pojan luistimet, kypärä, pelihousut, polvisuojat, hartiasuojat, kyynärsuojat sekä täydellinen muu varustus pelipaitoineen. Pyyhe, kylpytossut, pesuaine, vaihtovaatteet, takki ja housut. Taktiikkataulu, tussi, pyyhin, ensiapulaukku, teippi, erkkaa...

Toisessa kassissa: Joukkueen kiekot, keilat, tötsät ja renkaat.

Kolmannessa kassissa: Maalivahdin polvisuojat, rintapanssari, kilpi, räpylä.

Tämän lisäksi kolme jääkiekkomailaa.

Ykkösauton tavaratilaan kassit juuri mahtuvat, mutta jos joudun ensi lauantaina turvautumaan italialaiseen urheiluautooni, tila voi loppua. Yksi kassi pitää varmaan ottaa syliin ja körötellä hallille.

Harjoitukset sujuivat ihan mallikkaasti. Sunnuntai on peleistä vapaa, joten ajatukset voidaan keskittää taas muuhun tekemiseen. Sää ovat kääntyneet vähän pakkasen puolelle, joten on mahdollista että ensi viikolla päästään jo ulko(teko)jäälle kokeilemaan. Vaihtelu virkistää, joten otetaan sekin ilo irti uudesta harjoituspaikasta.

( photo by: JSS c 2005 )

Ohjaajan tehtäviin kuuluu myös poikien palkitseminen. Harjoituksissa ja peleissä se on kehumista ja huomion antamista. Osassa peleistä jaetaan myös käsin kosketeltavia palkintoja. Ohjaaja joutuu nimeämään näiden palkintojen saajat.

Käytin sanaa joutuu, koska nimeäminen ei ole kiitollinen tehtävä. Lasten kohdalla palkintoa ei jaeta kuten liigapeleissä. Paras ei yleensä saa palkintoa. Jos näin tehdään, koko kauden kaikki palkinnot menevät yhdelle tai kahdelle kehittyneimmälle.

Palkinnot jaetaan siis tasaisesta kauden mittaan kaikille. Voidaan palkita myös yrittämisestä. Syysturnauksessa annoin palkinnon maalivahdille, joka ei onnistunut koska vastustaja oli niin paljon kehityksessä edellä. Yritys oli kuitenkin palkitsemisen arvoinen ja tarvittiin tilanteessa jossa maalivahtikurssi on alkamassa. Tarkoitukseni ei ole sammuttaa innostuksen säkeneitä, vaan ruokkia niitä.

Tasaisen jaon periaatteesta huolimatta myös parhaat saavat oman lisäpalkintonsa. Se voi olla maali, tai ohjaajan ja vanhempien kehut. Palkitsemisen periaatteita ei tarvitse silti keksiä kokonaan itse. Nuori-Suomi antaa selkeät ohjeet tämän ikäisten lasten palkitsemiseen. Ohjeistus on juuri se, että palkinnot pyritään jakamaan tasaisesti.

Oma poika ei ole koskaan, eli kahden kauden aikana saanut peleistä mitään palkintoa. Luultavasti se jää tälläkin kaudella saamatta. Periaatteesta huolimatta kynnys tähän nimeämiseen voi olla liian suuri.

Kävimme Joonan kanssa konsertissa, jossa esiintyi orkesteri nimeltä Tohtori Orff & Herra Dalcroze. Varsin oivallinen kolmikko. Rumpalin pahvilaatikot olivat pojalle tuttuja jo tarha-aikojen konsertista. Bassorumpu on viime näkemän vaihtunut laatikosta uimaräpylään. Hyvä alku kevennetylle harjoitusviikolle.

Miten istuvat yhteen taide ja jääkiekko? Outo yhdistelmä? Kovin monen ajatuksissa haisevilla pukukopeilla ja kaukalossa ähkivillä raavailla ukoilla ei ole taiteen tai sivistyksen kanssa mitään tekemistä. Toisaalta huipputason valmentajina on nähty miehiä joilla on saavutuksia myös taiteen parissa. Alpo Suhonen on NHL-uransa lisäksi toiminut sekä teatterin että musiikin parissa, mm. teatterin- ja Pori Jazzin johtajana.

Maailma muuttuu, kuten monet jääkiekkoa seuranneet ovat huomanneet tänä syksynä. NHL on luomassa lajin julkisuuskuvaa uudeksi rankalla kädellä. Sääntömuutokset ovat siistineet otteet ja otteluja nähneiltä olen kuullut ylistäviä kommentteja. Tätä on odotettu ja muutos on paikallaan. Koska Eurooppa tulee perässä?

Taide ei ole aina hienostelevaa. Kansantaiteessa rapa lentää ja ukkoa kaatuu. Seitsemän Veljestä on Aleksis Kiven pääteos jossa veljekset temuavat kotipuolensa tanhuvilla junttimaisella tarmolla. Veljeksillä on myös harrastus - kiekon lyönti - josta voidaan luoda yhteyksiä jääkiekkoon ja suomalaisten innostukseen tästä pelistä. Ohessa pieni näyte veljesten harrastuksesta:

"Veljesten parhaita huvituksia oli myös kiekonlyöminen, jota leikkiä he vielä miehuutensakin iässä rakastelivat harjoitella. He silloin, jaettuina kahteen joukkoon, taistelivat kiivaasti, kumpikin puoli pyrkien kohden määrättyä esinettä. Kova oli silloin huuto, juoksu ja temmellys, ja tulvana virtasi hiki heidän kasvoiltansa. Humisten hyppeli kiekko pitkin tietä, ja ponnahti usein kartusta miehelle vasten kasvoja, niin että kun he palasivat leikistä, oli yhden ja toisen otsa varustettuna aika sarvella, tai poski ajettuneena simpulaksi. Niin kului heidän nuoruutensa päivät: kesät metsissä tai maantiellä kiekkoa heittäessä, talvet kodon uunin päällä hiottavassa kuumuudessa. " 1)

Seitsemän Veljestä voi ladata luettavaksi kokonaisuudessaan täältä.

1) Lainaus teoksesta: Aleksis Kivi - Seitsemän Veljestä 1890

( photo by: JSS c 2005 )

Aamulla oli vaikeuksia saada poikaa pystyyn ja aamiaiselle. Uni maistuu. Vuoden pimein aika vaikuttaa varmasti osaltaan. Harjoitusten ja pelien suhteen on seuraavat kaksi viikkoa rauhallisempaa aikaa. Tähän jaksoon on hyvä ajoittaa pieni toiminnasta vapaampi kausi. Pitää aina muistaa että kehitys ei tapahdu harjoituksessa, vaan levossa.

Sää on pysynyt leutona, joten ulkotekojäätä ei saatu vielä tälle viikolle käyttökuntoon. Lepojakson jälkeen on käytössä kaksi jäävuoroa viikossa ja näin jatketaan säiden salliessa jouluun. Luonto voi muodostaa tähänkin suunnitelmaan vielä oman ratkaisunsa.

Ulkojää on kuitenkin monessa mielessä hyvä ratkaisu. Poikien on aika tottua myös karumpaan ympäristöön. Hallissa on lämmintä ja kaikki tuodaan tarjottimella. Joskus on hyvä katsoa vähän toisenlaisia olosuhteita. Tuulta ja tuiskua...

Viikonloppu meni jalkapallokurssin parissa. Isänpäivän iltapäivä huipentui kahden ja puolen tunnin saliharjoitukseen. Hyvin tunsi tehneensä jotain fyysistä, koska takana oli jo kaksi koulutuspäivää harjoituksineen.

Perjantai oli omistettu maalivahtivalmennukselle. Hyvin selväksi tuli, että maalivahti on joukkueen tärkein pelaaja. Näin on myös jääkiekossa. Joukkue ei voi menestyä ilman hyvää maalivahtia.

Kaksi seuravaa päivää vietettiin pelikäsityksen valmentamisen parissa. Lajeina jalkapallo ja jääkiekko ovat erilaisia, mutta samoista elementeistä peli kuitenkin koostuu. Maaleja yritetään tehdä, pelivälinettä syötellään pelaajalta toiselle, hyökätään ja puolustetaan.

Kurssin sisällöstä suurin osa on käytettävissä vasta myöhempinä vuosina. Tämän ikäisillä tärkeintä on keskittyä taitotekijöihin, lajista riippumatta. Liian monimutkaiset pelilliset harjoitteet menevät hukkaan, jos perusasiat kuten juoksu/luistelu, pallon/kiekon käsittely ja syöttö eivät vielä onnistu kunnolla. Sitä paitsi kehittyvät lapset eivät pysty vielä käsittelemään ja hahmottamaan pelitilaa ja kanssapelaajia riittävän hyvin.

Tämän ikäisen harjoittelussa on muutenkin keskityttävä perustaitojen harjoitteluun, sekä monipuolisiin liikunnallisiin kokemuksiin. Pelien maaliluvuilla ei ole mitään merkitystä tässä iässä, jos halutaan pelaajalle kehitystä myöhemmin. Kasvuun liittyvät herkkyyskaudet olisi käytettävä hyväksi, ja tehtävä oikean ikäisenä oikeita asioita. Tämä perusasia tulee joka kurssilla ja käänteessä vastaan, oli laji mikä hyvänsä. Siksi tätä ei voi olla liikaa huomioimatta lasten valmennusta suunnitellessa.

Lauantain harjoituksiin en ehtinyt ja Lieskojen sunnuntain pelitkin jäi näkemättä. Kaikkeen ei voi ehtiä. Koulutuksessa kuulin jalkapallovalmentajasta joka aikoinaan oli käynyt vetämässä joukkueen harjoitukset viitenä päivänä viikossa. Ei tässä vielä mitään, mutta kun koti sijaitsi Äänekoskella ja joukkue Helsingissä, voi kuvitella mikä into asiaan on oltava. Minä en tähän pystyisi.

Valmennuskurssin takia en päässyt lauantain harjoituksiin. Joona oli kuitenkin paikalla, joten antaa pojan kertoa mitä tapahtui.

Miten harjoitukset meni?
- Olin poikki...

Mitä te teitte?
- Keskellä oli rata.

Mitä muuta?
- Sitä on vaikea selittää. Päädyssä oli A edessä ja B takana... ja C teki maalin. Toisessa harjoiteltiin kirikiekkoa, hyökkääjän pitää kiertää keila... sitten puolustaja menee suoraan ja ottaa pois.

Vieläkö teitte jotain?
- Laudat joita sanotaan laatikoiksi... sitten tota noin... siellä oli kolme laatikkoa... piti ottaa kiekko pois.

Ja sitten?
- Ja sitten me pelattiin...

Viime viikolla kuulin harjoituksiin lähtiessä seuraavan kysymyksen: "Iskä, koska tämä urheilu loppuu?" Sillä hetkellä en osannut vastata kuin: "En tiedä". Näinhän se on. Syitähän voi olla monia.

Urheilu ei ole maailman tärkein asia, ei edes toiseksi. Toisaalta jos asian taustalla on se, että pleikkarin pelaaminen on kivempaa juuri nyt, ei se siihen lopu. Varmaa on kuitenkin että jos tekeminen ei ole hauskaa pääsääntöisesti, ollaan aika lähellä lopettamista. Mutta sitä ei tarvitse mitata, tai pohtia, sillä sen aika kyllä tulee ihan itsekseen. Jos on tullakseen...

Joukkueen yleisurheilun sisähallikisat pidettiin maanantain salivuorolla. Tapahtuma toi tervetullutta vaihtelua kahden edellisen viikonlopun tekemisiin. Lajeina olivat vauhditon pituushyppy, korkeus, pikajuoksu ja hernepussin heitto.

Pituushypyssä Juuso ja Veeti kisailivat tiiviisti kärkisijoista. Korkeudessa Veeti kohotti riman muita korkeammalle ja hurjan kannustuksen siivittämänä teki ylityksen. Pikajuoksussa Antero viiletti muilta karkuun. Samppa taas kokeili areenan rajoja hernepussin heitossa. Tila ei riittänyt salissa ja pussi tömähti seinään vieläpä kahdella eri yrityksellä.

Yritystä ja kannustusta riitti kaikille. Tapahtuman jatkeena suunnitellaan vastaavia kisoja kesäisissä merkeissä, josta aiheeseen liittyvä kuva ohessa. Koska kesä on kuitenkin jo ohi tältä vuodelta, yleisurheilun merkeissä otellaan vasta ensi kesän puolella.

( Photo by: JSS c 2005 )

Joskus harjoituksissa voi tulla loppua kohti nouseva tunne siitä, että nyt toiminta ja tuntemukset ovat sitä mihin pyritään. Lauantain harjoituksissa saatiin maaginen veto päälle. Ei järjestyshäiriöitä... energiaa riitti ja tekeminen oli hauskaa.

Oliko lauantain energisyys alkusoittoa sunnuntain aamupäivän väsyneelle alavireelle. Ensimmäisessä pelissä luisteltiin tahmeasti ja muutaman pojan olisi voinut lähettää takaisin kotiin nukkumaan. Maalivahtipeli kuitenkin toimi ja esitys oli parempi kuin viikko sitten samaa joukkuetta vastaan. Ainakin siinä mielessä oli otetta parannettu.

Päivän toinen ottelu pelattiin melkein samantien. Paitoja vaihdettiin kopissa kiireellä oikean värisiin. Olisiko jo aika saada ennen sarjan alkua kaikilta joukkueilta tiedot siitä, minkä värisiä paitoja kenelläkin on käytössä? Ja tämä tieto pelilistoihin? Näin säätyisi aikaa ja vaivaa, joka nyt menee ihmettelyyn... varsinkin kun ottelupäivinä ohjaajilla on sata muistettavaa asiaa.

Toiseen koitokseen oli osa pelaajista saatu hereille ja ihan hyviä suorituksia nähtiin. Parempia oltiin - vahvisti myös katsomovalmentaja - mutta niin vain numerot kääntyivät. Katsoin ottelukellosta ajan 19:59 ja... klop! Vastustaja teki voittomaalin sekuntia ennen loppua. Hyvä peli, huono tulos.

Vähän mietitytti toisen pelin aikana se, että sain pojilta kolme kertaa kysymyksen: Joko peli pian loppuu? Vaihtoaition takana leikittiin myös sotaa, ratsastettiin keppihevosella ja suoritettiin liukuleikkejä. Selvästikään pelaaminen ei ollut kaikilla tänään ensimmäinen kiinnostuksen kohde.

7-vuotiailta ei voi aina odottaa täydellistä panosta ja keskittymistä pelaamiseen. On myös oltava tarkkana ettei vaadita liikaa, ja ettei peleistä tule liian vakavaa puuhaa. Lapsen on saatava leikkiä ja liika paineen alla toiminen voi johtaa siihen, että homma ei enää maistukaan.

Toinen joukkueemme otti molemmista peleistään voitot, vaikka toisessa pelissä luvuista vähän kiisteltiinkin, oliko kyseessä sittenkin tasapeli...? Aikuiset saavat välillä kädenvääntöä aikaiseksi.

Oma joukkue on vielä voitotta, mutta muutaman hienon pelin perusteella usko on edelleen vahva. Kun kaikki osuu kohdalleen, kuka tahansa talven vastustajista on voitettavissa. Ja olen tässä ihan tosissani.

Oma viikottainen peliharrastus täytti marraskuussa vuoden päivät. Vaikka olen harrastanut salibandyä, jalkapalloa, hiihtoa, pyöräilyä, painonnostoa ja monta muuta lajia, jääkiekko on jäänyt pihapelien ja höntsäilyjen asteelle. Seuratason harrastus puuttuu kokonaan.

Joukkueen vuorolla käy todellisia konkareita. Parhaimmalla on pelivuosia takana viisikymmentä. Yhdellä on liigasta kultainen mitali. Taitaa löytyä A-nuorten mestarikin. Useimmilla on jonkinlaista seurataustaa, joillakin hyvinkin korkealle edennyt.

Tässä seurassa lajipohjani on siis noviisitasolla. Kuntopuolella haastan kenet vaan, mutta selkärankaan nivotut taidolliset ja pelilliset opit eivät voi mitenkään olla samalla tasolla kuin esimerkiksi liigan mitalimiehellä. Tämähän on totuus.

Tästä huolimatta olen ajatellut opetella lisää ja katsoa mihin jääkiekon parissa pystyy kun pohjalla on muista lajeista saadut opit. Tosin en ole pyrkimässä sarjatason koitoksiin. Tämä taso riittäköön. Löytyyhän noista miehistä riittävästi mittaa taidolliseen mittelyyn.

Joona on konkari isäänsä verrattuna. Marraskuussa 2001 poika aloitti kolmevuotiaana jo toista talvea luistelukoulussa, punainen kypärä ja keltainen X-paita päällään. Nyt takana on kaksi ja puoli vuotta luistelukoulua, jääpelikurssi, sekä kaksi vuotta jääkiekkoryhmässä.

Olipa kiinnostava laji mikä hyvänsä - urheilun, musiikin tai muun taiteen puolelta - oppiminen ei lopu koskaan. Vanha totuus: Selvitetyn kynnyksen takana odottaa uusi kynnys.

( photos by: JSS c 2005 )