lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Vessapaperit kulumaan

Viikon loppujakso on sujunut lumitöiden merkeissä ja niiden rasituksista palautuessa. Blogimerkinnöille ei ole löytynyt tarvittavaa kipinää. Välillä tulee suvantovaiheita, kuten harjoitusareenoillakin joskus käy - vai onko puhti loppumassa 277 merkinnän jälkeen?

Viikonlopun ensimmäiseen harjoitukseen oli saapunut hitusen normaalia vähemmän poikia. Kahden pyhän jakso on voitu varata vaikkapa mummolassa käyntiin. Hyvät harjoitukset kuitenkin vietiin läpi ja sunnuntaina jatketaan Tesomalla yhteisjäällä Loimujen kanssa.

Jäällä keskusteltiin ohjaajien kesken siitä, voidaanko yhtä mailaharjoitusta teettää pojilla ilman käsineitä. Säännöt ovat selvät ja jäällä ollessa pitäisi suojien olla aina päällä - vaaratilanteiden välttämiseksi. Toisaalta jääkiekkoliitto suosittelee "paljainkäsin"-harjoitusta epävirallisesti koulutuksissaan.

Ilman käsineitä voidaan harjoitella paremmin alakäden liikkuvuutta mailan varressa. Otteenhan pitäisi olla kevyt - liikkuva ja liukuva - ilman puristusta. Toisaalta samaa asiaa voidaan harjoitella myös käyttämällä tyhjää vessapaperirullaa mailan varressa alakädellä. Tässä tapauksessa rullien hankinta pitäisi hoitaa antamalla joka pojalle kotiläksy - tuo harjoituksiin vessapaperirulla. Ohjaajilla ei varmaan pyyhi niin hyvin, että koko joukolle rullia järjestyisi. Ainakaan kovin nopeasti.

Samalla kertaa oli vuorossa taas valmennuskansioiden vaihtoviikot. Jatkossa painopiste kohdistetaan entistä enemmän luisteluun ja liikkeeseen. Kun vielä saadaan lähiaikoina Koulukadun tekojäävuoro käyttöön, luistelun osuus tulee lisääntymään. Kehityksen tie on katettu toistoilla, toistoilla ja toistoilla...

Ei kommentteja: