tiistaina, maaliskuuta 03, 2009

Uusi halli tulossa

Kun nämä 98-kiekkopojat putkahtelivat yksi toisensa jälkeen maailmaan - eli noin kymmenen vuotta sitten - Tampereella jääkiekon kaupunginosatoiminta pyöri vielä ulkokaukaloissa.
 
Uusi kahden kaukalon Sentterihalli valmistui 1999 ja sen jälkeen toiminta siirtyi halleihin kaikilta osin. 2000-luvun lämpinä talvina harjoituskaudet olisivat jääneet lyhyiksi ilman näitä tiloja. Sentterihalli on ollut myös eräällä tavalla poikien kotihalli, jossa suurin osa toiminnasta on pyörinyt.  Alkaen jo luistelukouluista, peleistä ja turnauksista, joissa Kaukajärvi on tullut tutuksi paikaksi. 

Jääpulaa helpottamaan on nyt uusi halli suunnitteilla, parhaillaan hyväksymiskierroksella ja toivottavasti nousee käyttökuntoon jo ensi kauden aikana. Rakennuspaikkana on nykyisen Sentterin ja tien välinen tyhjä alue. Tämän jälkeen on käytössä siis kolme kaukaloa samassa keskuksessa valmiina palvelemaan nykyisiä ja tulevia kiekkotoivoja. 

Kaikki lähtee jäästä. Ja sitä löytyy hallista.

Ei kommentteja: