maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Jäähölkkää

Neljäs kerta jäillä ja homma lähtee vähitellen toimimaan. Tarkoittanee lähinnä sitä, että jäällä liikkuminen pelin tiimellyksessä sujuu ja toimii sekä mieltä että kehoa miellyttävällä tavalla. Höntsykiekko on siis kivaa - näin arkisemmin ilmaistuna. Nyt on siis puhe omista harrastuksista.

Vaihtomiehiä pitäisi löytyä enemmän - on äijien mielipide - jotta peli kulkisi vauhdikkaammin. Puolitoista tuntia yhdellä vaihdokilla syö isoista miehistä puhdit. Omasta puolestani olen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Kone kulkee ja pääsee pelaamaan paljon. Vauhti vaan paranee loppua kohden kun isot ukot hyytyy ja mikkihiiri vipeltää.

Positiivista on se, että molemmille maaleille löytyy veskareita - ja hyviä sellaisia. Ei tarvitse tötsiä tähtäillä ja peli saa vähän haastetta. Makeammalta tuntuu kun pääsee verkkoa heiluttamaan oikean maalivahdin ohi. Vielä paremmalta jos ei osaa oikeasti edes pelata ja silti neljästi pääsee sössimään kiekon verkkoon kuten tällä kertaa kävi.

Osa porukasta pelaa aluesarjaa ja sen kyllä huomaa, mutta siihen en aio lähteä mukaan. Hiki lentäköön ja se päämääränä saa riittää. Poika saa keskittyä hoitamaan sarjapelejä. Iski vaan kuntoilee.

Ei kommentteja: