lauantaina, huhtikuuta 12, 2008

Voitelukeskus Cup 3. peli


Lauantai-iltana Kärpät varmisti Oulussa kauden liigamestaruutensa lukemin 5-1. Samaan aikaan toisaalla Koovee pelasi ja voitti ottelunsa samoin numeroin vastustajanaan Tappara Salamat. Näin Koovee siis voitti lohkonsa puhtain voitoin maalieron ollessa 17-2 ja jatkaa sunnuntain otteluihin kamppailemaan sijoista 1-4.

Hetki ennen pelin alkua ämyreistä kaikui halliin Tapparan kannatuslaulu. Pientä psyykkausta heti alkuun toimitsijakopin puolelta? Vaikutus tuli negatiivisena takaisin pelin alkuun ajassa 0:31 kun Koovee siirtyi johtoon.

Ottelun alusta alkaen ei jäänyt epäselväksi kuka vie ja kuka vikisee. Koovee liikuttaa kiekkoa sen verran sukkelammin mieheltä toiselle, ettei kovakaan yritys siihen pure. Kiekko kulkee ja maalipaikkoja syntyy. Näin yksinkertaista on jääkiekko.

Otto #21 pelasi päivän parhaan pelinsä, teki hienon maalin ja sai vastaanottaa myös tsempparilippiksen. Ja kun sen saa vielä tehdä entistä joukkuetta ja harjoitusryhmäänsä vastaan, niin sitä parempi. Joona #18 otti kiekkouransa ensimmäisen jäähyn kaadettuaan Tapparan Lassin #11 laitakahinoissa. Tulipahan nimi kirjoihin.

Ottelun seuraaminen saa erilaisen vivahteen kun tuntee molempien joukkueiden poikia enemmän tai vähemmän. Siinä vastustajakin saa sympatiaa takaiskun tullessa. Monella Salaman pojilla oli kyllä yritystä, vaikka kokonaisuutena esitys jäikin jotenkin vaisuksi - odotuksista huolimatta.

Sunnuntaina turnaus jatkuu klo 12:00 kun vastaan asettuu Ässät Pata. Silloin kamppaillaan loppuotteluun pääsystä. Tähän ja illan loppuhuipennukseen palataan huomenna. Blogi vaikenee huomiseen.

( Photos by JSS © 2008 "Joona #18 vastustajien puristuksissa" "Sponsorin logo tsempparilippiksestä" )

Ei kommentteja: