lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Laudalta kaukaloon

Turnauspelien välissä tankattiin, levättiin ja pelattiin Joonan kanssa erä backgammonia. Pojasta tuli kerrasta "salkkumiehiä" kun sai lahjaksi nahkaisen delux-salkkuversion.

Lautapeli oli tasaista, toisin kuin iltapäivän kohtaaminen Ilveksen kanssa. Seitsemän on kohtalon luku ja toiseen päähän ei saatu ensimmäistäkään. Viivalla pyöri ja tolppakin kolisi - havaitsin kun tuomarina kentällä pyörin.

Oli vähällä ettei tällä kertaa siirrytty kahden päätuomarin järjestelmään. Sen verran kova oli miehillä hinku pillin varteen. Voitin kädenväännön yhden kiekon mitalla - joka sattui olemaan omassa taskussa.

Pelin alku oli kyllä Säkeniltä taas hyvää esitystä ja jopa hienoista painostusta, mutta kun vastustaja iski kaksi maalia, voi sanoa että ottelu oli siinä. Tapahtui se, mikä useasti aikaisemminkin, tappioasemassa taivutaan luokille.

Vastustajan valmentajan kommentit kättelyn jälkeen pojilleen. "Nyt lähdetään kotiin nukkumaan ja keskittymään tuleviin peleihin". Näin tehdään.

( Photo by JSS © 2007 )

Ei kommentteja: