keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006

Viimeiset ulkojäät

Kevät tulee väkisin, vaikka pakkanen vielä yrittää talvea kannatella öisellä voimallaan. Kauden viimeiset ulkoharjoitukset tekojäällä vietiin läpi kohtuullisissa olosuhteissa. Toisesta päästä kaukaloa jää oli murentunut ja pohja pilkisti, mutta se ei tahtia haitannut. Pysyttiin vain poissa siltä osalta kenttää.

Ulkojäillä sää on ollut erinomainen koko talven ajan. Vielä nytkin vedettiin täydet harjoitukset - lopputalven tunnelmissa, mutta kuitenkin. Toiselta maalivahdilta puuttui räpylä ja toiselta maalivahdin maila, mutta ei annettu sen häiritä. Vähän pujoteltiin ja kierrettiin keiloja, tehtiin hyökkäyksiä maalille ja tutustuttiin kaukalon laidan ja kiekon yhteiselämään. Talven viimeisiä kaarroksia. Kevät on jo mielessä pojilla.

Harjoitusten lopuksi nakattiin avain koppiin ja lyötiin ovi lukkoon tältä kaudelta. Tuntui oudolta toiminnalta, mutta näin saimme käskyn tehdä. Avain koppiin ja ovi lukkoon. Tuli viimeisen harjoituksen tunnelma loppuun. Onkohan se avain siellä syksyyn asti?

Lopuksi nostetaan tälläkin kertaa kaksi nimeä joukkueesta esiin:

------
Ville...

Jos joku keskittyy peliin ja harjoituksiin, niin se on Ville. Olen myös havainnut että kypärän sisällä on vahva ymmärrys pelistä. Kun nämä kaikki yhdistetään ehkä ryhmän tasapainoisimpaan lajin jokaisen osa-alueen tekniseen hallintaan, voi sanoa että kehitys jatkuu syksyllä nousevana.

Hyvä käytös, innostunut ote toimintaan ja rohkeasti esitetyt kysymykset, sekä uusista opituista asioista kertominen ja näyttäminen ovat ohjaajan mieleen. Kauden aikana ollut aktiivisin maalille kyselijä harjoituksiin, vaikka kursseille ei ole osallistunutkaan. Herrasmiespelaaja.

------
Veeti...

Todellinen joka lajin virtuoosi. Syttyy herkästi pelissä kuin pelissä ja silloin tapahtuu. Pitää hallussaan joukkueen maaliennätystä yhdessä ottelussa... kuusi maalia. Mukava huomata suuri tiedonhalu lajia kohtaan. Kiperiin kysymyksiin on saanut vastata niin harjoituksissa ja vaihtopenkilläkin.

Tuntuu että joka pelissä vastapuolen joukkueessa on joku Veetin kaveri. Niitä siis riittää. Pelissä on lähtenyt lapa irti mailasta ja salilla on tarvittu jääpussia. Aina tapahtuu kun Veeti on vauhdissa. Talvi on tuonut esiin myös erinomaisen maalivahdin otteita. Varma valinta peliin, oli sitten maalissa tai kentällä...

------

Lauantaina matkataan turnaukseen Lempäälään ja sovittiin niin, että meidän omat joukkueet kohtaavat loppuottelussa. Miten sitten kävikään, siitä raportti sunnuntaina.

Ei kommentteja: