maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Salamat jäädytti Pingviinit

Verkot oli kovilla kun Salamat meni menojaan ja jähmetti Pingviinit sunnuntain ottelussa. Myös Lekille tarjottiin kova vastus. Vankka esitys jossa kaksi voittoa ei olisi ollut mikään vääryys.

Joona #77 oli Eetun #42 kanssa saapunut tuuraamaan miehistöpulaa potevaa joukkuetta. Näin Salamat sai kaksi täyttä kenttää peliin. Ihan järkevää jaksamisen kannalta. Itse seurasin koitoksia tällä kertaa katsomossa. Mukava välillä tutustua asiaan sieltäkin käsin.

Pirkkalan Pingviinit oli vastaantulija tänään ja Salamat latoi tasaiseen tahtiin 7-0 lukemat. Veeti #88 pelasi maalilla varmuudella, jonka voisin olettaa olleen kauden parasta esitystä - vaikka en juuri muita esityksiä ole nähnytkään. Jos tuosta vielä parantaa, lähestytään jo huimia suorituksia.

Toisessa pelissä Leki aloitti vahvasti ja siirtyi pian 2-0 johtoon. Salamat kuitenkin jatkoi vahvasti nousuaan loppua kohden ja voittokaan ei ollut kaukana. Leki saa kiittää isoa ja paljon jäässä viihtynyttä maalivahtiaan siitä, että numerot säilyivät loppuun asti luvuissa 2-2.

Joona #77 oli tyytyväinen vierailuunsa ja peliinsä - tosin... toisessa ottelussa ajatukset vähän harhailivat pelistä muihin juttuihin. Ensimmäinen kommentti kopissa olikin: "Näitkö iskä! Miten lensin luudalla vaihtoon!" Olihan se kivan näköistä. Maila jalkojen välissä luutana ja hyppäämällä matalan laidan yli. Taisi se "luuta" vilahtaa pari kertaa siellä pelinkin aikana. Joopa joo.

Taisi peliin keskittyminen herpaantua, mutta todistaa vain sitä, että lasten kanssa vielä ollaan tekemisissä. Vähän kerrallaan näistäkin päästään. Annetaan lasten olla vielä lapsia. Hetken...

Ei kommentteja: