tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

Junnujen turnausmatkan jälkimainingit



Jääkiekko oli kaupungin ykkösasia viikonlopun turnausmatkalla Vaasassa. Sport "ryösti" Ässiltä voiton lauantain liigakarsinnan vieraspelissä ja huuma oli valmis. Asian tilaa kuvasti hyvin seuraava tapaus.

Noutaessani illalla - ja vähän myöhässä - turnauspelien jälkeen tilaustani paikallisesta pizzeriasta, selitin tulevani jäähallilta. Myyjä käsitti olevani tulossa Porin jäähallista Ässien kaadosta ja tilanneeni pizzat valmiiksi. Selitin tulleeni "vain" lähellä olevalta Vaasa Arenalta, mutta myyjä kertoi että edellinen tapaus oli jo tapahtunut. Joku oli tilannut Sportin voiton kunniaksi pizzat Porista käsin - ja nouto kotimatkan jälkeen.


Tappara oli lopulta turnauksen yhdeksän kaadettuaan viimeisessä pelissä S-kiekon 5-4. Osittain alle oman tason pelattu turnaus näkyy eri valossa, jos katsotaan että turnauksen voittaneelle Kalpalle tuli vain 3-2 ja toiseksi sijoittuneelle Sportille 3-1 tappiot. Erot turnaukseen osallistuneiden kaikkien joukkueiden välillä olivat lopulta melko pienet. Tasaisia pelejä riitti kahdelle päivälle.

Matka Vaasaan oli aika pitkälti poikien lomamatka kauden päätteeksi, johon sisältyi pelien lisäksi kylpylässä vierailua ja bussimatkakin oli osaltaan oma ohjelmansa. Turnauksen järjestelyt toimivat hyvin, tilastot olivat ajantasalla, huolto näytti toimivan - lapsille alakerrassa ja iseille yläkerrassa.

Turnaussivusto tarjoilee lopulliset taulukot ja tilastot tästä linkistä. Sieltä voi myös katsella eri joukkueiden pelaajien henkilökohtaiset tilastot. Kiitos järjestelyistä Sportille ja suotuisia tuulia matkalla kohti liigaa.

( Photos by JSS © 2009 )

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos myös omasta puolestani Vaasaan. Oli kyllä positiivinen yllätys nämä tilastot, moneltakin näkökulmalta :) oli monta tuttua päässyt listoille. Onnittelut myös heille.
Vaasassa on kyllä hienot puitteet harrastaa "liigakiekkoa"
kun on tottunut vähän vaatimattomampaan paikkaan täällä porissa.
Tänään oli kyllä kaupungin 1 vpj:n kirjoitus paikallislehdessä kannustamassa talkoilla rakentamaan uuden jäähallin niin kuin Luvialla ja monella muulla paikkakunnalla on käynyt eli PORI ei rakenna harkkahallia. On muuten PORILAISET niin kateelista porukka että ei varmasti onnistu kun siitä on jollekkin muulle hyötyä, toivon että näin ei olisi.
Mutta harrastus jatkuu 4-5.4.09 Tesomalla kun Ässät 98 AAA osallistuu Ilves turnaukseen. Tervetuloa seuraamaan ja kannustamaan Ässiä voittoon... ;)
ainakin Ilveksestä! Eikö niin?

T: huoltaja #55

Jan kirjoitti...

Kiitos kommentista!

Ikävämpi kuulla harjoitushallin takapakista Porin osalta. Tampereen Sentterin viereen pitäisi nousta uusi halli 2010 - saa nähdä miten käy.

Jos toivotin Sportille myötäisiä tuulia liigaan, niin ei nyt sentään Ässien kustannuksella - eikä tällä kaudella. Ehkä sitten tulevina vuosina...? Ja vastassa olisi vaikka Lukko?

Jos käy aikatauluihin niin saatan käväistä Tesomalla jonkun pelin katsomassa.