lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Nokia olis kiva

Kiekkoryhmä sai lisää sponsoreita ja sehän tietää tarrojen liimailutalkoita. Myös pelisukat saavat uusia koristeita. Niin sitä pitää. Lisää tukijoita mahtuu vielä. Nokia olisi kiva. Kustantaisi koko lystin?

Harjoituksissa oli vuorossa ehkä kauden löysävauhtisin sessio. Harjoitukset oli luonteeltaan staattisia ja kaikilla pojillakaan ei parasta panostusta löytynyt. Joona #77 oli tänään myös aika flegmaattinen. Poika on kuin isänsä - vaatii reilusti vauhtia ja herättelyä päästäkseen kunnolla hommaan mukaan. Sopiva alkulämmittely ennen harjoituksia ja pelejä voisi olla paikallaan?

Omista pelikokemuksista - niin jalkapallon, jääkiekon kuin salibandynkin osalta - on havainnot samansuuntaiset. Vaatii aikansa päästä "hereille". Salibandyn harjoituspeleissäkin kävi yleensä niin, että vastustaja johti alussa, mutta loppua kohti kun koneen sai käyntiin, tultiin takaa tasoihin ja usein voittoon. Yleensä iskin niitä maalejakin vasta pelin loppuvaiheissa.

Harjoitusten viimeiset kymmenen minuuttia mentiin vauhdilla. Viivalta viivalle ponkaistiin etuperin ja takaperin. Käännöksissä törmäiltiin kun linjat risteilivät. Riittävät palautukset ja taas uudestaan. Hyvinhän nuo pojat tuntuivat jaksavan, vaikka tämän ikäisillä ei kovin paljon tiukkoja "vetoja" kannata tehdäkään.

Säkenet sai uuden jäsenen, kun Oskari #? liittyi mukaan rinkiin. Elmerin #51 kaksosveli pääsee mukaan heti huomisiin koitoksiin. Tästäkö lähtee voittoputki? Maalissa huomenna Aleksi #32, molemmissa peleissä ja kentällä koko muu rähinäremmi - jos saadaan rähinä päälle.

Ei kommentteja: