torstaina, lokakuuta 13, 2005

Koulutuksessa

Keskiviikko-ilta meni kiekkokoulutuksen merkeissä. Aika tuli paremmin käytettyä kuin, jos olisi seurannut tv:stä Suomen häviötä Tsekeille jalkapallossa.

Tiivis paketti joukkueen organisoitumisesta, sekä jää- ja saliharjoituksen periaatteista ja harjoitteista. Paljon oli tuttua asiaa, mutta aina mukaan tarttuu uuttakin. Kertaus on opintojen perusta ja jääkiekossakin taito tehdään lukuisilla toistoilla. Valmennusoppeja hakiessa vanhan kertaaminen on myös vahvistusta sille, että oikealla tiellä ollaan.

Illan annin voisi tiivistää: Menestyvän joukkueen perusominaisuudet. Miten ne saavutetaan? Mitä niillä saadaan aikaan?

Asiat avautuvat pala palalta. Pääsuunta on kirkkaana mielessä. Kukaan ei ole koskaan valmis, aina on uutta opittavaa. Suuntausta tarkennetaan uusien, opittujen ja hyväksi havaittujen, perusteltujen oppien mukaisesti. Kivijalka pidetään vahvana, mutta mieli on avoin uudelle.

Loppuun vielä asian ydin:

Kehittyminen ja tulos ovat aina sitä mitä tahdomme sen olevan. Pitää tahtoa.

Ei kommentteja: