maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Lainauksia

"Olin nuorena hyvin monipuolisesti lahjakas. Harrastin koripalloa, jalkapalloa, jääkiekkoa, yleisurheilua, voimistelua ja vaikka mitä. Olin kaikessa kohtalaisen hyvä ja sain kokemastani tunnustusta. Lapsethan hakevat omaa paikkaansa ystävien hierarkiassa. Olin huono koulussa mutta pärjäsin urheilussa sitäkin paremmin. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että urheilu pelasti minut lapsena, ainakin emotionaalisen kasvuni."

"Jos ihmisellä on hyvä olla, niin ei, piru vie, sitä hyvän olon tunnetta saa päästää pois tai ajatella, että huomennakin on hyvä olo. Silloin nuorempana asennoituminen lajiin oli sellaista, että pyrittiin koko ajan parempaan ja parempaan. Koskaan ei ollut riittävän hyvä. Nykyään jos peli menee hyvin, minä nautin siitä. Jos se menee huonosti, niin paskanko väliä sillä."

"Urheilu sopii erittäin hyvin sellaisille keskittyneille nuorille, jotka haluavat panostaa kaikkensa tällaiseen uraan. Silloin urheilu on hyvä kasvattaja. Toki alalla ilmenee syrjäytymistä ja kilpailu on kovaa, mutta sopii joillekin nuorille."

"Lajiurheilu on hyvä toimintamuoto lasten kasvatukseen. Sen kautta voi edistää sosiaalisuutta ja toisen huomioon ottamista. Minun mielestäni juniorivalmentajien tärkein ominaisuus ei liity laji-osaamiseen vaan selkeästi kasvatustaitoon."

Lainuksia kirjan sivuilta, mutta kenen suusta? Vaihtoehdot näet alla, mutta missä järjestyksessä? Kuka sanoi mitäkin? Oikean järjestyksen voit katsoa arvauksesi jälkeen kommentista.

Alpo Suhonen, Saku Koivu, Hjallis Harkimo, Sami Hyypiä.

Arvasitko oikean järjestyksen?

( lainaukset: Aikalisä - urheilun elämä ja totuus )

1 kommentti:

Jan kirjoitti...

Niin... Järjestys on suoraan merkityn mukainen.