Lähipäivinä on ollut kiireistä ja tapahtumarikasta niin kotioloissa kuin kiekkorintamallakin. Viikko vastuullisena "kotimiehenä" karsi paikalliskamppailunkin menolistalta. Liigapelin sijaan oli ohjelmassa ruuanlaittoa ja muita kotitöitä.
Tappara näyttää kuitenkin olevan paikallispeleissä kovempi luu alkukaudesta. Kissa vikisee ja teräs vie. Maajoukkuekin sai kohun saattelemana uuden luotsin. Rautanuija kopisi ja ketkuilun haju leijui ilmassa. Shedden - ihmettelen, miksi... ?
Junnurintamalla keskusteltiin viikon mittaan joukkueiden tasoeroista ja käytiin vetämässä torstain harjoitukset. Paikalla oli vain noin puolet joukkueesta ja siitäkin määrästä osa vaikutti hieman väsyneiltä. Veto ohjaajillakaan ei ollut kohdallaan. Aina ei voi olla täydessä iskussa.
Jalkapallon puolella on helpompaa kun on vain yksi harjoitusryhmä - ja yksi joukkue. Kaukalon pikkuväki taas on jaettu kolmeen joukkueeseen ja tämähän poikii omat ongelmansa. Lähinnä kitka syntyy jos joku joukkueista ei pärjää peleissä tuloksellisesti - kun voittoa vaan ei tule.
Pojilla on kehityksessä normaaleja - ja hyvinkin isoja - tasoeroja, joiden takia joukkueet pyritään muodostamaan tasaisiksi. Pelitulokset riippuvat pitkälti siitä, miten joukkueet on kasattu. Aina se ei ole helppoa ja nyt kävi niin, että yksi poika lähti jakojen jälkeen "toisiin maisemiin".
Voittaminen ei ole se tärkein asia - tässä iässä - mutta kukapa nyt haluaisi aina hävitä?
Marko Leppänen kirjoitti maanantain Aamulehdessä siitä, mikä pitää jääkiekon lajina vauhdissa ja otsikoissa. Aina sattuu ja tapahtuu. Kaukalossa puhutaan ja heilutellaan joskus muutakin kuin mailaa. Katsomossakin sana soi ja kritiikki laulaa. Lehdistö leipoo otsikoitaan.
Tuttuja asioita liigasta ja maajoukkueen ympäriltä - tältäkin viikolta - kun Kummola heilutti nuijaansa ja kansa turinoi. Onko niin, että tämä Leppäsen hakema "vimma" lajin ympärillä lähtee sikiämään jo junnujen kaukaloista asti? Siltä vähän näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti