Näin kirjoittaa tämän päivän Hesari. Jos tämän asian peilaa lasten valmennukseen, havainnot ovat aivan samat sielläkin. Uusien asioiden oppimisessa pitää edetä hitaasti ja porras kerrallaan, niin ettei yritetä mennä eteenpäin liian nopeasti. Vaatimusten asettaminen liian korkealle tuo helposti tämän vastareaktion.
Kirjoituksessa puhutaan kodin asettamista vaatimuksista. Tähän voisi lisätä myös kysymyksen - ovatko koulun asettamat vaatimukset liian kovia? Oikeastaan ei ole kyse mistä suunnasta nämä vaatimukset tulevat, vaan miten oppilas tai valmennettava asian kokee. Myös oppilaan oma vaatimustaso voi olla liian korkea.
Valmentajan näkökulmasta; jos opetettava ei ole valmis haastavampaan harjoitukseen, ei sitä kannata yrittää väkisin. Pitää löytää sopiva taso, jolla oppiminen on sopivan haastavaa, mutta ei liian helppoa. Näin saadaan kehitys menemään eteenpäin, ja toiminta on motivoivaa, hauskaa ja toimivaa.
Mistä sitten valmentaja voi tietää sopivan oppimistason? Ei mistään. Asian pitää kokeilla käytännössä ja sen pohjalta säätää "harjoitusruuvi" sopivan tiukalle. Ja luonnollisesti asiassa auttaa valmentajan oma kokemus, osaaminen ja tietotaito. Ja viimeisenä, ja ehkä tärkeimpänä - oppilaan eli valmennettavan ominaisuuksien ja ajatusten tarkka tuntemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti