keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006

Ruuhkaa salilla



Koululla oli koko perheen sählyilta ja Joona halusi että mennään yhdessä pelaamaan. Mikäs siinä sitten, kiekkoharjoitukset piti jättää tällä kertaa väliin. Kaikkeen ei pysty samana iltana.

Tapahtuma oli melkoinen hulabaloo. Laskin että tyttöjä ja poikia oli lopulta paikalla nelisenkymmentä, aikuisiakin kaksitoista. Oli kohtuullinen työ saada edes jonkinlaiset pelit pyörimään. Kiekkojunnujen salivuorolla on parhaimmillaan ollut noin 18 poikaa, nyt väkeä oli vielä pienemmässä salissa kolminkertainen määrä.

Sali jaettiin verholla kahtia ja sitten pelejä pystyyn. Omat pelaamiset jäi kun organisoin toisen pelin käyntiin, olin tuomarina ja hoidin vaihdot. Eli pääsin taas vetämään harjoituksia. Joona kuitenkin sai pelata ja huhkia hiki pinnassa.

Illan päätteeksi tapahtuman järjestänyt vanhempainyhdistys yritti näkemästään innostuneena värvätä minua vetämään koululle salibandykerhoa. Asia olisi hyvä, mutta tuskinpa vaan tällä kertaa. Kiekko- ja jalkapalloryhmän lisäksi en haluaisi enää kolmatta ryhmää. Johonkin on raja vedettävä, viisihenkiselle perheelle ja omille ( muillekin ) harrastuksille pitää myös löytyä aikaa.

Ei kommentteja: