torstaina, joulukuuta 25, 2008

Jouluinen tykitys

Taistelu Kaupin rintamalla jatkuu joulusta huolimatta. Tykit paahtavat armotta läpi yön ja vihollinen on joutunut vetäytymään. Näyttää siltä että valkoiset ottavat lopullisen niskalenkin mustista. Loppuvuosi näyttää miten lumirintamilla tulee käymään.

Lumitykistä on tullut vähälumisina talvina ehdoton väline hiihtoharrastuksen pelastamisessa. Pieni pakkanen tarvitaan, sillä muuten lumi ei muodostu. Joulupäivänä hiihtokeli oli heikko, mutta loppuviikosta tilanne voi muuttua jos pakkaset jatkuvat.

Luonnonlumi olisi pelastus koko latuverkostolle, sillä keinouraa syntyy melko hitaasti. Lähinnä pyritään tekemään paksua, mutta kestävää latupohjaa, joten lunta tarvitaan paljon. Pitkä, mutta ohut keinolenkki ei kestä mahdollisia plussakausia, vaan kova työ voi mennä hukkaan.

Monta huonoa lumitalvea on nähty. Viimeiset hyvät kaudet ajoittuvat vuosien päähän. Silloin kausi alkoi jo reilusti marraskuun puolella ja jatkui pitkälle kevääseen. Taisi olla niitä aikoja kun hiihto lajina oli notkahtamassa surullisiin doping-sotkuihin. Maine meni sen siliän tien - ja lumi.

Hiihtoputket taitavat olla seuraava valttikortti hiihdon saralla. Tampereella suunnitellaan pitkää ohitustunnelia Näsijärven rantaan. Voi olla että kaupunkia ympäröi vielä joskus kaikenkattava latuverkko. Tunnelissa sekin, koska elämä tuntuu siirtyvän yhä enemmän sinne - maan alle matojen maailmaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pori on ratkaissut vähälumisuuden hienolla tavalla. On ylläpidettävänä tekojäärata ja kaukalo. Niistä saatavasta lumesta tehdään viereiseen metsikköön hiitoalusta. Joten Tampereelle ainakin 2 jalkapallokentänkokoista tekojäätä. Eikös siellä kaupissa ollut niitä tekonurmia? On kuulumma sellaista tekonurmea mikä voidaan jäädyttää talveksi luistelutarkoitukseen ( tuskin kauppi ) mutta ideana kun uusitaan nurmea sinne niin tehkää aloite kaupungille. Vähän jotain tietoa http://www.jaamestarit.fi/index.php?p=Urheilurakentaminen&sl=fi

Nuhaiset ja kuumeiset terveiset porista

Jan kirjoitti...

Olen näillä Isomäen huimilla tekojäälumilenkeillä sivakoinut monena talvena. Aika paljon sitä aurauslunta yhdestä isosta tekojäästä tulee.

Käsittääkseni Tampereella Tesoman hallin aurauslumia on tänä talvena käytetty Lamminpäässä latujen tekoon.

Näitä eri alustojen monikäyttöisyyksiä pitäisi miettiä entistä paremmin. Monitoimihalleja messu/konsertti/urheilukäyttöön suunnitellaan, mutta tuntuu että ne ovat joskus "tarkoitushakuisia", kuten Pirkkahallin uusi kaava.

Yhteiskäyttöajatuksena on käyttää junnujen jalkapallokenttiä "tilapäisinä" messuhallien parkkipaikkoina. Miten siinä tulee käymään, sen voi jokainen itse päätellä. Varmaan samoin kuin koko Pirkkahallin - messut ahmaisivat urheiluun rakennetun hallin pala palalta, tila tilalta ja aika ajalta. Tätä on "yhteiskäyttö".