lauantaina, huhtikuuta 12, 2008

Voitelukeskus Cup 1. peli

Perinteinen Voitelukeskus-cup käynnistyi Hakametsässä vauhdikkaissa merkeissä. Koovee kohtasi ensimmäisessä ottelussaan länsirannikon ylpeyden. Ässät oli saapunut antamaan kovan vastuksen aamuotteluun.

Päivä alkoi kotona herätyksellä klo 7:00, jonka jälkeen aamutoimille, syömään ja pukemaan. Varusteet oli pakattu kassiin jo edellisenä päivänä, joten matkaan päästiin sujuvasti. Joukkueen kokoontuminen oli hallilla klo 8:30 ja ottelu alkoi 9:30.

Kun Salamat ja Nopy Black olivat saaneet pelinsä loppuun - Salamat voitti 5-2 - niin seuraava koitos pääsi alkamaan. Pelien välissä ei ollut kuin muutama minuutti, joten aika tiukalla aikataululla mennään. Syytä onkin, sillä turnaukseen osallistuu yli 50 joukkuetta.

Ottelun alku mentiin tasaisen väännön merkeissä, mutta melko pian Kooveen painostus alkoi näkyä. Ässät ei pysynyt Kooveen kiekon liikuttelun perässä ja maalipaikkoja alkoi syntyä. Maalien teossa kunnostautuivat ainakin #16 Juuso, #3 Topi, #18 Joona ja #12 Joni. Lopussa taululle lyötiin 5-o lukemat Kooveelle.

Ässillä oli ajoittain ihan hyvää yritystä ja pienestähän kaikki on kiinni. Samppa #55 väänsi ihan hyvin kulmissa ja toi muutaman kerran hienosti kiekkoa ylös - Kooveen maalille asti.

Näin siis tällä kertaa ja aamupeliksi luistin kulki melkoisen hyvin - varsinkin jos sitä vertasi tätä aikaisemmin pelattuun Salamat-Nopy otteluun. Siinä molempien joukkueiden liike oli melkoisen tahmaista.

Maalin lisäksi #18 Joona poimi turnauksen alkuottelusta mukaansa tsempparilippiksen, joten siitä on hyvä jatkaa seuraaviin peleihin. Bloggaus jatkuu niistäkin ajankohtaisena heti pelien jälkeen. Saa nähdä miten kirjeenvaihtajan aika riittää ja kunto kestää.

( Photos by JSS © 2008 Yllä: "#3 Topi punnertaa hienosti maalin" Alla: "Virallinen tsempparilippis" )

Ei kommentteja: