Vuoden ensimmäinen Kiekkolehti kolahti postiluukusta tänään. Pääkirjoitusta myöden lehti peilaa Suomen nuorten heikosti sujuneita MM-kisoja tämän hetken juniorivalmennuksen tilaan. Keskustelua ja muutoksia peräänkuulutetaan.Jääkiekkoliiton nuorisopäällikkö kirjoittaa koko sivun jutun tämän hetken käytännön valmennustoiminnasta ja tulevaisuuden kehitysnäkymistä. Vankkoja tosiasioita, joista olen kautta linjan melko lailla samaa mieltä. Tässä tiivistettynä muutamia asioita.
Jo tutkimuksenkin mukaan harrastavien lasten liikuntamäärät ovat liian pieniä. Tämä ei tarkoita vain jääharjoittelun määrää, vaan monipuolisen muun liikunnan lisäämistä. Kirjoittaja heittää vastuuta tästä vanhempien suuntaan: "Jos me vanhemmat sanoisimme nykyistä useammin lapsillemme, että ´kone kiinni ja ulos´, saisimme vähitellen tuota huolestuttavaa 2000 tunnin ( vuodessa ) harjoitusvajetta kurotuksi umpeen".
Yksilöllisyys ja harjoitusten laatu ovat suuria haasteita. "Vaikka lajimme on joukkueurheilua, kuuluu joukkueeseen juuri se määrä yksilöllistä valmennusta tarvitsevia nuoria urheilijoita kuin joukkueessa on pelaajia". Ja kirjoittaja jatkaa. "... että harjoitukset ovat jokaiselle joukkueen yksilölle riittävän haastavia ja että niissä edellytetään jokaiselta mukana olevalta rittävää ´tsemppaamista´. Harjoitusten tulee olla niin houkuttelevia, etteivät lapset halua jäädä pois niistä."
Liiton ylemmillä portailla on paljon hyviä toimintamalleja, ajatuksia ja suunnitelmia. Miten nämä kaikki hienot ajatukset saataisiin siirtymään myös sinne "ruohonjuuritasolle" - toimintaan harjoitusryhmissä ja joukkueissa. Pääsääntöisesti asiat ovatkin hyvällä mallilla, mutta paljon on tietoa jäänyt matkan varrelle - riippuen paljon valmentajasta, joukkueesta tai jopa seurasta.
"Seurat lähtevät nykyään aiempaa pienemmillä peliryhmillä sarjoihin... Tällaiset toimenpiteet jos mitkä motivoivat ja kehittävät nuorta pelaajaa." Tappara pelaa tällä kaudella 98-sarjaa joukkueillaan kahdella ketjulla, mikä onkin varsin hyvä ratkaisu.
Toisaalta kun mietitään jatkuvia uudistuksia, parannuksia ja vaatimuksia - varsinkin nuorempien junnujen osalta - pitää muistaa, että toimintaa pyörittävät poikien isät kausikortti-korvauksella. Vaatimuksien ja ajankäytön lisääntyessä raja tulee jossain vastaan ajankäytössä ja jaksamisessa. Työ, perhe ja muu elämä vaatii myös oman osansa. Yksi kehitettävä vaihtoehto onkin ammattivalmentajien saaminen yhä enemmän mukaan myös nuorempien toimintaan.
"Voittaminen ei saa olla lasten urheilussa tavoite, johon pyritään hinnalla millä hyvänsä. Jos palo nuoren pelaajan silmissä saadaan väärillä toimintatavoilla sammutettua, voidaan samalla kadottaa yksi tulevaisuuden mikkokoivu," kirjoittaa Jääkiekkoliiton nuorisopäällikkö ja kysyy: "Onko siis nuoremman D:n aluemestaruus kaikesta huolimatta mikään mittari hyvälle jääkiekkovalmennukselle?"
Kannattaa lukea itse koko juttu ja katsoa maalivahtipiirros. Kiekkolehden loppuosan Junnusivuilla on Jesse Kylmäniemen tekemä kuva Tapparan Mika Lehdosta. Jesse pelaa jääkiekkoa KOO-VEE:n 99-ryhmässä ja on TPV:n Olkahisten jalkapallojoukkueen kantavia voimia. Tuttu kaveri niin kiekon kuin pallonkin parista. Hieno kuva muuten!
( Lainaukset Kiekkolehti nro 1/ 2009 )
4 kommenttia:
Jees,
Luin tänään matkalla töihin tuon uuden Kiekkolehden. Ja (great minds think alike?) juutuin juurikin tuohon artikkeliin josta olit noita kohtia poiminut.
Itsellä ei oikein kompetenssia tuohon ole. Paitsi tietysti sen osalta että tuossa 6v ja 4v pojat ovat perheessä ja heidän synteettisiä elämyksiä ollaan aika onnistuneestikin rajoitettu.
Toisaalta lapsenkin elämä on hänen omansa ja loppujen lopuksi kaikkein tärkeintähän on että pienikin ihminen saa kodin, ravinnon, tukea ja turvaa ja ennenkaikkea nauttii elämästään. Elämä on kuitenkin elämistä varten.
En nyt tietenkään tarkoita sitä että "pelatkoon vaan pleikkarilla niin paljon ku lystää, koska meidän Martti tykkää siitä niin kovasti!". Vaan lähinnä sitä että ei kai se "2h päivässä pleikkaria ja sitten loput ulkona vaikkei kiinnostais" ole ehdottomasti ainoa "oikea" tapa kasvattaa lapsia.
Olen vähän kehno pukemaan ajatuksiani sanoiksi. Mutta tarkoitan sanoa sitä että en lähtis kasvattamalla kasvattamaan lapsia urheilemaan tai "elämäntapailemaan mitäikinä", vaan enneminkin tarjota virikkeellisen ympäristön kasvaa ja kehittyä. Lapsi ei tietystikään pysty pitkän tähtäimen rationaalisiin ratkaisuihin vaan tekee paljon päätöksiä "ex tempore" ja niinkuin hyvältä tuntuu. Toisaalta tämä on lapsen oikeus myöskin.
Mä olen tosi iloinen jos ehdotan pojille että mennäänkö ulos pelailemaan jotain kun on noin hyvä ilmakin, ja pojat lähtee mukaan. Mutta vielä iloisempi mä olen jos pojat tulee itse kysymään, että mentäiskö ulos - Vaikka sataakin vähän, mut jos pelattais jotai - Tai käytäisiin joella heittelemässä kiviä jokeen :)
Noh. En nyt saanut oikein mitään järkevää ongelma-käsittely-ratkaisu -kirjoitelmaa aikaiseksi. Lähinnä tajunnanvirtaa tällä kertaa. Oli vaan niin osuvasti postattu tuo sun juttu tältä päivältä että oli pakko antaa oma viisminuuttinen :)
Ps. Käys kattomas mitä me ollaan meinattu tehdä "Koskilla" 7.2.2009: http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=42996
Tai mitään meinattu. Kun tuo on jo varma :-)
Kiitoksia kommenteista ja ajastasi. Olet pukenut ajatuksiasi ihan hyvin sanoiksi. Kirjoitukseni tarkoitus oli osin myös heittää muutamia juttuja pohdittavaksi. Mitä sitten ja jos kun...?
Erilaisten kysymysten äärellä vanhemmat joutuvat päivittäin painimaan. Vapauden ja oman tahdon lisäksi lapset tarvitsevat myös rajoja. Näinhän se on, että jos kaikki olisi vain kivaa, päivä sisältäisi yhdeksästä kuuteen pleikkaria ja karkkia. Koulu on yksi velvollisuus joka kuuluu lapsen elämään.
Harrastuksessa mukana olo on toinen - vapaaehtoinen - valinta. Mukana olossa on omat velvollisuutensa, mutta pakolla ei homma toimi vuotta kauempaa. Tekemiseen pitää olla aito kiinnostus.
Loppuun voisi ottaa vielä yhden aiheeseen liittyvän lainan kirjoituksesta.
Kuuluisan Wayne Gretzkyn taidot syntyivät lukuisien harjoitustuntien aikana. "Hän on sanonut, että jos olisi ajatellut, että kyseessä on harjoitteleminen, olisi homma jäänyt siihen."
Jotain samaa iloa jääkiekon pariin voi aistia suunnittelemassanne ottelutapahtumassa. Jos peli on Valkeakoskella, voin miettiä tulevani katsomoon. Yleisöä tarvitaan aina. Katsotaan miten käy ja onko ko. päivälle harjoituksia.
En ole lukenut kiekkolehden artikkelia, mutta noista ns. faktoista voidaan tosiaan olla montaa mieltä.
Minusta lapset pärjäävät yhteiskunnassa paremmin esimerkiksi tietotekniikka- kuin kiekkotaidoilla, ja vaikka he kokonaisuutena liikkuvat keskimäärin liian vähän, niin ei jääkiekkoa jo harrastavalla lapsella ole mitään "harjoitusvajetta".
Rivien välistä luettuna nuorisopäällikön motiivi on saada Suomeen uusia NHL-tason pelaajia, ja jos lasta ei muuten kiinnosta harjoitella, niin sitten pitäisi käyttää psykologiaa: manipuloida. - Heikoilla jäillä ollaan, jos toisarvoisia urheilutilastoja pitäisi parannella lapsen mieltä sörkkimällä.
Minullakin on loppuun eräs jääkiekko-lainaus. Nuorisopäällikön tavoite lienee toteutunut ainakin Nashvillen Ville Koistisessa, joka tilitti äskettäin IS Urheilussa: "Kyllä minäkin tappelisin enemmän, mutta veri tulee nenästä niin helposti."
Kiitos kommentista. Hyviä näkökulmia.
Vanhempien rooli ole ei nykyaikana helppo - lasten ja nuorten tilanne vielä mutkikkaampi. Tarjolla on niin paljon mahdollisuuksia ja tekemistä, viihdettä, vaatimuksia, uhkakuvia, neuvonantajia... Kaiken keskeltä pitäisi ruksia se oikea rivi elämää varten.
Elämä on vastakkainasettelua. Yhteiskunta - media etunenässä - peräänkuuluttaa säästämiseen ja kierrättämiseen - ilmastonmuutos on ovella - toisaalta, kun käännät lehden sivua tarjolla on uusimmat jutut eksoottisesta matkakohteesta toisella puolella maapalloa - ja lukuisa joukko houkuttelevia matkailumainoksia.
Vastakkainasettelua ja luutumista omiin vakiintuneisiin ajatusmalleihin sekä toimintapoihin on myös harrastusten ja "ismien" parissa.
Näin leikkimielisesti kärjistäen - jos harrastat jääkiekkoa, olet vähäjärkinen "nenääntakoja" vailla sivistystä - jos taas "bittipeleistä" kiinnostunut, niin kaiket illat ja yöt koneen ääressä istuva sosiaalisesti toistaidoton ja elämästä vieraantunut surkimus.
Voiko harrastaa ja osallistua moniin erilaisiin juttuihin liikunnan/taiteen/tieteen yms. parissa ja poimia niistä niiden hyviä puolia, tekemistä, ajatuksia ja ymmärtää myös erilaisia näkemyksiä? Voi, jos suhtautuu asioihin tällä asenteella.
Lopuksi... niinkuin Jiri kommentissaan mainitsi lasten käyttäytymisestä "ex tempore", näinhän lapsi toimii ja tekee aina sitä mikä on kiinnostavaa sillä hetkellä. Ja siirtyy heti uuteen kiinnostuksen kohteeseen kun siltä tuntuu, ajattelematta ja suunnittelematta etukäteen.
Onneksi lasta ei siis hetkauta piirun vertaa "liikuntavaje" tai nuorten heikko kisamenestys tässä elämänvaiheessa - ehkä sitten kun lapsesta tulee joskus isä, tai nuorisopäällikkö :-)
Kiitos keskustelusta Jirille ja Mikalle.
Lähetä kommentti