sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Jyp-turnaus

Jyväskylän turnaus saatiin päätökseen. Sijoitusotteluiden tulokset voi katsella tästä. Tulospalvelu pelasi tosi hienosti ja tieto välittyi Tampereella vain pienellä viiveellä. Isot plussat tältä osin järjestäjille.

Tapparan "sekaryhmän" puhti hiipui loppua kohti ja kuudentoista sakissa päästiin puoliväliin. Pakki valkoinen korjasi turnauksen 98-joukkueiden voiton lyömällä isäntäjoukkueen Jyp Keljonkankaan niukasti 4-3. Tapparan Mohikaanit kunnostautui tamperelaisista parhaiten ja otti ykkössijan 99-sarjassa voittaen loppukahinoissa KeuPan 2-1.

Tämän enempää ei turnauksesta voi kertoa, koska itse ei ollut paikan päällä ja käytössä oli vain tilastot. Lisäkuulumiset varmaan tulee kyseltyä myöhemmin turnauskävijöiltä. Kahden päivän tiukka rutistus on varmasti vienyt mehut niin pojilta, kuin tukijoukoiltakin. Onkohan turnausnälkä jo tältä kaudelta tyydytetty?

Ei kommentteja: